Siirry sisältöön

Leirit ja retket koululaisille ja perheille

Koululaisten retket ja leirit

Järjestämme vuoden aikana yhteensä neljä yhden yön leiriä, kaksi keväällä ja kaksi syksyllä koululaisille. Leireille on ilmoittautumien ja ne ovat maksullisia. Leirit ovat tarkoitettu 1.-7.- luokkalaisille.

Keväällä järjestämme perinteiset Me kaverit- ja Maistiaisia maailmalta- leirit. Syksyllä syyslomalla on Syysseikkailuleiri ja joulun alla Jouluntähti-leirin.

Leirimme järjestetään pääsääntöisesti Aito- toimintakeskuksessa.

Maistiaisia maailmalta- leiri

Ilmoittautuminen päättynyt. Kysy mahdollisista vapaista paikoista Janne Saariselta.

18.-19.4.26. Aito-toimintakeskuksessa

Leiri on tarkoitettu 1.-7.-luokkalaisille.

Tällä kevään viimeisellä leirillä tutustumme muiden leirijuttujen lomassa toiminnan kautta vieraisiin kulttuureihin ja opimme, miten jokainen voi olla mukana tekemässä hyvää maailmalla.

Jos lapsi on lähdössä ensimmäistä kertaa leirille, kannattaa lukea alapuolen valikon Ensimmäistä kertaa leirille? – usein kysytyistä kysymyksistä lisää perustietoa. 

Lisätietoja leiristä antaa Janne Saarinen

Leirimaksu on 39 euroa  kirkon jäseniltä ja 48 euroa kirkkoon kuulumattomilta. Alempaa maksua sovelletaan, jos leiriläinen tai vähintään yksi hänen huoltajistaan kuuluu kirkkoon. Leirimaksuun on mahdollista hakea tukea diakoniatyöntekijän kautta.

Ensimmäistä kertaa leirille? -usein kysytyt kysymykset

Perustietoa kouluikäisten leireistä Messukylän seurakunnassa 

Ilmoittautuminen: Leirille ilmoittaudutaan etukäteen erillisellä lomakkeella, joka löytyy www.melapset.fi. Ilmoittautuminen päättyy noin 2 viikkoa ennen leiriä. Tämän jälkeen voi kysyä vapaita paikkoja. 

Peruminen: Mikäli leiriläinen ei pääse lähtemään leirille, täytyy peruminen tehdä mahdollisimman nopeasti suoraan leirin vastuuhenkilölle. 

Mitä mukaan leirille: Leirikirjeen mukana saat tarkemman listan. Pääsääntöisesti vaatteet sisälle ja ulos, myös viileälle ja kostealle säälle, vaihtovaatteet, liinavaatteet, peseytymisvälineet, sisäkengät, henkilökohtaiset lääkkeet, unilelu, jos on. Halutessaan vähän omaa herkkua. Vaatteiden nimikointi ja yhdessä leiriläisen kanssa pakkaaminen auttavat lasta huolehtimaan leirillä tavaroistaan.  

Mitä ei kannata ottaa mukaan leirille: Älä ota leirille mukaan mitään arvokasta tavaraa tai vaatetta. Seurakunnan vakuutus ei korvaa matkatavaroita.  

Mitä leirillä tehdään: Leirillä järjestetään monenlaista toimintaa: askartelua, laulua, leikkiä, ulkopelejä, uimista, saunomista, kisailua, näytelmiä, rastiratoja, kirkkohetkiä, leivontaa, nuotiohetkiä, tutustumista. Leirien sisältö vaihtelee, joten joka kerta ei tehdä kaikkea. 

Ruokailu: Leirivuorokauteen kuuluu aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ruoan valmistaa leirikeskuksen ammattitaitoinen henkilökunta, jolle välitämme tiedoksi myös erityisruokavaliot. Joskus kokkailemme leirillä ohjelman puitteissa myös itse: leivomme herkkuja tai valmistamme pientä syötävää opetuskeittiössä tai nuotiolla.     

Kuljetus leireille: Leireille on järjestetty yhteiskuljetus muutamasta lähtöpisteestä seurakuntamme eri puolilta ja se sisältyy leirin hintaa. Mikäli kuljetusta ei ole, se mainitaan leirin tiedoissa.     

Leirimaksu: Leirimaksu kattaa majoituksen, ruuat, ohjelman, tarvikkeet, pienen tapaturmavakuutuksen ja yhteiskuljetukset. Leirimaksulinkki tulee sähköpostiin. Korkeampi leirimaksu peritään, jos kumpikaan huoltaja tai leiriläinen itse ei ole kirkon jäsen.  

Maksuvapautus: Perustellusta syystä ja hakemuksen perusteella voidaan myöntää vapautus leirimaksusta tai alennus hintaan. Vapautuksen myöntää perhediakoni. Diakoniatyöntekijän kanssa asioiminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä.  

