Jumalanpalvelukset
Millaisia messuja järjestämme?
Perhemessut
Perhemessut ovat tilaisuuksia, joissa perheen pienimmätkin on huomioitu. Perhemessuissa voidaan laulaa virsikirjan virsien lisäksi lauluja Lasten virsi -kirjasta. Saarnaa on usein elävöitetty kuvien tai pienen näytelmän muodossa, ja lapsia ja perheitä on mukana toteuttamassa messuja mahdollisuuksien mukaan. Perhemessuja vietetään säännöllisesti Aitolahden ja Messukylän kirkoissa, ja vuosittain myös Seurakuntatila Auneksessa Kämmenniemessä. Lapset on huomioitu kirkoissa lapsille tarkoitetulla leikki- ja olopaikoilla.
Viikkomessut
Linnainmaan seurakuntakeskuksessa vietetään viikkomessua keskiviikkoisin klo 19.
Linnainmaan messu on nuorten kanssa yhdessä suunniteltu ja toteutettu noin 30 minuutin mittainen messu. Musiikissa yhdistyvät virret ja Nuoren seurakunnan veisut. Messun suunnittelu alkaa nuorten avointen ovien kahvilassa noin tuntia ennen messua. Nuoria rohkaistaan mukaan messun säestys-, esirukous- ja tekstinlukutehtäviin.
Linnainmaalla vietetään viikkomessua säännöllisesti myös tiistaisten senioripäivien yhteydessä.
Kohtaamisilta – kohtaamisten messu
Messukylän kohtaamispaikan messuja vietetään Aitolahden kirkolla tai Linnainmaan seurakuntakeskuksessa joka toinen sunnuntai (parillinen viikko) klo 17. Messun erityispiirteenä ovat Jumalaa ylistävät lyhyet laulut sekä saarnan tilalla pidempi Raamatun tutkistelu. Messun aikana lapsille ja varhaisnuorille on omaa ohjelmaa, ja messun jälkeen jatketaan yhdessäoloa iltapalan äärellä.
Kohtaamispaikan toiminnasta löytyy tietoa yhteisön verkkosivulta.
Kivikirkon messut
Messukylän vanhassa kirkossa vietetään messua kesä-elokuussa sunnuntaisin klo 18. Messut suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Messun jälkeen nautitaan kirkkokahvit kirkon pihamaalla.
Alkukesästä vanha kivikirkko on vielä viileä, joten messuun tulijan kannattaa varautua lämpimällä vaatetuksella. Tila ei ole esteetön.
Esirukouspyyntö
Haluatko, että messussa rukoillaan jonkin sydämelläsi olevan asian puolesta? Voit jättää esirukouspyynnön kirkossa olevaan esirukouslaatikkoon tai verkon kautta.
Kirkkovuosi tänään
Tarkista tämän sunnuntain Raamatun tekstit ja kirkkovuoden teema.