VaKa vanha ja mukulat
Tämä tämmöttinen on Etsikon varhaiskasvatuksellinen blogi. Sen aikakirjoihin kirjataan viisauden helmiä, asiaa kristillisestä kasvatustyöstä ja arkisen sekavia sattumia koululaisten iltapäiväkodilta. Koivistonkylän ip-kodin tapahtumia aikansa raportoinut blogi keskittyy vaihtelun vuoksi Peltolammin ip-kodin arkeen ja juhlaan.
19.4.2016 8.28
Lapsen silmin
Lapsilähtöisyys on seurakunnallisessa suunnittelussa, toimintakertomuksissa ja strategialärpäkkeissä paljon viljelty ilmaus. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa, että tapahtumia ja toimintaa, joka on lapsille ja perheille suunnattu, pitäisi rakentaa lasten ehdoilla, lasten kanssa ja lapsia kuunnellen. Ei siis niin, että aikuiset närkästyvät mukuloille, kun ne eivät jaksa istua hiljaa paikoillaan puoltatoistatuntia kuuntelemassa puhetta.
Seurakuntien varhaiskasvatus pyrkii kaikessa mahdollisimman suureen lapsilähtöisyyteen. Osana kasvatustyötä on myös lapsen hengellisen kasvun tukeminen - lapsella on oikeus myös hengelliseen elämään, ihmettelyyn, kysymyksiin ja pohdiskeluihin. Ne ovat luonnollinen osa ihmisen kasvua, eikä niitä ole syytä kieltää, torjua tai arastella. Yksi osa tätä uskontokasvatusta on tietysti myös jumalanpalveluselämän kokeminen. Meillä iltapäiväkodeissa ja päiväkerhoissa on ollut tapana, että kannustamme mukuloitamme osallistumaan oman lähikirkkonsa perhemessuun - tavallisesti kerran syksyllä ja kerran keväällä.
Perhemessun jos minkä pitäisi olla lapsilähtöistä! Mutta kuinkakohan me aikuiset siinä onnistumme? Päätimme nyt Viinikassa vietetyn Hyvän paimenen perhemessun jälkimainingeissa käydä miettimään, miltä messun kokonaisuus mahtoi taaperon tasolta näyttää, kuulostaa, maistua ja tuntua. Minkälaisia tunnelmia ipanat mahtoivat kantaa sydämellään kotiin?
Tuttuus on tärkeä elementti! Jos messu - tai ihan mikä tahansa tilanne - tuntuu oudolta ja vieraalta, se tekee olon epämukavaksi eikä ainakaan lietso turvallisuudentunnetta. Niinpä pyrimmekin valmistamaan lapsia perhemessuun jo hyvissä ajoin. Harjoittelimme messussa laulettavia lasten virsiä ja muita hengellisiä lastenlauluja, jotta mahdollisimman moni osaisi liittyä mukaan tai ainakin tunnistaisi sävelen. Sama tuttuus kannattelee muidenkin messun osin läpi. Jos esimerkiksi Isä meidän -rukous tai Herran siunaus ovat tuttuja, niitä on sitten kiva äidin ja isin vierestä bongailla: "Hei, mä tiedän tän!" Ja tärkeää on myös, että messussa ovat mukana tutut ihmiset lasten arjesta: päiväkerhoista, ip-kodilta, muskarista...
Yhtä tärkeää on osallistaminen ja itse tekeminen. Mitä vähemmän pelkkää puhetta, mitä enemmän kokemista ja toimimista - sen parempi! Lapset askartelivat päiväkerhossa itselleen söötit lammaspäähineet sekä hauskat lammaskutsukortit kotiväelle vietäviksi. Kaikki halukkaat pääsivät messun aluksi mukaan kulkueeseen ja laulamaan kuorin portaille. Mukuloille uskottiin myös tärkeä kolehdinkeruutehtävä, johon moni tarttuikin suurella innolla. Maarit-papin saarnan toteutustavaksi oli valittu draamallinen Godly Play -kerronta, joka toi pirpanat ja ohjaajat yhdessä eteen vihreälle (kangas)niitylle Hyvän paimenen laumaan. Samalla rakentui konkretiaa ehtoollisen juhlahetken ymmärtämiselle.
Messussa täytyy olla tietyt osaset. Mitä pienempi lapsi, sen lyhyemmän aikaa hän malttaa istua aloillaan ja kuunnella. Havainnollisuus ja ytimekkyys ovat voittoa niin raamatunteksteissä, esirukouksessa kuin muissakin liturgian palikoissa.
