Koululaiset 1.–4.-luokkalaiset
Koululaisten kerhot ja tapahtumat
Messukylän seurakunnan alueella on tarjolla mukavaa toimintaa 1.-4.- luokkalaisille koululaisille. Syksyllä 2026 on tarjolla avoimia kerhoja iltapäivisin, joihin ei tarvitse ilmoittautua. Niistä lisätietoja alapuolella. Kerhoissa leikitään, askarrellaan, pelataan ja vietetään aikaa yhdessä. Toiminta tarjoaa turvallisen paikan kohdata kavereita ja aikuisia arjen keskellä. Kerhot aloittavat toimintansa pääsääntöisesti viikolla 33. Syyslomaviikolla 42 kerhoja ei ole.
Noin kerran kuussa on 1.-4.- luokkalaisille tarkoitettuja toimintailtapäiviä, joissa tehdään yhdessä erilaisia mukavia asioita, esimerkiksi leivotaan. Näihin iltapäiviin on ilmoittautuminen.
Koululaisten kerhot
Messukylän seurakunta
Haavikerho 1.–3.-luokkalaiset
ma 10.8.–ma 14.12.2026
maanantaisin klo 13-16
Avaa Sulje
Kerhossa on alakouluikäisille ohjattua toimintaa. Haavi-kerhossa askarrellaan, piirretään, tehdään läksyjä, pelataan pelejä sisällä ja ulkona sekä käydään metsäretkillä. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Ei ilmoittautumista.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Sirpa TölliMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Satu MustalahtiMessukylän seurakunta
Messukylän seurakunta
Haavikerho 4.–6.-luokkalaiset
ke 12.8.–ke 16.12.2026
keskiviikkoisin klo 13—16
Avaa Sulje
Tule jutulle, pelailemaan tai vaan olemaan kavereiden kanssa. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Ei ilmoittautumista.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Sanna HirvonenMessukylän seurakunta
-
ma. lastenohjaaja
Piia AuvinenMessukylän seurakunta
Avaa Sulje
Kerhoon on tervetulleita kaiken ikäiset koululaiset, kun koulusta pääsevät, eikä kerhoon tarvitse enakkoon ilmoittautua. Tarjolla on pientä välipalaa ja mahdollisuus tehdä läksyjä, sekä kavereiden kanssa oloa.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Sanna HirvonenMessukylän seurakunta
-
ma. lastenohjaaja
Piia AuvinenMessukylän seurakunta
Messukylän seurakunta
Levonmäen koululaisten kerho
to 20.8.–to 17.12.2026
torstaisin klo 13-16
Avaa Sulje
Levonmäessä alkaa uusi koululaisten kerho!
Kerho on tarkoitettu 1.-3. lk. lapsille. Kerho kokoontuu torstaisin klo 13-16 20.8. 2026 alkaen.
Kerhossa voi viettää mukavaa aikaa yhdessä mm. pelata ja askarrella tai tehdä läksyjä. Kerhossa saa pienen välipalan. Kerho on maksuton. Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, mutta pyydämme lapsen nimen lisäksi vanhempien yhteystiedot. Kerhoa ohjaavat lastenohjaajat Outi Vettenranta ja Sarri Tuomi.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Outi VettenrantaMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Sarri TuomiMessukylän seurakunta
Messukylän seurakunta
Näppärät kädet-kerho
ma 17.8.–ma 14.12.2026
maanantaisin klo 13.30-15.30
Avaa Sulje
Kerho on tarkoitettu 1.-4.- luokkalaisille. Näppärät kädet- kerhossa tehdään erilaisia kädentaitoja ja askartelu. Kerhoon on ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin elokuussa.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Sinikka LindénMessukylän seurakunta
Messukylän seurakunta
Super-kerho/tiistai
ti 11.8.–ti 15.12.2026
tiistaisin klo 13-16
Avaa Sulje
Kerhossa on alakouluikäisille ohjattua toimintaa. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Kerhossa voi viettää mukavaa aikaa yhdessä mm. pelaillen, leikkien, välipalaa syöden uusien ja vanhojen kavereiden kanssa.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Sanna HirvonenMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Sirpa TölliMessukylän seurakunta
Messukylän seurakunta
Super-kerho/torstai
to 13.8.–to 17.12.2026
torstaisin klo13-16
Avaa Sulje
Kerhossa on alakouluikäisille ohjattua toimintaa. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Kerhossa voi viettää mukavaa aikaa yhdessä mm. pelaillen, leikkien, välipalaa syöden uusien ja vanhojen kavereiden kanssa.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Sanna HirvonenMessukylän seurakunta
-
ma. lastenohjaaja
Piia AuvinenMessukylän seurakunta
Avaa Sulje
Kerho on tarkoitettu 1.-4.- luokkalaisille lapsille. Kerhossa tarjolla pieni välipala, mahdollisuus läksyjen tekoon sekä mukavaa tekemistä pelaillen ja leikkien. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Ei ilmoittautumista.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Outi VettenrantaMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Sarri TuomiMessukylän seurakunta
Tapahtumia kouluikäisille
Koululaisten toimintailtapäivissä tehdään yhdessä erilaisia mukavia juttuja. Iltapäivät ovat maksuttomia. Niihin on ilmoittautuminen. Koulualaisille on kevään aikana 4 toimintailtapäivää ja askarteluiltoja.
Koululaisten leirit ja retket
Järjestämme 4 leiriä kevään ja syksyn aikana. Kesäleirejä tarjotaan koko Tampereen alueella suuri määrä.
Kouluikäisten toiminnasta vastaavien yhteystiedot
Kouluikäisten toiminnasta eli tapahtumista, leireistä ja toimintailtapäivistä vastaavien työntekijöiden yhteystiedot
-
vs. nuorisotyönohjaaja
Leo LoukoilaMessukylän seurakunta
-
nuorisotyönohjaaja
Janne SaarinenMessukylän seurakunta
Kouluikäiset 7-14v., partio ja rippikoulun jälkeinen nuorisotyö
-
nuorisotyönohjaaja
Nina RantalaMessukylän seurakunta
Kouluikäiset 7-14v. ja partio
-
nuorisotyönohjaaja
Eetu TuomiMessukylän seurakunta
Rippikoulun jälkeinen nuorisotyö
-
seurakuntapastori
Eva Rosengrén-BancsiMessukylän seurakunta
Kerhoryhmistä vastaavat työntekijät
-
ma. lastenohjaaja
Piia AuvinenMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Sanna HirvonenMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Sirpa TölliMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Sarri TuomiMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Outi VettenrantaMessukylän seurakunta
-
lastenohjaaja
Sinikka LindénMessukylän seurakunta