Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
2.12.2013 14.14
Apostoli Matteus
Jeesuksen opetuslapsi oli vihatuista vihatuin hylkiö: veronkerääjä.
Jeesuksen kiertelevä opettajan- ja saarnaajanura kesti synoptisten evankeliumien mukaan noin vuoden verran, ja sinä aikana suuri joukko ihmisiä lähti seuraamaan häntä. Opetuslapsia oli siis paljon enemmän kuin ne kuuluisat kaksitoista, mutta tuosta tusinasta muodostui ehkä nimekkäin ja läheisin ydinjoukko uudelle "Jeesus-liikkeelle". He olivat pääpiirteissään samasta puusta veistettyjä kuin mestarinsakin, nimittäin tavallisia rahvaanmiehiä Galileasta. Joukossa oli vaatimattomia kalastajia ja muutamia vähän levottomammankin taustan omaavia tyyppejä (lue aikaisemmat jutut Simon Kiivailijasta ja Juudas Iskariotista), mutta joukkoon mahtui myös suoranaisia yhteiskunnan paarioita - kuten publikaani Matteus.
Apostoli Matteusta, jonka hepreankielinen nimi Mattitjahu merkitsee "Jumalan lahjaa", on perinteisesti pidetty siis paitsi yhtenä Jeesuksen valitsemista "alipäälliköistä", myös nimeään kantavan evankeliumin kirjoittajana. Mitä kaikkea Raamatun Masasta oikein tiedetään?
Evankeliumit sisältävät nimiluettelon noista kahdestatoista opetuslapsesta, ja Matteus mainitaan heistä yhtenä (Mark. 3:18; Matt. 10:3; Luuk. 6:15; ja lisäksi Ap. t. 1:13). Johanneksen evankeliumi ei pukahda hänestä sanaakaan. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi Matteus-nimisen miehen tulliasemalla ja kutsui tämän mukaansa; myöhemmin hän aterioi opetuslastensa ja seuraajiensa kanssa tämän kotona, mikä herätti yleistä paheennusta "paremman" väen keskuudessa (Matt. 9:9-13). Samankaltainen kertomus esiintyy myös Markuksen (Mark. 2:14) ja Luukkaan (Luuk. 5:27) evankeliumeissa, mutta näissä veronkerääjää kutsutaan nimellä Leevi, Alfeuksen poika. Kertomusten yhdenmukaisuus onkin käsitetty niin, että kyse on yksinkertaisesti samasta miehestä, Leevi Matteuksesta.
Suomalainen on niin tottunut maksamaan mukisematta veronsa, että Matteuksen kaltaisen veronkerääjän lukeminen syntisten joukkoon saattaa tuntua eriskummalliselta. Onkin syytä perehtyä lyhyesti publikaanin asemaan Jeesuksen ajan Palestiinassa, joka tuolloin oli Rooman keisarikunnan Juudean provinssi. Roomalaisessa yhteiskunnassa tärkeä julkinen virka oli publikaani (publicanus), jonka haltija vastasi esimerkiksi julkisista rakennushankkeista sekä veronkannosta. Rooman valtakunnassa publikaaniksi päästiin ostamaan virka joltakin tietyltä alueelta. Viran hinnaksi oli määritelty arvioitu verokertymän summa kyseiseltä alueelta, ja maksu oli oikeastaan valtiolle maksettu laina, josta tuotti korkoakin. Sikäli se oli riskipeliä, että virkansa ostaneelle saattoi kertyä persnettoa, mikäli verotulot osoittautuivatkin kovin paljon maksettua summaa pienemmäksi. Kaiken lisäksi maksun ylittävät tulot olivat publikaanille pelkkää voittoa. Kuten arvata sopii, kiusaus liata sormensa epärehellisellä pelillä oli poikkeuksellisen suuri.
Maineikas roomalainen sotapäällikkö Pompeius oli tullut Israelissa riehuneen sisällissodan toisen osapuolen avuksi ja sitten liittänyt alueen roomalaiseksi provinssiksi vuonna 63 eKr. Roomalaiset aloittivat laajamittaisen veronkannon alueella kuitenkin vasta vuosina 6-7, jolloin legaatti eli käskynhaltija Quirinius järjesti maakunnassa suuren väestönlaskun. Jouluevankeliumissa mainittu "keisari Augustuksen verollepano" (Luuk. 2:1-4) viittaa juuri tähän järjestelyyn. Taustalla olivat oikeastaan "rötösherrojen" touhut, sillä "styranki" Herodesta (kuningas Herodes Suuri, kuoli 4 eKr.) valtaistuimelle seurannut poika Herodes Arkelaos oli niin tunari, että roomalaiset syrjäyttivät hänet ja panivat provinssin suoran roomalaishallinnon alaisuuteen vuonna 6 jKr. Väestönlasku liittyi suoraan verotusaikeisiin, ja se herätti suurta närää paikallisessa väestössä.
