Eteläinen seurakunta
Ajankohtaista
Puolitoistavuotisen remontin aikana kirkko on entisöity kunnioittaen arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän alkuperäistä työtä. Punatiilisen pinnan alla on tehty myös rakenteellisia muutoksia, jotka palvelevat uusia sukupolvia pitkälle tulevaisuuteen.
Hervannan kirkko avautuu käyttöön ensimmäisenä adventtina 30. marraskuuta 2025. Kirkko on ollut suljettuna toukokuusta 2024 lähtien seurakunta- ja vapaa-aikakeskuksen peruskorjaustöiden vuoksi.
Hervannan kirkon remontti valmistuu ja kirkkoherra Kaija Karvala asetetaan virkaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan Eteläisen seurakunnan suureen juhlapäivään 30.11.!
Kamarikuoro Näsin joulukonsertti
Toiveuusinta
Vanhan Musiikin kauneimmat joululaulut
Tilaisuudessa pääsee laulamaan sekä kuulemaan musiikkia ja esittelyjä keskiajan, renessanssin ja barokin joululauluista.
Joulun Kellot-trio - joulukonsertti
Joulun Kellot -trio versioi joulun kauniita, energisiä ja syvien sävyjen lauluja pianon, saksofonin ja kitaran voimin.
Joulupuuro Hervannan kirkolla
Poikkea joulua odotellessa puurolle ja glögille. Mukavaa tunnelmaa tuovat jouluinen musiikki sekä seurakunnan työntekijät.
Muistellessa: Hannu-Heikki Hakulisen 80-vuotiskonsertti
Saturday together
Yhteinen ilta kaiken ikäisille yli kulttuurirajojen. An evening for all ages across cultural boundaries. Вечер для всех возрастов, без культурных границ.
Tapahtumia
Kamarikuoro Näsin joulukonsertti pe 5.12.2025 klo 19Viinikan kirkko
Betlehemin Rauhantuli la 6.12.2025 klo 0 - ke 24.12.2025 klo 23.30Härmälän kirkko
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus la 6.12.2025 klo 10Viinikan kirkko
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus la 6.12.2025 klo 11Hervannan kirkko
Herättäjäyhdistyksen kirkkopyhä su 7.12.2025 klo 10-11Härmälän kirkko
Messu su 7.12.2025 klo 10Viinikan kirkko
Messu su 7.12.2025 klo 11Hervannan kirkko

- kirkkoherra Kaija Karvala p. 040 533 8542
- Seurakunta-assistentti Outi Toivonen p. 040 804 8159 (ma–pe klo 9–15)
- Vs. seurakuntasihteeri Jenna Oldén p. 040 804 8158 (ma–pe klo 9–15)
- Sähköpostit: etunimi.sukunimi@evl.fi ja tampereen.etelainensrk@evl.fi
- Jakeluosoite: PL 226, 33101 Tampere
- Käyntiosoite: Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26
- Virkatodistukset p. 03 219 0700
- Toimitusten- ja tilojenvaraukset p. 03 219 0705
- Hautaukset p. 03 219 0702
3.12.2025 "Kaikkien ihmisten tulisi saada tulla kuulluiksi"
Tampereen pormestari Ilmari Nurminen on nuoresta asti halunnut auttaa ihmisiä ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Juuri nyt hän kantaa eniten murhetta vähävaraisista ja vaikeissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä.
3.12.2025 Teiskon ainutlaatuisen lasityön kunnostus oli hyvä haaste
Teiskon kirkon kuusiosaisen lasimaalauksen konservointi on saatu päätökseen, ja teosta pääsee pian jälleen ihailemaan. Se on kuitenkin jatkossa sijoitettuna paremmalle paikalle kirkkosalin takaosaan.