Yöpyminen: Leirillä yövytään leirikeskuksen majoitustiloissa 2-8 hengen huoneissa. Huoneissa saattaa nukkua välillä isonen pienimpien leiriläisten kaverina. Erillistä yövalvojaa ei ole vaan leirin ohjaajat varmistavat ilta-/yörauhan ja sen, että leiriläinen tietää, mistä saa apua, jos yöllä sitä tarvitsee.  

Pääseekö kaverin kanssa samaan huoneeseen? Kuuntelemme leiriläisten toiveita majoittautumisten suhteen ja pyrimme varmistamaan, että leiriläinen pääsisi samaan huoneeseen ainakin yhden sisaruksen tai kaverin kanssa. 

Leirin ohjaajat: Leirin ohjaajat ovat kirkon kasvatuksen työntekijöitä. Heillä on kokemusta erilaisten lapsiryhmien ohjaamisesta leiriolosuhteissa. Leirin ohjaajien määrä on suhteutettuna leiriläisten ikään ja määrään.  

Isoset ja leiriaikuiset: Isoset ovat vapaaehtoisia leiriapulaisia, “isosiskoja” ja “isoveljiä”. He ovat 15 vuotta täyttäneitä ja heillä on isoskoulutus. Leiriaikuinen on jo täysi-ikäiseksi ehtinyt luotettava aikuinen, joka avustaa ohjaajia leirillä vapaaehtoisesti.  

Onko leirillä kioskia: Mikäli leirillä on mahdollisuus käyttää kioskia, siitä kerrotaan leirikirjeessä. 

Kotiväkeä mietityttää mitä leirille kuuluu: Leiriläiselle voi soittaa ja laittaa viestiä mitä kuuluu. Meillä on kuitenkin paljon ohjelmaa, joten puhelinta voi käyttää vain rajoitetusti. Pyydämme välttämään myöhään illalla tapahtuvia yhteydenottoja. Leiriläiseen saa aina yhteyden ohjaajan kautta.  

Miten saan leirin ohjaajan kiinni: Leirin ohjaajat tavoittaa koko leirin ajan puhelimitse. Heihin voi olla yhteydessä milloin vain ja he ottavat yhteyttä takaisinpäin, jos juuri sillä hetkellä eivät voi vastata yhteydenottoon. Toivomme, että huoltajat ottavat yhteyttä ohjaajiin matalalla kynnyksellä. 

Uiminen: Uiminen tapahtuu uima-aikoina aikuisen valvonnassa. Kesällä uimme myös järvessä, muulloin sisäuima-altaassa. Kaikilla leireillä ei uida. 

Leirikirje: Leirikirje lähetetään ennen leiriä ilmoittautuessa annettuun sähköpostiosoitteeseen. Leirikirjeessä kerrotaan tarkemmin mukaan otettavista tarvikkeista ja muista leiriin liittyvistä asioista. Leirikirje lähetetään 1-2 viikkoa ennen leiriä.  

Kristillisyys/hengellisyys: Leiri on yhteisö, jossa järjestetään monimuotoista toimintaa lapsen ikä huomioiden. Leirillä voi turvallisesti pohtia elämään ja uskoon liittyviä kysymyksiä ja saa touhun ja tohinan keskellä myös rauhoittua ja hiljentyä. Toiminnan taustalla vaikuttaa Tampereen seurakuntien tunnus Reilusti kristitty. Se tarkoittaa sitä, että hengellisyys ja kristillisyys näkyvät toiminnassamme. Samalla tavoitteenamme on, että jokainen lapsi kokisi olevansa hyväksytty ja tervetullut mukaan omine ajatuksineen ja omista lähtökohdistaan käsin.   

Leireillä on ruokarukous, järjestetään hartauksia, kirkkohetkiä ja kristillistä opetusta leikin, kisailun, laulun ja muun yhdessä tekemisen muodossa. Nämä kaikki tapahtuvat lapsen kehitysvaiheet huomioiden, häntä kunnioitten, yhdessä tehden ja todeksi eläen. Ilmapiiri on iloinen ja lapsille sopiva. Leirille osallistuminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä. 

Entä jos tulee koti-ikävä? Leirillä saattaa tulla koti-ikävä. Ohjaajat lohduttavat lasta ja auttavat kohtaaman tunteen ja jatkamaan leiriä. Tämä tehdään tarvittaessa yhdessä kotiväen kanssa.    

Leirikesä: Koulujen kesäloman aikaan leirit järjestetään yhteisesti koko Tampereen seurakuntien nuorisotyön voimin. Niihin on ilmoittautuminen maalis-huhtikuussa. Lisätietoa www.tampereenseurakunnat.fi/leirikesa    

Tapaturmat: Pyrimme suunnittelemaan leirimme mahdollisimman turvallisiksi. Tapaturmien varalta on seurakunnilla toissijainen vakuutus. Otamme tapaturman sattuessa yhteyttä kotiväkeen. 

