VaKa vanha ja mukulat
Tämä tämmöttinen on Etsikon varhaiskasvatuksellinen blogi. Sen aikakirjoihin kirjataan viisauden helmiä, asiaa kristillisestä kasvatustyöstä ja arkisen sekavia sattumia koululaisten iltapäiväkodilta. Koivistonkylän ip-kodin tapahtumia aikansa raportoinut blogi keskittyy vaihtelun vuoksi Peltolammin ip-kodin arkeen ja juhlaan.
19.9.2015 12.11
Elonkorjuuta Nälkäpäivänä
Joskus asioita on helpointa käsitellä ja sisäistää vastakohtien ja ristiriitojen kautta.
Tänä vuonna kävi niin ennakoimattomasti, että Nälkäpäivä osui yhteen sadonkorjuumme kanssa. Keväällähän kylvimme Koikkarin kasvatuslaatikoihin syötävän hyviä vihanneksia, ja nopeasti hujahtaneen alkusyksyn jälkeen koitti nyt-tai-ei-koskaan -hetki kylvömme keräämisen kanssa. Olipa oikein perinteinen maamiehen työpäivä: taivas vihmoi vettä ja kylmä tuuli ujelsi, kun kiskoimme kuraisesta mullasta jokapäiväistä leipäämme. Ei tule ruoka helposti pelloilta meidänkään pöytiimme!
Puhuimme siis yhdessä Nälkäpäivästä yltäkylläisen pitopöytämme ääressä. Mukulat tiesivät kyllä hyvin, mistä Nälkäpäivässä oikein on kyse - koulussakin asiasta on keskusteltu. Meille päivittäiset herkut ja kattaukset ovat usein niin itsestäänselvyys, ettemme huomaa ajatellakan, kuinka moni ihminen tässä maailmassa joutuu menemään iltaisin nukkumaan vatsa kurnien. On syytä olla kiitollinen hyvälle Jumalalle leivästä, jota saamme lautasellemme, ja muistaa jakaa omastamme niille, joilla ei ole mitään. Meillä Suomessa asiat ovat oikeasti todella hyvin.
Totta kai lapset innostuivat sitten kertomaan, miten monta euroa kukin oli antanut koulun Nälkäpäiväkeräykseen, ja äkkiä siitä puhkesi varsinainen "anteliaisuuskisa". Olikin paikallaan kertoa kertomus Jeesuksesta ja lesken rovosta. Rikas mies antoi köyhille paljostaan, mutta vanha, yksinäinen leski viimeisen rahansa, vaikka olisi tarvinnut sitä itsekin. Näin hän antoi oikeastaan paljon enemmän kuin kultasäkkejään kilistelevä ylimys. Koululaiset vakavoituivat kuuntelemaan kertomusta ja ymmärsivät selvästi, mikä oli Jeesuksen antama opetus. Vähänkin voi olla paljon. Tärkeintä on, että sydän on avoin tekemään hyvää toisille!
Tänä vuonna kävi niin ennakoimattomasti, että Nälkäpäivä osui yhteen sadonkorjuumme kanssa. Keväällähän kylvimme Koikkarin kasvatuslaatikoihin syötävän hyviä vihanneksia, ja nopeasti hujahtaneen alkusyksyn jälkeen koitti nyt-tai-ei-koskaan -hetki kylvömme keräämisen kanssa. Olipa oikein perinteinen maamiehen työpäivä: taivas vihmoi vettä ja kylmä tuuli ujelsi, kun kiskoimme kuraisesta mullasta jokapäiväistä leipäämme. Ei tule ruoka helposti pelloilta meidänkään pöytiimme!
Puhuimme siis yhdessä Nälkäpäivästä yltäkylläisen pitopöytämme ääressä. Mukulat tiesivät kyllä hyvin, mistä Nälkäpäivässä oikein on kyse - koulussakin asiasta on keskusteltu. Meille päivittäiset herkut ja kattaukset ovat usein niin itsestäänselvyys, ettemme huomaa ajatellakan, kuinka moni ihminen tässä maailmassa joutuu menemään iltaisin nukkumaan vatsa kurnien. On syytä olla kiitollinen hyvälle Jumalalle leivästä, jota saamme lautasellemme, ja muistaa jakaa omastamme niille, joilla ei ole mitään. Meillä Suomessa asiat ovat oikeasti todella hyvin.
Totta kai lapset innostuivat sitten kertomaan, miten monta euroa kukin oli antanut koulun Nälkäpäiväkeräykseen, ja äkkiä siitä puhkesi varsinainen "anteliaisuuskisa". Olikin paikallaan kertoa kertomus Jeesuksesta ja lesken rovosta. Rikas mies antoi köyhille paljostaan, mutta vanha, yksinäinen leski viimeisen rahansa, vaikka olisi tarvinnut sitä itsekin. Näin hän antoi oikeastaan paljon enemmän kuin kultasäkkejään kilistelevä ylimys. Koululaiset vakavoituivat kuuntelemaan kertomusta ja ymmärsivät selvästi, mikä oli Jeesuksen antama opetus. Vähänkin voi olla paljon. Tärkeintä on, että sydän on avoin tekemään hyvää toisille!