Vapaaehtoistyö
Missä voit toimia vapaaehtoisena?
Messut
- Avustaminen messuissa: Raamatun tekstien lukeminen, ehtoollisen jakaminen, kolehdin kerääminen
- Esirukoustehtävät: esirukouspiiri ja messujen jälkeen esirukouspalvelijana toimiminen
- Kirkkokahvien järjestäminen: leipominen, kahvien kattaminen, keittäminen, tiskaaminen ja/tai jälkien siistiminen
- Näytteleminen kirkkonäytelmissä: Aitolahden joulupäivän ja pääsiäispäivän näytelmämessut sekä satunnaiset pienemmät evankeliumin havainnollistamiset
Ota yhteyttä lähikirkon vastuutyöntekijään: Tuuli Arola-Haverinen Teisko, Jari Kuusi Aitolahti ja Laura Suokas Messukylä, Tytti Longi Linnainmaa ja Heidi Peltola-Elo Kaukajärvi.
Musiikki
- Kuorossa laulaminen. Ota yhteyttä kuoron johtajaan. Kuorot – Tampereen seurakuntayhtymä
- Virsien ja yhteislaulujen säestäminen hoivalaitoksissa, palvelutaloissa ja senioripäivissä. Ota yhteyttä johtavaan kanttoriin Hanna Katajaan.
Diakonia
- Diakoniatyö järjestää niin säännöllistä viikkotoimintaa kuin yksittäisiä tapahtumapäiviäkin, joissa vapaaehtoisilla on keskeinen rooli. Mukaan voi tulla ideoimaan ja toteuttamaan esimerkiksi työ- ja seniori-ikäisten yhteisöllistä toimintaa.
- Kotikaveri kotona asuvalle ikäihmiselle Messukylän seurakunnan alueella. Ota yhteyttä seniorityönohjaaja Petri Longi, p. 040 8048 633 / petri.longi@evl.fi.
- Ilmoitamme avoinna olevista diakonian vapaaehtoistehtävistä sivustolla www.vapaaehtoistyo.fi
- Diakonian vapaaehtoistoiminnasta voi kysyä lisää diakoni Sofia Oinoselta p. 040 5538303 / sofia.oinonen@evl.fi.
Lähetys
- Lähetysrengas: erilaisten käsitöiden tekeminen myytäväksi lähetystyön hyväksi
- Mikäli sinua kiinnostaa toimia vapaaehtoisena lähetystyön parissa, ota yhteyttä lähetys- ja kansainvälisen työn pappiin Heidi Peltola-Eloon.
Kasvatus
- Erilaisia vapaaehtoistehtäviä lasten ja nuorten parissa. Ota yhteyttä nuorisotyönohjaajiin tai varhaiskasvatuksen työntekijöihin.
Kotikaveriksi ikäihmiselle?
Tarjoamme mahdollisuuden toimia kotikaverina kotona asuvalle ikäihmiselle Messukylän seurakunnan alueella.
Kotikaverina voit olla ulkoilu- tai juttukaverina ikäihmiselle. Tehtävässä saat toimia omana itsenäsi, tavallisen ihmisen taidoilla. Olet luotettava lähimmäinen, joka kunnioittaa ikäihmisen omaa kotia ja elämäntapaa. Kaverina sovit aina henkilökohtaisesti tapaamisista oman ikäihmisesi kanssa.
Sinut perehdytetään tehtävään, ja ohjausta seurakunnan työntekijöiltä ja vertaistukea toisilta vapaaehtoisilta on saatavilla.
Tehtävässäsi olet vakuutettu seurakunnan puolesta. Kotikaveritoimintaan kuuluu salassapitovelvollisuus.
Mikäli kiinnostuit kotikaverina toimimisesta, ota yhteyttä seniorityönohjaaja Petri Longiin.
-
seniorityönohjaaja
Petri LongiMessukylän seurakunta
Seniorityö, kotikäynnit
Muut vapaaehtoistehtävät Tampereella
Jos haluat antaa aikaasi ja auttaa, voit tutustua myös Vapaaehtoistyö Tampere -palveluun!