On epävarmaa, kävikö juutalaisten verotaakka raskaammaksi kuin Herodeksen aikana; mutta nyt erona oli se, että killingit kannettiin roomalaiselle miehittäjälle eikä omalle hallitsijalle. Lisäksi Vanhasta testamentista löytyi epäkiitollinen kertomus Saatanasta, joka yllytti kuningas Daavidin väestönlaskentaan (1. Aik. 21). Historioitsija Josefus piti väestönlaskua alkusysäyksenä roomalaisvastaisen kapinamielialalle ja seloottiliikkeelle.
Useimpien paikallisten silmissä Matteuksen kaltaiset juutalaiset publikaanit olivat siis vihattuja hylkiöitä ja kansansa pettureita. He palvelivat vierasta ja jumalatonta miehittäjävaltaa, ja kaiken lisäksi heitä pidettiin ahneina ja omaa etuaan ajavina kiskureina sekä korruptoituneina. Jeesuksen suhtautuminen Matteukseen oli kuitenkin hyväksyvä ja myötätuntoinen; hän kohtasi tämän ihmisenä siinä missä muutkin, ja paheksui fariseusten ja kirjanoppineiden tuomitsevaa suhtautumista.
Päätyikö entinen veronkantaja sitten myöhemmillä päivillään kirjoittamaan evankeliumin mestaristaan? Matteuksen toimipiste sijaitsi Kapernaumissa, jossa asui sekalaisesti juutalaisia ja ei-juutalaisia. Olletikin hän virkamiehenä oli luku- ja kirjoitustaitoinen sekä äidinkielellään aramealla että kreikalla, joka oli sikäläinen yleis- ja kauppakieli. Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu nimettömänä, ja sen laatija on nimetty vasta myöhemmän perimätiedon perusteella. Evankeliumi kirjoitettiin noin vuonna 80-90 kreikan kielellä. Se voidaan sanoa, että kirjoittaja on ollut erityisen hyvin perehtynyt juutalaiseen lakiin; monet kertomukset keskittyvät Jeesuksen toimintaan nimenomaan suurena lainopettajana, ja Matteuksen evankeliumissa myös siteerataan toistuvasti Vanhan testamentin ennustuksia. Ensimmäisen vuosisadan piispa Hieropoliin Papias kertoi apostoli Matteuksen kirjanneen ylös Jeesuksen sanontoja ja opetuksia, joita sitten oli käännetty muille kielille. Kenties tätä aineistoa on käytetty yhtenä lähteenä, kun Matteuksen evankeliumia on koottu.
Kirkkoisien mukaan Matteus julisti evankeliumia erityisesti juutalaisille, ennen kuin siirtyi muille maille, vaikkakaan hänen mahdollisen lähetystyönsä kohteista ei ole varmuutta. Varhaisina vuosisatoina etenkin juutalaiskristilliset seurakunnat lukivat innokkaasti Matteuksen kirjoittamiksi uskottuja tekstejä. Useimmista apostoleista poiketen Matteus luultavasti välttyi marttyyrikuolemalta ja koki luonnollisen kuoleman.
Katolisessa kirkossa apostoli Matteusta pidetään - sangen osuvasti - kirjanpitäjien, pankkiirien, veronkerääjien, virkamiesten sekä vähemmän intuitiivisesti ajateltuna myös hajuvesien valmistajien (!) suojeluspyhimyksenä. Kirkkotaiteessa häntä, kuten muitakin evankelistoja, kuvataan yhdellä Ilmestyskirjassa esiintyvästä neljästä olennosta (Ilm. 4:7); hänelle on varattu ihmisen- tai enkelinkaltainen hahmo.
Apostoli Matteuksen elämäntarinassa korostuu hienolla tavalla Jeesuksen toiminnan ydinajatus: ihmisen aito kohtaaminen ja hyväksyminen tämän yhteiskunnallisesta asemasta piittaamatta. Kristus tuli lähelle paitsi köyhiä ja kurjia, myös hyväosaisia, jotka saattoivat vauraudestaan huolimatta olla muiden halveksimia ja syrjimiä. Raamatun Masa varoittaa myös nykypäivän "kyllä kansa tietää" -ihmistä liian mustavalkoisesta ja kateellisen vihamielisestä suhtautumisesta yhteiskunnan hyväosaisiin yksin siitä syystä, että nämä ovat rikkaampia kuin jotkut toiset. Ihminen on kuitenkin aina ihminen, pukeutuipa silkkiin tai säkkikankaaseen.
