Omakuva 2011Näky kirkosta

Haluan kirjoittaa tällä palstalla selväsanaisen kirkon sekä lempeän ja ajattelevan kristillisyyden puolesta.Opiskeluaikoinani Helsingissä toimin kristillisessä opiskelijatyössä sekä ekumeenisessa liikkeessä. Nyt olen nelikymppinen perheenisä ja historian tohtori Tampereen Veisusta. Työssäni olen sitoutunut yliopisto-opettaja sekä perheen, antiikin ja varhaiskristillisyyden historian asiantuntija.  Joka on laajemmin kiinnostunut näistä tekemisistäni, lisätietoja löytyy täältä
Seurakuntalainen ja historian dosentti Ville Vuolanto bloggaa Viinikan seurakunnan sivuilla.

rss Näky Kirkosta-Ville Vuolanto

Seurakuntalainen ja historian dosentti Ville Vuolanto Bloggaa Viinikan seurakunnan sivuilla selväsanaisen kirkon sekä lempeän ja ajattelevan kristillisyyden puolesta.
18.8.2014 9.51

Jumala on suhde

Jumala on suhde

Kampen kirkko Oslo


Ville Vuolannon ajatuksia ja tunnelmia Norjasta!


 

Elämäni on kovin liikkuvaa, kun työt Norjassa loman jälkeen nyt jatkuvat. Kulkeminen edestakaisin on ollut myös ‘hyvä’ syy olla käymättä kirkossa – aina on parempaa tekemistä. Eräänä elokuun sunnuntaina Oslossa kävi kuitenkin niin, että kurkkasin Kampenin kirkkoon juuri kun jumalanpalvelus oli alkamassa yhdeltätoista. Jäin kuulolle. Kovin oli tuttua, tosin virsiä oli vain neljä (joista yksi tuttu), ja seurakuntaa noin 25, kaikenikäistä väkeä, vastasyntyneestä vanhuksiin. Liturgian sävelmäsarjat olivat vieraat, ja synnintunnustus oli esirukousten edellä, saarnan ja ehtoollisen välissä.

 

Vieraassa ympäristössä ja vieraalla kielellä moni asia silti koskettaa eri tavalla kuin tutusti suomeksi; oli koskettavaa, että ehtoollisen asetussanat laulettiin, ja seurakunta seisoi koko ehtoollisosan ajan. Lisäksi jumalanpalvelus alkoi ‘armontervehdyksellä’, sekä hyvinkin yksityiskohtaisella selityksellä, mitä tuleman pitää – siitä huolimatta, että jokaiselle kirkkovieraalle oli ovella jaettu monisivuinen ohjelmalehtinen virsikirjan välissä. Kunpa tämä tapa johdatella jumalanpalvelukseen olisi itsestäänselvä tamperelaisissakin kirkoissa!

 

Norjankielistä saarnaa oli hieman vaikea seurata – mutta siinäkin teki hyvää, että kerrankin joutui todella keskittymään. Ja tokihan siitä keskeisen sanoman irti sai, niin usein se toistui: God er relasjon. Jumala on suhde. Jumala on suhde meihin, ja meidän ihmisten keskellä. Eikä mikä tahansa suhde, vaan hyvä suhde: God er kjærlighet. Jumala on rakkaus. Saarnatekstinä oli tuttu jae: kutsu kaikille työn ja kuormien uuvuttamille ottaa Kristuksen hyvä ies ja kevyt kuorma.

 

Jumala on suhde. Jumalan olemassaolo on jotain täysin erilaista kuin ihmisen tai minkä tahansa olion tai asian – meille ihmisille Jumalan olemassaolo näyttäytyy suhteena, ja juuri siksi Kolminaisuus on meille mysteeri, salaisuus. Jumalan oleminen ihmiselle on suhteessa olemista, toimintaa, vuorovaikutusta. Vain tätä kautta ihminen voi olla Jumalan yhteydessä. Ja siksi ihminen ei voi saada Jumalasta otetta, käsittää täysin, ymmärtää, hallita. Jumala on aina jotain muuta: suhde itse, ei joku toinen.

 

Jumala on rakkaus. Tämä on vuorovaikutuksen tapa ja luonne, se miten Kolminaisuus puhuttelee meitä, miten Jumala on meihin yhteydessä. Jumala on suhde, rakkaus, ja siten Jumala on keskellämme siellä, missä rakkaus vallitsee. Tämä on hyvä uutinen: Jumala itse on suhde ja rakkaus. Ei Hän hylkää: ei Hän voi olla olematta Jumala. Toki ihmistä kutsutaan ottamaan osaa tähän suhteeseen, ottamaan kantaakseen kevyt kuorma ja sopiva ies: kutsu seurata Kristusta, olla sydämeltä lempeä ja nöyrä.

 

Kuinka kuitenkin on vaikea muistaa tätä arjessa.

 

***

 

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." Matt 11:28-30.

 

Kampen kirkko Oslo
Kampenin kirkko Oslossa kohoaa ympäristön puutalojen ylle 'Vanhan Oslon' laitamilla


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi

3.4.2016 21.38
Luonnollinen
Näky
Aika hyvä näky kirkosta, jota tarvitaan ja jolla on tarpeellista sanottavaa. Itseäni häiritsee jos joka käänteessä korostetaan, että kaikki ovat poikenneet pois ja kaikkien pitää tehdä parannusta joka hetki. Tekee mieli vastata, että ei tarvitse tehdä parannusta jos elää armosta ja armossa. Silloin tuntuu hyvältä, ei tunnu yhtään syntiseltä, eikä synti paina.