Vapahtaja tuomitaan

"Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!"
Perjantai ei ole hiljainen. Perjantaina raikuvat vihan huudot.
Syytökset sinkoilevat kuin nuolet ja
pistävät kuin keihäät.
Yksi mies seisoo niiden keskellä vihamiestensä pilkattavana,
yksi runneltu, ruoskittu, pahoinpidelty mies, joka on nyt
kruunattu kuninkaaksi orjantappuraseppeleellä -
kruunattu tosi kuninkaaksi, jollaista ihmiset eivät ansaitse.
Kun kaikki muut kielet huutavat ja karjuvat,
hän pysyy vaiti, ainuttakaan syytöksen sanaa ei hänen huuliltaan kuulu.
Silmilleen valuvan veren läpi hän näkee ympärillään häälyvät kasvot,
vihaiset kasvot, leimuavat silmät, ammottavat kidat,
kuulee raivon ja verenhimon ja ihmissydämissä asuvan pahuuden.
Hän näkee ja säälii.
Hän näkee ja rakastaa silti.
"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät."
Pyhän kaupungin ulkopuolella, kallioisella mäellä, hänet vihdoin korotetaan,
tuo juutalaisten kuningas, luvattu Messias:
korotetaan ristille kaikkien kaupunkiin kulkevien nähtäväksi.
Jumala, Isä, joka säälii ja kaipaa luotujaan,
lähettää heille pelastukseksi oman Poikansa.
Jumala, Poika, katsoo ja kohtaa ja rakastaa,
hänen lähellään on uusi elämä, uusi luominen.
Jumala, Pyhä Henki, koskettaa sydämiä ja sieluja
Nasaretista Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin.
Ihmiset saavat Vapahtajansa
ja naulitsevat hänet ristille.
Sokeat silmät toljottavat puuhun naulattua miestä
ja tummuvaa taivasta, ja he kysyvät toisiltaan:
"Kuinka kauan, kuinka kärsivällisesti meidän täytyy vielä odottaa,
että Jumala pitäisi lupauksensa ja lähettäisi Vapahtajan?"
Jumalan Poika, Ihmisen Poika
katsoo heitä alas ristiltä.
Katsoo ja näkee ja rakastaa silti.
Herra, armahda meitä.