Iltapäiväkodillamme on yksi lapsi, joka on kovasti tykästynyt rollaattorimummoihin. Mitä enemmän, sen parempi. Vanhuudesta ja vanhuksista olemme muutenkin puhuneet. Sitä yritämme aina pitää esillä, ettei vanhuus tarkoita sitä, että ihminen pitäisi unohtaa jonnekin hoitokodin perukoille, vaikka hän ei enää kykenisikään yksin asumaan kotonaan niin kuin nuorempana. Samalla tavallahan kaikki lapset tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa eivätkä voisi elää vain itseksensä! Ja useimmat mummut ja papat ovat todella mielissään, kun pääsevät tapaamaan mukuloita - se antaa pirteyttä ja iloa, eikä kaikilla suinkaan ole sen ikäisiä lapsenlapsia tai lapsenlapsenlapsia käymässä joka viikonloppu vierailulla.

Niinpä me päätimme tehdä keväisen retken Viinikan kirkolle, missä viikottainen keskiviikkopiiri kerää kolmisenkymmentä uskollista, aikuiseen ikään ehtinyttä kävijää kahvittelun, päivähartauden, jonkin mukavan ohjelman ja yhteisen rupattelun äärelle. Tällä kertaa ohjelmanumero olimme me.


Tällaisia reissuja suunnitellessa ja toteutettaessa enin logistinen haaste eli räpeltely syntyy koulusta pääsevien ja kerhoihin ja muihin harrastuksiin kiirehtivien lasten aikataulujen sumplimisesta. Onnistuimme kuitenkin keräämään kuuden iltapäiväkotilaisen poppoon, jota Marjaana ja Masa läksivät luotsaamaan Viinikan kirkolle.


Pysäkillä seistessämme nappasimme mukaan vielä viimeisen ip-kodille koulusta kiirehtivän mukulan. Ja bussi tuli sillä siunaamalla, kun tytöt alkoivat rytmikkäästi messuta "Tule, tule bussi!"












Bussin peräpenkissä käyttäydyttiin kauniisti, kuten hyviin tapoihin kuuluu.

Kirkolla meidät toivottivat lämpimästi tervetulleeksi diakoniaväen Anne ja Riitta - ja seurakuntasalillinen mammoja. (Kyllä sieltä löytyi se rollaattorikin.) Olimme harjoitelleet jo kuluneiden viikkojen aikana Aurinkoinen armas säteilee -lauluklassikkoa kultaiselta 50-luvulta, ja se kajahtikin pontevasti. Leikimme erilaisia laululeikkejä, kuten Naapurin täti kävi matkoilla ja Autolla ajetaan varo-varovasti, jumppasimme lentokonelaulun Ohjaamo, siivet, peräsin tahdissa ja lauloimme keskiviikkopiirin kanssa tuttuja, nostalgisia sävelmiä.


Lopussa oli lyhyt hartaahko hetki, jonka yhteydessä mukulat näyttivät kylteillä itse keksimiään asioita, joita elämässään tarvitsevat sekä lapset että vanhat. Näitä olivat ILO, YSTÄVÄT, MUSIIKKI, KOTI - ja BUSSI.

Saimme paluumatkalle evääksi pillimehut. Kepiläiset olivat kovin mielissään vierailustamme, ja näyttipä ipanoillakin olevan kivaa. On hyvin tärkeää, että eri sukupolvet voidaan tällä tavalla tuoda yhteen toisiaan ilahduttamaan. Varsinkin seurakunnassa, joka on koti kaikenikäisille.