Siirry sisältöön

Toiminta

Tule mukaan Eteläisen seurakunnan toimintaan – tarjolla on ryhmiä, tapahtumia ja yhteisöjä eri elämäntilanteisiin. Löydät meiltä musiikkia, kerhoja, pienryhmiä, messuja ja vapaaehtoistoimintaa.
Nainen leikkii pienoismallikaupungissa, jossa on rakennuksia ja pehmolelu.
Härmälän kirkko ylhäältä päin kuvattuna
kirkkomuskari

Ikäryhmille

Toiminnan mukaan

Messut ja hartaudet

Eteläisen seurakunnan tulevat messut ja jumalanpalvelukset, tervetuloa mukaan!

Ovessa on pieni pyöreä lasi-ikkuna, joka on koristeltu metallisella tähtikuviolla.

Kuorot ja musiikkitoiminta

Oletko kiinnostunut laulamisesta, onko haaveissa kuorolaulu? Tutustu seurakunnan musiikkitoimintaan.

bach_kuoro_4

Oletko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä?

Vapaaehtoiset ovat seurakunnan sydän. Mukaan voi tulla monin tavoin, ja tehtäviä löytyy esimerkiksi messuissa, musiikissa, diakoniassa, lähetystyössä ja kasvatuksessa. Saat perehdytyksen ja tukea tehtävääsi.

Tule vapaaehtoiseksi

Lähetyspiirit

Lähetyspiireissä seurataan lähetystyötä, rukoillaan sen puolesta ja tuetaan sitä yhdessä. Samalla tavataan muita ja jaetaan ajatuksia maailmanlaajuisesta kirkosta.

Sydän Raamatun päälle tulee orjantappurakruunun varjosta.

Päivän sana

Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista.

Apost. 13:32–33