Mitä sitten jäi käteen? Mukuloiden hyörinän innokkuudesta päätellen messu oli heille iloinen kokemus. Positiivista palautetta tuli myös ikääntyneemmiltä seurakuntalaisilta, joita viehätti messun elementtien avaaminen ja selittäminen ymmärrettävällä tavalla. Ehkäpä "lapsen kielen" käyttäminen jumalanpalveluksessa muutenkin voisi olla hyvä ajatus? Lapsilähtöisyyttä siis kaikenikäisille Taivaan Isän lapsille!
Seurakuntien varhaiskasvatus pyrkii kaikessa mahdollisimman suureen lapsilähtöisyyteen. Osana kasvatustyötä on myös lapsen hengellisen kasvun tukeminen - lapsella on oikeus myös hengelliseen elämään, ihmettelyyn, kysymyksiin ja pohdiskeluihin. Ne ovat luonnollinen osa ihmisen kasvua, eikä niitä ole syytä kieltää, torjua tai arastella. Yksi osa tätä uskontokasvatusta on tietysti myös jumalanpalveluselämän kokeminen. Meillä iltapäiväkodeissa ja päiväkerhoissa on ollut tapana, että kannustamme mukuloitamme osallistumaan oman lähikirkkonsa perhemessuun - tavallisesti kerran syksyllä ja kerran keväällä.
Perhemessun jos minkä pitäisi olla lapsilähtöistä! Mutta kuinkakohan me aikuiset siinä onnistumme? Päätimme nyt Viinikassa vietetyn Hyvän paimenen perhemessun jälkimainingeissa käydä miettimään, miltä messun kokonaisuus mahtoi taaperon tasolta näyttää, kuulostaa, maistua ja tuntua. Minkälaisia tunnelmia ipanat mahtoivat kantaa sydämellään kotiin?
Tuttuus on tärkeä elementti! Jos messu - tai ihan mikä tahansa tilanne - tuntuu oudolta ja vieraalta, se tekee olon epämukavaksi eikä ainakaan lietso turvallisuudentunnetta. Niinpä pyrimmekin valmistamaan lapsia perhemessuun jo hyvissä ajoin. Harjoittelimme messussa laulettavia lasten virsiä ja muita hengellisiä lastenlauluja, jotta mahdollisimman moni osaisi liittyä mukaan tai ainakin tunnistaisi sävelen. Sama tuttuus kannattelee muidenkin messun osin läpi. Jos esimerkiksi Isä meidän -rukous tai Herran siunaus ovat tuttuja, niitä on sitten kiva äidin ja isin vierestä bongailla: "Hei, mä tiedän tän!" Ja tärkeää on myös, että messussa ovat mukana tutut ihmiset lasten arjesta: päiväkerhoista, ip-kodilta, muskarista...
Yhtä tärkeää on osallistaminen ja itse tekeminen. Mitä vähemmän pelkkää puhetta, mitä enemmän kokemista ja toimimista - sen parempi! Lapset askartelivat päiväkerhossa itselleen söötit lammaspäähineet sekä hauskat lammaskutsukortit kotiväelle vietäviksi. Kaikki halukkaat pääsivät messun aluksi mukaan kulkueeseen ja laulamaan kuorin portaille. Mukuloille uskottiin myös tärkeä kolehdinkeruutehtävä, johon moni tarttuikin suurella innolla. Maarit-papin saarnan toteutustavaksi oli valittu draamallinen Godly Play -kerronta, joka toi pirpanat ja ohjaajat yhdessä eteen vihreälle (kangas)niitylle Hyvän paimenen laumaan. Samalla rakentui konkretiaa ehtoollisen juhlahetken ymmärtämiselle.
Messussa täytyy olla tietyt osaset. Mitä pienempi lapsi, sen lyhyemmän aikaa hän malttaa istua aloillaan ja kuunnella. Havainnollisuus ja ytimekkyys ovat voittoa niin raamatunteksteissä, esirukouksessa kuin muissakin liturgian palikoissa.
Mitä sitten jäi käteen? Mukuloiden hyörinän innokkuudesta päätellen messu oli heille iloinen kokemus. Positiivista palautetta tuli myös ikääntyneemmiltä seurakuntalaisilta, joita viehätti messun elementtien avaaminen ja selittäminen ymmärrettävällä tavalla. Ehkäpä "lapsen kielen" käyttäminen jumalanpalveluksessa muutenkin voisi olla hyvä ajatus? Lapsilähtöisyyttä siis kaikenikäisille Taivaan Isän lapsille!
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja