Partio
Mitä partiossa tehdään?
Partiossa toimitaan omassa lippukunnassa, joka on paikallinen partioryhmä. Lippukunnilla on oma kokoontumispaikka, partiokolo, jossa pidetään koloiltoja. Koloilloissa opetellaan erilaisia taitoja ja suunnitellaan retkiä ja leirejä.
Partiotoimintaan kuuluu paljon yhdessä tekemistä luonnossa. Retket, leirit, vaellukset ja kilpailut ovat tärkeä osa partiota. Samalla opitaan arjen taitoja, luonnontuntemusta ja yhteistyötä muiden kanssa.
Partiossa korostuvat myös vastuullisuus, luonnonsuojelu ja kansainvälisyys. Osa lippukunnista on erikoistunut meripartiotoimintaan, jossa opetellaan liikkumaan ja toimimaan vesillä.
Kuka voi tulla partioon?
Partio on tarkoitettu kaikille yli 7-vuotiaille. Mukaan voivat tulla niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Partiossa koetaan elämyksiä, opitaan uusia taitoja ja kasvetaan yhdessä.
Partiossa esimerkiksi
- opitaan retki- ja leiritaitoja
- harjoitellaan ensiapua ja ongelmanratkaisua
- tehdään käsillä ja opitaan käyttämään omia taitoja
- liikutaan luonnossa: vaelletaan, hiihdetään, melotaan ja purjehditaan
- opitaan tulentekotaitoja
- tutustutaan luontoon ja opetellaan suojelemaan sitä
Partiolippukunnat Eteläisen seurakunnan alueella
Eteläisen seurakunnan alueella toimii useita partiolippukuntia. Voit ottaa yhteyttä suoraan lippukuntiin ja kysyä lisää toiminnasta. Lisätietoja saat myös partiotyöntekijä Maikku Blomilta.
Tarkemmat tiedot saa lippukuntien kautta tai mukaanpartioon.fi-sivustolta.
-
partiotyöntekijä
Maikku BlomEteläinen seurakunta
Lippukunnat alueittain
Etsi oma lähin lippukunta alueesi mukaan.