Apostoli Matteusta, jonka hepreankielinen nimi Mattitjahu merkitsee "Jumalan lahjaa", on perinteisesti pidetty siis paitsi yhtenä Jeesuksen valitsemista "alipäälliköistä", myös nimeään kantavan evankeliumin kirjoittajana. Mitä kaikkea Raamatun Masasta oikein tiedetään?
Evankeliumit sisältävät nimiluettelon noista kahdestatoista opetuslapsesta, ja Matteus mainitaan heistä yhtenä (Mark. 3:18; Matt. 10:3; Luuk. 6:15; ja lisäksi Ap. t. 1:13). Johanneksen evankeliumi ei pukahda hänestä sanaakaan. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi Matteus-nimisen miehen tulliasemalla ja kutsui tämän mukaansa; myöhemmin hän aterioi opetuslastensa ja seuraajiensa kanssa tämän kotona, mikä herätti yleistä paheennusta "paremman" väen keskuudessa (Matt. 9:9-13). Samankaltainen kertomus esiintyy myös Markuksen (Mark. 2:14) ja Luukkaan (Luuk. 5:27) evankeliumeissa, mutta näissä veronkerääjää kutsutaan nimellä Leevi, Alfeuksen poika. Kertomusten yhdenmukaisuus onkin käsitetty niin, että kyse on yksinkertaisesti samasta miehestä, Leevi Matteuksesta.
Kysymys veronmaksamisesta pakanalliselle miehittäjävaltiolle jakoi juutalaisia. Jeesus suhtautui asiaan sovinnollisesti ja käytännönläheisesti ja neuvoi antamaan keisarille sen, mikä keisarille kuuluu (Mark. 12:17).
Suomalainen on niin tottunut maksamaan mukisematta veronsa, että Matteuksen kaltaisen veronkerääjän lukeminen syntisten joukkoon saattaa tuntua eriskummalliselta. Onkin syytä perehtyä lyhyesti publikaanin asemaan Jeesuksen ajan Palestiinassa, joka tuolloin oli Rooman keisarikunnan Juudean provinssi. Roomalaisessa yhteiskunnassa tärkeä julkinen virka oli publikaani (publicanus), jonka haltija vastasi esimerkiksi julkisista rakennushankkeista sekä veronkannosta. Rooman valtakunnassa publikaaniksi päästiin ostamaan virka joltakin tietyltä alueelta. Viran hinnaksi oli määritelty arvioitu verokertymän summa kyseiseltä alueelta, ja maksu oli oikeastaan valtiolle maksettu laina, josta tuotti korkoakin. Sikäli se oli riskipeliä, että virkansa ostaneelle saattoi kertyä persnettoa, mikäli verotulot osoittautuivatkin kovin paljon maksettua summaa pienemmäksi. Kaiken lisäksi maksun ylittävät tulot olivat publikaanille pelkkää voittoa. Kuten arvata sopii, kiusaus liata sormensa epärehellisellä pelillä oli poikkeuksellisen suuri.
Maineikas roomalainen sotapäällikkö Pompeius oli tullut Israelissa riehuneen sisällissodan toisen osapuolen avuksi ja sitten liittänyt alueen roomalaiseksi provinssiksi vuonna 63 eKr. Roomalaiset aloittivat laajamittaisen veronkannon alueella kuitenkin vasta vuosina 6-7, jolloin legaatti eli käskynhaltija Quirinius järjesti maakunnassa suuren väestönlaskun. Jouluevankeliumissa mainittu "keisari Augustuksen verollepano" (Luuk. 2:1-4) viittaa juuri tähän järjestelyyn. Taustalla olivat oikeastaan "rötösherrojen" touhut, sillä "styranki" Herodesta (kuningas Herodes Suuri, kuoli 4 eKr.) valtaistuimelle seurannut poika Herodes Arkelaos oli niin tunari, että roomalaiset syrjäyttivät hänet ja panivat provinssin suoran roomalaishallinnon alaisuuteen vuonna 6 jKr. Väestönlasku liittyi suoraan verotusaikeisiin, ja se herätti suurta närää paikallisessa väestössä.
On epävarmaa, kävikö juutalaisten verotaakka raskaammaksi kuin Herodeksen aikana; mutta nyt erona oli se, että killingit kannettiin roomalaiselle miehittäjälle eikä omalle hallitsijalle. Lisäksi Vanhasta testamentista löytyi epäkiitollinen kertomus Saatanasta, joka yllytti kuningas Daavidin väestönlaskentaan (1. Aik. 21). Historioitsija Josefus piti väestönlaskua alkusysäyksenä roomalaisvastaisen kapinamielialalle ja seloottiliikkeelle.
