Viinikan kirkko
Kirkon 360-virtuaaliesittely
Arkikirkko
Kirkon on suunitellut Yrjö Waskinen. Tampereen hiippakunnan piispa Jaakko Gummerus vihki käyttöön Viinikan kirkon 29.5.1932. Piispa Gummerus nimitti kirkkoa puheessaan arkikirkoksi, koska se oli ensimmäinen suomalainen kirkkorakennus, jossa saman katon alle yhdistettiin kirkkosali, nuorten kerhotilat ja pappila. Tämän kirkon valmistumista pidetäänkin kirkollisen nuorisotyön alkamisajankohtana.
Viinikan kirkko suojeltiin vuonna 2006. Kirkko on Museoviraston mukaan ensimmäisiä esimerkkejä ratkaisusta, jossa seurakunnalliset työtilat, pappila ja kirkko muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.
Klassisimia ja funktionalismia
Vaikka Viinikan kirkko pohjautuu tyyliltään selvästi 1920-luvun klassismille, siinä on myös funktionalismille tyypillisiä piirteitä.
Yksilaivainen pitkä kirkko, johon liittyy kaunis, solakka torni, kohoaa hallitsevana omakotitalojen keskeltä. Katsoja ei voi erehtyä kirkon luonteesta, rakennuksen tehtävästä.
Kirkon koristelu
Kirkon koristelu noudattelee 30-luvun tyyliä. Kattoon on maalattu evankelistat tunnuksineen, tekijöinä ovat olleet koristemaalarit Eino Kauria ja Eino Rapp. Lattiasta voi löytää kivimosaiikkineliöitä, joissa on esitetty eläinkuvioita, liekehtiviä sydämiä ja mm. ikivanhoja koristeaiheita, hakaristejä.
Arkkitehdin suunnitteleman koristelun kokonaisuuteen kuuluvat myös alttarin kuorikalterien taidokkaat takorautatyöt ja eteisen ikkunan lyijylasimaalaus. Kirkkosalia hallitsee Väinö Rikhard Rautalinin suurikokoinen kullattu puinen Kristus-veistos. Kirkon vaikuttavan pääoven pyöreät pronssireliefit ovat samoin kuvanveistäjä Rautalinin suunnittelemat.
Kirkon valmistuttua hankittiin kirkon yleisväritykseen sopiva, vihkiristeillä runsaasti koristeltu violettinen antependium, jonka teki Suomen Käsityön Ystävien ompelimossa Lina Palmgren. Myöhemmin on hankittu muitakin tekstiilejä.
Peruskorjaus
Viinikan kirkko peruskorjattiin 2005-2006. Kunnostustöiden yhteydessä kirkko sai myös uudet kirkkotekstiilit. Tekstiilit suunnitteli muotoilija (AMK) Silja van der Meer. Silkkisten kirkkotekstiilien värit on otettu suoraan kirkon maanläheisistä väreistä.
Kirkko on ollut seurakuntajaossa 1953 perustetun Viinikan seurakunnan kirkko, nykyisin kirkko kuuluu Tampereen eteläiseen seurakuntaan.