Yhteyden ateria

Kun torstai-ilta hämärtyy, Jeesus haluaa kaiken olevan toisin.
Hän jättää temppelin ja sen ihmisjoukot, vetäytyy hiljaisuuteen
yhdessä rakkaimpien ystäviensä kanssa.
Vielä hetken hän halajaa viivähtää heidän seurassaan,
puhua ja kuunnella, hymyillä ja lohduttaa.
Hän tietää jo, mutta heidän silmänsä ovat yhä sokeat
ja ajatuksensa hämmennyksen, pelonkin vallassa.
He eivät vieläkään todella ymmärrä, kuka heidän opettajansa on
ja millaista polkua tämä on lähtenyt kulkemaan.
Nyt se polku tuo heidät yhteen, vielä hetkeksi, ennen kuin
yö repeää liekkeihin ja hulluuteen ja lyö heidät hajalle
kuin lammaslauman, joka on vailla paimenta.
Nyt paimen kutsuu heidät luoksensa
ja polvistuu omiensa eteen palvellakseen heitä.
Jeesus puhdistaa ystäviensä likaiset jalat,
pesee ja kuivaa, hänen käsiensä kosketus on hellä ja lempeä.
Pian nuo kädet on lävistetty, mutta sitä he eivät vielä tiedä.
"Minä annan teille esimerkin. Palvelkaa tekin toisianne."
Sitten he käyvät aterioimaan, puhtaina kaikin tavoin.
He ovat jälleen yhdessä, Jeesus ja hänen omansa,
ja mestari opettaa heitä vielä kerran, puhuu selkeästi,
vailla vertauksia.
"Annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne!"
Ja heidän kaikkien läsnä ollessa hän ottaa leivän
ja murtaa
ja maljan
ja kiittää:
hänen ruumiinsa ja verensä,
jotka annetaan ja vuodatetaan
uuden liiton merkiksi.
Jumala antaa synnit anteeksi
ja murskaa kuoleman kahleet.
"Tehkää tämä minun muistokseni."
Opetuslapset ovat hämillään: tottahan opettaja on aina heidän kanssaan!
Mutta sinne, minne hän menee, kukaan heistä ei voi häntä seurata -
myöhemmin, mutta ei vielä.
Uuden liiton merkkinä on oleva uusi luominen,
esikoispoika, joka on samalla tuo leipä.
Sillä leipä on murrettava, jotta nälkäiset voidaan ruokkia.
Se yö on murtamisen ja ruokkimisen yö.