Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.
Masan mutinat
Masan Mutinat
Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
7.11.2015 18.30
Hurraa, isät!
antaa, on aikaa lapsensa
kanssa.
Jos luet tätä ja tunnistat itsesi isäksi - onneksi olkoon! On sinun päiväsi, jolloin saat tuntea ylpeyttä, luvan kanssa!
Ellet ole isä, lue silti. Tunnet kyllä isän, tai isiä. Tai ehkä sinusta itsestäsikin tulee vielä jonakin päivänä sellainen.
On hyvä aika olla isä. Isiä ja isyyttä arvostetaan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Isä halutaan lähemmäs, kotiin, lasten luo. Yhteisiin hetkiin.
Mutta suomalaisen miehen arki ja isyys ei ole vieläkään helppoa. Ei, vaikka edelliset sukupolvet mielellään nälvivätkin. Ennen oli sentään sota, ja pula-aika, ja kansakoulu, jonne sivakoitiin kymmenen kilometriä joka aamu, ja sudet näykkivät kantapäitä.
Useammin jää yhä vaimo kuin mies kotiin, kun lapsi tulee. Useammin jää yhä isälle tehtäväksi paiskia töitä, yrittää tuoda leipää pöytään. Tai jos käykin päinvastoin, joku naapuruston asennevammainen katsoo kuitenkin kieroon. Että miksi tuo ukko lojuu kotona lasten kanssa leikkimässä, kun eukko painaa duunia.
Jos siis ylipäätään töitä enää löytää, tänä aikana ja tässä maassa. Ennen oli helppoa. Ennen ei liiemmälti tarvinnut kysellä, että onko tarjota - kyllä oli, niin paljon kuin vain oli tehdäkseen.
Jos ero tulee, ja elämä hajoaa, useammin on yhä isä se, joka on lastensa elämässä vain joka toinen viikonloppu. "Helppoahan sillä on, kun ei joudu arkea kokemaan - noukkii vaan rusinat pullasta hauskanpidolla silloin tällöin." Näinköhän.
Pitäisi olla tietynlainen. Maailma odottaa sitä. Duunissa, ja kovapalkkaisessa, ettei vaan pidetä luuserina. Osata käyttää vasaraa. Auto(laina) nyt ainakin täytyy olla. Täytyy suorittaa ja päteä, työelämässä ja vapaalla. Naapurin silmissä vähintään.
Vaikka haluaisi ehkä vain aikaa ja tilaa lapsen kanssa. Olla vaan, tekemättä mitään superhienoa ja erityistä. Nauraa ja hullutella. Istua hiljaa, pitää sylissä. Puhua tärkeimmistä asioista.
Joskus suorittaminen tunkee isyyteen(kin). Osaanko, pystynkö, onnistunko? Onko kierroksia varmasti riittävästi? Kaikessa täytyisi päteä sadallakymmenellä prosentilla. Olenko huono isä, jos mukuloilla ei ole viimeisintä viihde-elektroniikkaa tai varaa neljään viikottaiseen välineurheiluharrastukseen? Tai jos joudun huokaamaan illalla, että nyt isi ei jaksa?
Paras esimerkki ja malli isälle löytyy Raamatusta, Jeesuksen opetuksista.
Jeesus kertoi vertauksen maailmalle lähtevästä tuhlaajapojasta ja hänen isästään. Poika vaati röyhkeästi isältään perintöosan ennakkoon, meni menojaan ja pani rahatkin menemään. Lopulta kaiken menettänyt poika palasi häpeillen ja katuvana isänsä taloon. Isä otti hänet kuitenkin vastaan kyyneleet silmissä ja riemu rinnassaan. Kaikki mennyt oli unohdettu ja anteeksi annettu - tärkeintä oli, että hänen rakas poikansa oli palannut takaisin isänsä kotiin.
Rakkautta, lämpöä, läsnäoloa. Sen mystisempää reseptiä ei tarvita. Se riittää. Siinä on kaikki tärkein. Syli, hymy ja kaksi kättä.
Niistä on isyys punottu.
Isäkin voi epäonnistua. Isäkin on vain ihminen. Silloinkin hän saa ripustautua siihen lapsentoivoon, ettei hänen oma Isänsä, joka on taivaassa, epäonnistu. Ei silloinkaan, vaikka ihmiseltä loppuisi kaikki.
