"Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää" - laulukin sen tietää! Ystävyys on pumpulinpehmeä mutta terästäkin vahvempi ja kultaa kalliimpi aarre, joka kantaa läpi tuulen ja tuiskun. Jokainen tarvitsee ystävän, vaikka vain yhden. Yksinäisyys on pahinta, mitä lapsi voi kokea. Ulkopuolelle jääminen voi jättää elämänmittaisia arpia. Toiselle ystävänä oleminen on tärkeimpiä asioita, joita lapsi saa oppia.

Ystävänpäiväviikolla iltapäiväkodin lapset saivat salaisen ystävän. Salaisen ystävän henkilöllisyyden tiesi vain ihan itse, ei kukaan muu. Arpa ratkaisi, kuka oli ystävä kenellekin. Saattoipa käydä niin, että onnetar osoitti johonkuhun sellaiseen, jonka kanssa ei aiemmin ollut juuri tullut yhdessä leikittyäkään.

Salaista ystävää piti muistaa kaikenlaisin pienin mutta kivoin tavoin. Häntä voi vaikka auttaa läksyissä, tai pyytää juuri hänet rakentamaan yhdessä legokaivuria, jonka superporat on tehty legokuusista, tai tarjoutua kantamaan painavaa reppua, tai olla ensimmäinen, joka hymyilee, kun hän tulee koulusta. Mutta paljastaa ei saanut, että oli salainen ystävä, ei vaikka kutitettaisiin kainaloista!

Kunnes vasta nyt maanantaina, ystävänpäivän jo mentyä. Silloin raottui salaisuuksien verho, ja kaikki saivat tietää, kuka oli ollut salainen ystävä koko edellisviikon. Monet taisivat arvatakin, mutta jännitys oli silti käsinkosketeltava, melkein kuin lottoarvonnan alla. Tuli kortteja ja halauksia ja pieniä lahjoja.

Ja mikä kaikkein tärkeintä - ehkäpä sitä löysi toisesta ihan oikean ja epäsalaisen ystävän!