Taas on se aika vuodesta, ihanaa. Koulut ovat alkaneet, ja niiden pihamaat ovat täyttyneet äänekkäistä mopoista. Siis toki myös niistä savuttavista ja fossiilisia polttoaineitamme kuluttavista pärryytysvehkeistä, mutta eritoten toisenlaisista mopoista elipä siis mokkereista ja mosista, joita myös lukemattomilla muilla nimillä kutsutaan, kun rakkaalle lapselle tunnetusti monia nimiä kertyy. On yläkoulua aloittelevia seiskaluokkalaisia ja lukiotaan tai amistaan starttaavia ykkösvuoden opiskelijoita.

Ja kuten ammoisista ajoista on ollut tapana, asianmukaiset initiaatiorituaalit on läpikäytävä, jotta uusi tulokas hyväksytään heimon sosiaalisen struktuurin osaksi.

Sain taas tilkan aamukahvia väärään rööriin, kun luin painetusta mediasta, miten taas yhdessä kotikaupunkimme koulussa on tuoreiden seiskaluokkalaisten mopotusjuhla lähtenyt käsistä ja aiheuttanut mielipahaa ja ahdistusta. Myönnän ja tunnustan olevani naiivi ihminen. Olin jotenkin sellaisen harhaopin vallassa, ettei tällaista touhua enää nykypäivänä harjoiteta.

Hyvähän se luulon varassa on sinnitellä ihmislapsen.

Hauskaa ja harmitonta hassutteluahan se on, kun vanhemmat oppilaat tai opiskelijat nöyryyttävät uusia tulokkaita? Onhan se varmaan niille, jotka pääsevät show'ta vetämään. Kyllähän kiusaajalla yleensä on kivaa. Kiusatulla sitten voi olla asiasta eriäviä mielipiteitä.

Mutta silloin osoittaa kuulemma huonoa huumorintajua ja vääränlaista yhteishenkeä, jos nöyryyttämisestä mielensä pahoittaa. Kun pitäisi osata heittäytyä mukaan ja pitää hauskaa. Sanovat ne, jotka näitä tempauksia järjestävät.

Meillä oli aikanaan lukiossani, jonka nyt jätän tässä yhteydessä nimeämättä yleisistä syistä, vastaavankaltainen mopotusrituaali, jossa ykkösvuoden opiskelijoita sisäänajettiin. Silloin muun muassa ihmisten naamoja ja vaatteita sotkettiin huulipunalla, ja vastaanhangoittelevia sullottiin väkisin liikuntasalin häkkikärryihin, joissa riistaa sitten esiteltiin muille pällistelijöille. Opettajat seurasivat tyynesti sivusta, kun käsiksi käytiin myös niihin, jotka selvin sanoin yrittivät touhusta kieltäytyä ja jopa tekivät fyysistä vastarintaa.

Tämä oli sitten hirveän hauskaa, ilmeisesti.

Muistan vieläkin elävästi, kuinka ankean pettynyt olin silloin mopopäivänä. Silloinkin olin nimittäin ollut harhaopin vallassa, tällä kertaa sellaisen, että moinen touhu olisi ilman muuta jäänyt autuaasti taa, kun yläasteelta olisi selvitty. Yläasteella esmes usein oppitunneillamme tapahtui täysin avointa kiusaamista, johon monet opettajat säännönmukaisesti jättivät puuttumatta, mikä lieni kulloinkin syynä, tiedä häntä. Jotenkin sitä oletti, että nyt lukiossa sentään olisivat asiat toisin - tai ettei kiusaamista sentään toimeenpantaisi ylhäältä päin toteutettuna, koulun hyväksymänä ja suorastaan kannustamana toimintana.

Varmaan monilla oli ihan kivaa. Veikkaan, että toisaalta monella ei ollut.

Nykyään armeijan harmaissa - näin olen kuullut asiasta perillä olevalta taholta - upseereita oikein kurssitetaan siitä, ettei uusia varusveijareita saa simputtaa eikä kiusata. Moni minua vanhempi varmasti muistaa vielä omilta inttiajoiltaan, mitä kaikkea "kivaa" siellä saatettiin keksiä. Nykyään ollaan vähän inhimillisempiä.

Tuntuukin aika erikoiselta, että nykyään koulumaailma näyttää ainakin paikoin laahaavan ajastaan auttamattomasti jäljessä. Paljonhan puhutaan, että kaikenlaiseen kiusaamiseen on "nollatoleranssi", mutta puheilla on aika hatara painoarvo, jos toisaalta yhä vieläkin järjestetään näitä mopotuspäiviä.

Hyvä, että asiasta ainakin nyt puhutaan. Ehkä siihen saadaan vielä joku päivä sitten todellinen muutos parempaan suuntaan. Vai mahdanko olla taas kerran ihan lapsellisen harhaopin vallassa.