Siis onnea, isät! Teidän elämässänne on vähintään yksi kultaa kalliimpi saavutus, jonka arvo on mittaamattoman korkea. Toivon ja rukoilen, että teillä on mahdollisuus katsoa tätä saavutusta silmiin tänä isänpäivänä. Ja hymyillä.
Ellet ole isä, lue silti. Tunnet kyllä isän, tai isiä. Tai ehkä sinusta itsestäsikin tulee vielä jonakin päivänä sellainen.
On hyvä aika olla isä. Isiä ja isyyttä arvostetaan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Isä halutaan lähemmäs, kotiin, lasten luo. Yhteisiin hetkiin.
Mutta suomalaisen miehen arki ja isyys ei ole vieläkään helppoa. Ei, vaikka edelliset sukupolvet mielellään nälvivätkin. Ennen oli sentään sota, ja pula-aika, ja kansakoulu, jonne sivakoitiin kymmenen kilometriä joka aamu, ja sudet näykkivät kantapäitä.
Useammin jää yhä vaimo kuin mies kotiin, kun lapsi tulee. Useammin jää yhä isälle tehtäväksi paiskia töitä, yrittää tuoda leipää pöytään. Tai jos käykin päinvastoin, joku naapuruston asennevammainen katsoo kuitenkin kieroon. Että miksi tuo ukko lojuu kotona lasten kanssa leikkimässä, kun eukko painaa duunia.
Jos siis ylipäätään töitä enää löytää, tänä aikana ja tässä maassa. Ennen oli helppoa. Ennen ei liiemmälti tarvinnut kysellä, että onko tarjota - kyllä oli, niin paljon kuin vain oli tehdäkseen.
Jos ero tulee, ja elämä hajoaa, useammin on yhä isä se, joka on lastensa elämässä vain joka toinen viikonloppu. "Helppoahan sillä on, kun ei joudu arkea kokemaan - noukkii vaan rusinat pullasta hauskanpidolla silloin tällöin." Näinköhän.
Pitäisi olla tietynlainen. Maailma odottaa sitä. Duunissa, ja kovapalkkaisessa, ettei vaan pidetä luuserina. Osata käyttää vasaraa. Auto(laina) nyt ainakin täytyy olla. Täytyy suorittaa ja päteä, työelämässä ja vapaalla. Naapurin silmissä vähintään.
Vaikka haluaisi ehkä vain aikaa ja tilaa lapsen kanssa. Olla vaan, tekemättä mitään superhienoa ja erityistä. Nauraa ja hullutella. Istua hiljaa, pitää sylissä. Puhua tärkeimmistä asioista.
Joskus suorittaminen tunkee isyyteen(kin). Osaanko, pystynkö, onnistunko? Onko kierroksia varmasti riittävästi? Kaikessa täytyisi päteä sadallakymmenellä prosentilla. Olenko huono isä, jos mukuloilla ei ole viimeisintä viihde-elektroniikkaa tai varaa neljään viikottaiseen välineurheiluharrastukseen? Tai jos joudun huokaamaan illalla, että nyt isi ei jaksa?
Paras esimerkki ja malli isälle löytyy Raamatusta, Jeesuksen opetuksista.
Jeesus kertoi vertauksen maailmalle lähtevästä tuhlaajapojasta ja hänen isästään. Poika vaati röyhkeästi isältään perintöosan ennakkoon, meni menojaan ja pani rahatkin menemään. Lopulta kaiken menettänyt poika palasi häpeillen ja katuvana isänsä taloon. Isä otti hänet kuitenkin vastaan kyyneleet silmissä ja riemu rinnassaan. Kaikki mennyt oli unohdettu ja anteeksi annettu - tärkeintä oli, että hänen rakas poikansa oli palannut takaisin isänsä kotiin.
Rakkautta, lämpöä, läsnäoloa. Sen mystisempää reseptiä ei tarvita. Se riittää. Siinä on kaikki tärkein. Syli, hymy ja kaksi kättä.
Niistä on isyys punottu.
Isäkin voi epäonnistua. Isäkin on vain ihminen. Silloinkin hän saa ripustautua siihen lapsentoivoon, ettei hänen oma Isänsä, joka on taivaassa, epäonnistu. Ei silloinkaan, vaikka ihmiseltä loppuisi kaikki.
Siis onnea, isät! Teidän elämässänne on vähintään yksi kultaa kalliimpi saavutus, jonka arvo on mittaamattoman korkea. Toivon ja rukoilen, että teillä on mahdollisuus katsoa tätä saavutusta silmiin tänä isänpäivänä. Ja hymyillä.