Lapseni on ensi kertaa leirillä ja jännittää: Ensimmäinen leiri on jännittävä kokemus kaikille. Asiasta kannattaa kertoa ohjaajille ja kysyä etukäteenkin tietoa, jos joku asia mietityttää. Yleensä leiritouhut tempaisevat leiriläisen mukaan nopeasti ja jännitys unohtuu. Vanhemman rauhallinen kannustus antaa lisävarmuutta. Joskus vanhempaa jännittää enemmän. Yleensä keskustelu leirin ohjaajan kanssa tilanteesta ja askarruttavista asioista helpottaa vanhemman jännitystä.      

Lapsi tulee leirille ilman kaveria: Hienoa, että lapsi lähtee mukaan leirille! Kiinnitämme leirillä huomiota tutustumiseen ja siihen, että kukaan ei jää yksin. Leiriltä löytää yleensä melko helposti uusia leirikavereita.  

Erityishaasteet ja sairaudet: Lapsella voi olla erityisiä ominaisuuksia tai haasteita, joissa tarvitsee tukea. Näistä on hyvä kertoa etukäteen, jotta leiristä saadaan onnistunut kokemus. Pyrimme mahdollisimman hyvin huomioimaan lapsen erityiset tarpeet. Osaamme myös kertoa, jos on joku asia, mikä on leiriolosuhteissa liian haastava huomioida tai tuottaa lapselle turvallisuusriskin.  

Lääkitys: Leiriläinen tuo itse leirille omat lääkkeensä, myös särkylääkkeet. Leirillä on ensiaputarvikkeet, mutta ei lääkkeitä. Lääkityksestä on aina kerrottava leirin ohjaajille. 

Taudit: Leirille ei saa tulla, jos leiriläisellä on tarttuva tauti tai taudin oireita. Myös muut tarttuvat vaivat, kuten täit, tulee olla hoidettuna ennen leiriä. 

Maksuvapautukset

Leirimaksuun on mahdollista hakea tukea diakoniatyöntekijän kautta. Lue lisää Ensimmäistä kertaa leirille? – usein kysytyt kysymykset.

Palveluehdot
Messukylän seurakunnan nuorisotyön leirien ja retkien verkkomaksun palveluehdot 

Ilmoittauduttuasi leirille tai retkelle saat ilmoittautumisvahvistuksen ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.  

Sinulla on oikeus peruuttaa osallistumisesi tapahtumaan veloituksetta. Alaikäisen osalta peruuttamisilmoitus pitää tulla huoltajalta.Esteen sattuessa osallistumisen peruuttaminen mahdollisimman hyvissä ajoin on tärkeää, jotta mahdolliset varalla olijat pääsevät mukaan. Ilmoitathan peruutuksen tapahtuman järjestäjän sähköpostiosoitteeseen, joka on ilmoitettu ilmoittautumisvahvistuksessa.  

Tapahtumaan osallistuville lähetetään verkkomaksulinkki ilmoittautumislomakkeella antamaasi laskutussähköpostiosoitteeseen viikon sisällä leirin alkamisesta. Katrina-järjestelmän maksulinkki ohjaa sinut yleisesti tunnettuun Paytrail-verkkomaksupalveluun, jossa voit suorittaa maksun verkkopankkisi kautta, maksukortillasi tai mobiilimaksutapojen kautta. 

Maksulinkki on yksilöllinen ja maksu tulee maksaa loppuun maksulinkin kautta, jotta maksu kohdistuu oikein. Odota rauhassa, että maksuprosessi siirtyy lopussa takaisin Katrina-järjestelmän näyttämään maksuvahvistukseen saakka. Mikäli maksulinkkiä ei viikon kuluttua tapahtuman alkamisesta löydy sähköpostista, tarkista roskapostikansio ja ole tarvittaessa yhteydessä järjestäjään.  

Maksuaikaa on kaksi viikkoa. Jos tarvitset lisää maksuaikaa, ole yhteydessä tapahtuman järjestäjään. Jos leirijaksosi keskeytyy jostain syystä, emme vähennä tai palauta osallistumismaksua. Maksuvelvollisuus on syntynyt, kun leiri on alkanut. Kouluikäisten leirien alempaa hintaa sovelletaan, jos osallistuja tai alaikäisen osallistujan vähintään yksi huoltajista on ev.lut. kirkon jäsen.

Yhteystiedot koululaisten leirit

Perheiden retket ja leirit

Tänä keväänä ei ole tulossa leirejä tai retkiä.

Yhteystiedot perheiden leirit

Tulevat leirit ja retket

Messukylän seurakunta
Maistiaisia maailmalta -leiri
Aito-keskus
Kymppileirille osallistuvat lapset leikkivät piirissä niityllä. Taustalla järvinäköala.