Se on jokavuotinen perinne meillä iltapäiväkodilla: ensimmäisestä adventista alkaa myös meidän joulunodotuksemme ja polkumme kohti Jeesuksen syntymäjuhlaa. Meillä on monenlaisia jouluperinteitä, mutta yritämme samalla keksiä aina "jonkin uuden jutun" niiden oheen. Onneksi meitä on monta päätä, jotka voi lyödä yhteen ajatuskipinöiden synnyttämiseksi!

Iltapäiväkodilla me tavallisesti laulamme kerran päivässä. Käydessämme yhdessä pöytään välipalalle siunaamme ruoan Nyt silmäin alla Jeesuksen -virrellä. Marjaanalta löytyy hihastaan tukku erilaisia sävelvaihtoehtoja, joten jos se perinteisin versio meneekin Enkeli taivaan -sävelellä, meillä se soi toisinaan tangona, toisinaan Te Deumina (eli Euroviisu-plagiaattina). Ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeen vaihdoimme laulua. Joka päivä sytytimme adventtikynttilän ja veisasimme Nyt sytytämme kynttilän. Joulun odotus muuttuu käsinkosketeltavaksi, kun kynttilöiden lukumäärä ja lastenvirren säkeistöt lisääntyvät. Lisäksi kynttilän sytyttäminen on jännittävää. Monelle lapselle, varsinkin ekaluokkalaiselle, iltapäiväkoti on ensimmäinen paikka, jossa he pääsevät sytyttämään oikean kynttilän ihan itse.

Joulun lähestyessä lauloimme usein myös jonkin toisen, lasten toivoman joululaulun. Kaikkein suosituimmat taisivat olla Joulupuu on rakennettu ja Heinillä härkien kaukalon - ne vanhat tutut siis. Tällä tavalla niistä "vanhoja tuttuja" tuleekin. Seurakuntien varhaiskasvatus on kaiken muun ohella myös musiikkikasvatusta, musiikillisen hengellisen ja kulttuurisen perinteen siirtämistä eteenpäin aina uudelle sukupolvelle. Kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa näiden hengellisten joululaulujen laulaminen ei ole enää itsestäänselvyys. Mistäpä muualta lapset ne sitten oppisivat?

Ja tänäkin vuonna meillä oli jännittävä ip-kodin oma aarrearkku.

Joka päivä välipalan yhteydessä joku mukuloistamme pääsi vuorollaan avaamaan sen ja katsomaan, mitä sieltä löytyi. Jokainen sai itselleen joulukortin ja pienen herkun, sekä palasen joulukalenteristamme. Masa piirsi tälle vuodelle suuren jouluisen kuvan, joka sitten pilpottiin 26 palaan. Näin jokainen lapsi sai vuorollaan aprikoida palapelikalenterin edessä, ja yhdessä arvuuttelimme, minkälainen kuva siihen mahtaakaan lopulta muodostua. (Masa on Etsikon pyhäkoulusivuillaan vähä vähältä paljastanut samaa kuvaa.)

Aarrearkku on meidän oma adventtikalenterimme. Sen kaltaiset pienet askeleet johdattelevat joulun odotukseen. Suuren ilon odotus on yhtä tärkeää kuin suuri ilo itse!