Jeesus nosti vertauksellaan (Luuk. 18:9-14) esimerkilliseksi uskovaiseksi nöyrän ja katuvan publikaanin ohi tekopyhän ja tärkeilevän fariseuksen.
Useimpien paikallisten silmissä Matteuksen kaltaiset juutalaiset publikaanit olivat siis vihattuja hylkiöitä ja kansansa pettureita. He palvelivat vierasta ja jumalatonta miehittäjävaltaa, ja kaiken lisäksi heitä pidettiin ahneina ja omaa etuaan ajavina kiskureina sekä korruptoituneina. Jeesuksen suhtautuminen Matteukseen oli kuitenkin hyväksyvä ja myötätuntoinen; hän kohtasi tämän ihmisenä siinä missä muutkin, ja paheksui fariseusten ja kirjanoppineiden tuomitsevaa suhtautumista.
Päätyikö entinen veronkantaja sitten myöhemmillä päivillään kirjoittamaan evankeliumin mestaristaan? Matteuksen toimipiste sijaitsi Kapernaumissa, jossa asui sekalaisesti juutalaisia ja ei-juutalaisia. Olletikin hän virkamiehenä oli luku- ja kirjoitustaitoinen sekä äidinkielellään aramealla että kreikalla, joka oli sikäläinen yleis- ja kauppakieli. Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu nimettömänä, ja sen laatija on nimetty vasta myöhemmän perimätiedon perusteella. Evankeliumi kirjoitettiin noin vuonna 80-90 kreikan kielellä. Se voidaan sanoa, että kirjoittaja on ollut erityisen hyvin perehtynyt juutalaiseen lakiin; monet kertomukset keskittyvät Jeesuksen toimintaan nimenomaan suurena lainopettajana, ja Matteuksen evankeliumissa myös siteerataan toistuvasti Vanhan testamentin ennustuksia. Ensimmäisen vuosisadan piispa Hieropoliin Papias kertoi apostoli Matteuksen kirjanneen ylös Jeesuksen sanontoja ja opetuksia, joita sitten oli käännetty muille kielille. Kenties tätä aineistoa on käytetty yhtenä lähteenä, kun Matteuksen evankeliumia on koottu.
Kirkkoisien mukaan Matteus julisti evankeliumia erityisesti juutalaisille, ennen kuin siirtyi muille maille, vaikkakaan hänen mahdollisen lähetystyönsä kohteista ei ole varmuutta. Varhaisina vuosisatoina etenkin juutalaiskristilliset seurakunnat lukivat innokkaasti Matteuksen kirjoittamiksi uskottuja tekstejä. Useimmista apostoleista poiketen Matteus luultavasti välttyi marttyyrikuolemalta ja koki luonnollisen kuoleman.
Matteuksen evankeliumi on kohdistettu erityisesti juutalaiskristillisille seurakunnille. Se käsittelee syvällisesti Jeesuksen, hänen opetustensa ja juutalaisen lain suhdetta ja esittää Vapahtajan suurena lainopettajana.
Katolisessa kirkossa apostoli Matteusta pidetään - sangen osuvasti - kirjanpitäjien, pankkiirien, veronkerääjien, virkamiesten sekä vähemmän intuitiivisesti ajateltuna myös hajuvesien valmistajien (!) suojeluspyhimyksenä. Kirkkotaiteessa häntä, kuten muitakin evankelistoja, kuvataan yhdellä Ilmestyskirjassa esiintyvästä neljästä olennosta (Ilm. 4:7); hänelle on varattu ihmisen- tai enkelinkaltainen hahmo.
Apostoli Matteuksen elämäntarinassa korostuu hienolla tavalla Jeesuksen toiminnan ydinajatus: ihmisen aito kohtaaminen ja hyväksyminen tämän yhteiskunnallisesta asemasta piittaamatta. Kristus tuli lähelle paitsi köyhiä ja kurjia, myös hyväosaisia, jotka saattoivat vauraudestaan huolimatta olla muiden halveksimia ja syrjimiä. Raamatun Masa varoittaa myös nykypäivän "kyllä kansa tietää" -ihmistä liian mustavalkoisesta ja kateellisen vihamielisestä suhtautumisesta yhteiskunnan hyväosaisiin yksin siitä syystä, että nämä ovat rikkaampia kuin jotkut toiset. Ihminen on kuitenkin aina ihminen, pukeutuipa silkkiin tai säkkikankaaseen.