Siirry sisältöön

Toimintaa perheille

Eteläisen seurakunnan alueella kokoontuu erilaisia aikuisten ja lasten yhteisiä kerhoja, joissa voi viettää yhdessä mukavaa aikaa sekä tavata muita perheitä. Tervetuloa mukaan!
Lapsia selin kameraan katsomassa aikuisen kertomaa kertomusta.

Toimintaa vauvoille, lapsille ja vanhemmille

Seurakunnissa järjestetään monipuolista toimintaa vauvoille, lapsille ja heidän vanhemmilleen. Tarjolla on esimerkiksi vauvojen ja vanhempien yhteistä toimintaa, perhekerhoja, leikkiviä aamupäiviä sekä avoimia kohtaamispaikkoja. Toiminnassa leikitään, lauletaan, hiljennytään ja jaetaan arkea yhdessä muiden perheiden kanssa.

Useimpiin kerhoihin ja kohtaamisiin voi tulla mukaan ilman ennakkoilmoittautumista, ellei toisin mainita. Osaan kokoontumisista sisältyy pieni hartaushetki – tarkemmat tiedot löytyvät toimintojen kuvauksista.

Perhekerhot ja kohtaamispaikat

Eteläinen seurakunta

Avoin kohtaamispaikka Hervannan kirkolla

ke 19.8.2026–ke 2.6.2027

Keskiviikkoisin klo 9.00 -11.00

Hervannan kirkko

Avaa Sulje

Avoimiin, maksuttomiin kohtaamispaikkoihin ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin ilman ennakkoilmoittautumista. Lapset osallistuvat yhdessä aikuisen kanssa.

Ota yhteyttä

Eteläinen seurakunta

Avoin kohtaamispaikka Härmälän kirkolla

ti 18.8.2026–ti 1.6.2027

Tiistaisin klo 9-11.30

Härmälän kirkko

Avaa Sulje

Avoimiin, maksuttomiin kohtaamispaikkoihin ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin ilman ennakkoilmoittautumista. Lapset osallistuvat yhdessä aikuisen kanssa.

Ota yhteyttä

Eteläinen seurakunta

Avoin kohtaamispaikka Viinikan kirkolla

ke 19.8.2026–ke 2.6.2027

Keskiviikkoisin 16.30-19

Viinikan kirkko

Avaa Sulje

Avoin kohtaamispaikka ja muskarikahvila kokoontuu Viinikan kirkon alakerrassa keskiviikko-iltaisin

Ota yhteyttä

Eteläinen seurakunta

Avoin kohtaamispaikka Vuoreksen seurakuntakodilla

pe 21.8.2026–pe 4.6.2027

Perjantaisin klo 9.30 -11.30

Vuoreksen seurakuntakoti

Avaa Sulje

Avoimiin, maksuttomiin kohtaamispaikkoihin ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin ilman ennakkoilmoittautumista. Lapset osallistuvat yhdessä aikuisen kanssa.

Ota yhteyttä

Eteläinen seurakunta

Jumalan kämmenellä-ilta Peltolammin seurakuntakodilla

to 13.8.2026–to 3.6.2027

Peltolammin seurakuntakeskus

Avaa Sulje

Koko perheen yhteinen ilta ja pyhäkoulu. Yhteistä tekemistä ja iltapala. JOKA TOINEN TORSTAI (PARITTOMAT VIIKOT) KLO 17.30–19.00 Peltolammin seurakuntakeskus, Tilkonmäenkatu 4

Ota yhteyttä

Eteläinen seurakunta

Multisillan perhekahvila

ke 19.8.2026–ke 2.6.2027

Keskiviikkoisin klo 9.30-11

Multitupa

Avaa Sulje

Tule nauttimaan kahvia ja viettämään aikaa muiden aikuisten ja lasten kanssa. Ohjaajana kerhossa Marjaana Ruuttunen

Ota yhteyttä

Pyhäkoulut

Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus
 
Härmälässä lenkkiparkkipyhäkoulu Härmälän kirkolla sunnuntaisin klo 10
Talvitie 26, sisään pääsee myös Antinkadun puolelta.
 
Tule mukaan leikkimään ja laulamaan!

Perheleirit

Eteläinen seurakunta järjestää myös perheleirejä.