Oikea vastaus on miljoona vuotta. Siis miljoona. Se on aivan käsittämättömän, hengästyttävän pitkä aika! Yritimme sitä mukuloiden kanssa hahmottaa: kuinka on ensin vaatinut miljoonia vuosia, että kallioista on tullut hiekkaa, josta on sitten valmistettu lasia - ja melkein yhtä kauan vie, että lasi muuttuu jälleen maaksi. Miljoona vuotta täytyy jännätä, ettei satuta jalkaansa, jos joku pölhökustaa on mennyt ja särkenyt lasipullon luontoon.

Meillä riippuu roskakuva ruokailuhuoneen seinällä. Siitä on jännittävää bongailla erilaisia jätöksiä ateriaa jonottaessa. Kauanko mahtaa kestää, ennenkö nenäliina muuttuu mullaksi? Entäs ne banaaninkuoret, jos en heittäisi niitä bioastiaan? Tai vaikka paristo? Eka- ja tokaluokkalaiset alkavat jo osata hahmottaa konkreettisesti lukuja ja vuosia. Viisitoista vuotta, syntymästä rippikouluikään - niin pitkään rumentaa metsään viskattu tupakantumppi maisemaa! Se herättää jo miettimään, mikä on järkevää ja mikä tyhmää touhua.

Iltapäiväkodilla lapset oppivat onneksi suojelemaan luomakuntaa lajittelemalla roskia ja olemalla tuhlaamatta ylenmääräisesti. Tässä vaiheessa vuoden kiertoa jo (melkein) jokainen tietää, etteivät omenankarat kuulu sekajätteeseen eivätkä muovipussit bioastiaan. Parhaassa tapauksessa pienenä opittu kantaa läpi koko elämän ja siirtyy koko perheeseen.

Ja jäätelötikkujahan ei tietenkään heitetä pois, ne pestään ja pannaan jemmaan ja niistä vielä viiden, kymmenenkin vuoden päästä askarrellaan taas jotakin! Seurakuntien varhaiskasvatuksella tulee kyllä kaikki etäisestikään höydynnettävä tehokkaasti uusiokäytetyksi.

Pilttipurkkien kansista saa sorminapsusoittimen, vessapaperirullasta ja kakkupaperista siivekkään enkelin, jäätelöpikarista paperin ja höyhenten kanssa pääsiäiskanasen...