Apostoli Tuomas

Tuomas, joskus nimetty myös Juudas Tuomaaksi ja Didymokseksi eli "Kaksoseksi", on saanut epäkiitollisen osan näytellä malliesimerkkiä epäilijästä. Tämä Jeesuksen opetuslapsi, yksi niistä kahdestatoista, nimittäin muistetaan aina ja ikuisesti Johanneksen evankeliumin kertomuksesta, jossa hän ilmaisee skeptisyytensä muiden apostolien väitteisiin mestarinsa ylösnousemuksesta: "En usko. Jos en itse näe naulan jälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin, ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko" (Joh. 20:25). Lopulta Kristus näyttäytyy myös Tuomaalle, joka herkeää julistamaan: "Minun Herrani ja Jumalani!", mutta epäuskoisen kyseenalaistajan maine on miehen muistolla pysynyt näihin päiviin saakka.

Kai apostoli kuitenkin oli myös muuta kuin pelkkä "epäilevä tuomas"?

Evankeliumit keskittyvät ymmärrettävästi kertomaan ennen muuta Jeesuksesta. Kaikki muut henkilöt jäävät väistämättä sivurooleihin. Tämä koskee myös hänen opetuslapsiaan, joista monet mainitaan Raamatun lehdillä vain ohimennen nimeltä. Hänet luetaan kahdentoista lähimmän opetuslapsen joukkoon (Mark. 3:18). Näkyvimmät kohtaukset hänelle on varattu Johanneksen evankeliumissa, josta on peräisin myös kertomus hänen kohtaamisestaan Ylösnousseen kanssa.

Kun Jeesukselle tuodaan sana Lasaruksen vakavasta sairastumisesta, opetuslapset ilmaisevat huolensa palaamisesta takaisin Juudeaan: "Vastahan juutalaiset yrittivät kivittää sinut!" Tuomas astuu kuitenkin esiin ja julistaa palavasieluisesti: "Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä." (Joh. 11:1-16) Rohkeutta häneltä ei ainakaan puutu, ja hän vaikuttaa seuraavan Jeesusta vilpittömin sydämin. Mutta kuten muutkaan opetuslapset, Tuomaskaan ei täysin käsitä, millaisesta Messiaasta on kyse. Viimeisellä ehtoollisella, Jeesuksen jäähyväispuheen aikaan, Tuomas ilmaisee hämmennyksensä opettajansa puheiden tähden: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" (Joh. 14:5)

Alkuvaiheen suuri innostus näyttää romahtavan ja muuttuvan syväksi pettymykseksi ja kyynisyydeksi, kun Jeesus ristiinnaulitaan. Muiden apostolien todistus ei Tuomasta riitä hetkauttamaan. Vasta, kun hän omin silmin näkee Vapahtajansa, hänen uskonsa palautuu ja leimahtaa uuteen liekkiin. Hänen apostolinuransa "draaman kaari" on siis varsin sympaattinen ja samaistuttava.

Näiden vavahduttavien kokemusten jälkeen Raamattu vaikeneekin hänen tulevista seikkailuistaan. Tuomas listataan vielä Apostolien tekojen alusta löytyvässä apostolien luettelossa (Ap. t. 1:13), mutta sen jälkeen hänen vaiheistaan löytyy kertomuksia enää kristillisestä perimätiedosta ja legendoista.

Varhaiskirkon maineikas historioitsija Eusebios Kesarealainen kirjoittaa neljännen vuosisadan vaihteessa, että apostoleista Tuomas ja Bartolomeus lähetettiin tekemään lähetystyötä Parthiaan. Myös Klemens Aleksandrialainen tuntee Tuomaan Parthian-lähetyksen. Tuo muinaisvaltakunta sijaitsi nykyisen Iranin alueella. Vieläkin varhaisemmat lähteet puhuvat myös Tuomaan matkoista itään, mutta pidemmälle. Perinteisesti hänet muistetaankin aivan erityisesti Intian apostolina.

Tuomaan teot on gnostilaishenkinen Uuden testamentin apokryfikirja noin vuodelta 200. Siinä kerrotaan, miten Tuomas matkusti noin vuonna 52 Mucinin kaupunkiin Intian länsirannikolle, nykyiseen Keralan osavaltioon, missä hän julisti evankeliumia pitkin rannikkoseutuja. Intian vanhin kristillinen kirkkokunta tunnetaankin edelleen tuomaskristittyinä. Nykyään heistä osa kuuluu katoliseen, osa taas idän kirkkokuntiin, mutta kaikilla heillä on yhteiset juuret syyrialaisperäisessä kristillisyydessä. Heidän parissaan apostoli Tuomasta pidetään kristinuskon tuojana Intiaan.

Tuomaan tekojen mukaan Tuomas kärsi marttyyrikuoleman kaksikymmentä vuotta Intiaan saapumisensa jälkeen. Vuoteen 72 mennessä hän oli ansiokkaasti levittänyt evankeliumia ja onnistunut muun muassa käännyttämään sikäläisen kuningas Misdeuksen vaimon ja muuta lähipiiriä. Tästä kuningas kuitenkin kimpaantuu ja määrää neljän sotilaansa viemään kiusallisen apostolin ulos kaupungista. Sotilaat teloittavat hänet neljällä keihäällä. Tuomaskristityt uskovat tämän tapahtuneen Mylaporen kaupungissa, missä säilytettiin pitkään Tuomaan pyhäinjäännöksiä.

Monia muitakin versioita Tuomaan kuolemasta on. Yhden mukaan hän kuoli rauhallisesti Syyrian Edessassa.


Ortodoksinen kirkko tuntee Tuomas-perinteen, joka liittyy opetukseen Jumalansynnyttäjän eli Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisesta. Legendan mukaan kaikki ympäri maailmaa puuhaavat apostolit siirretään ihmeenomaisesti Jerusalemiin jättämään jäähyväisiä Jeesuksen äidille. Tuomas saapuu kuitenkin kolme päivää myöhässä, jolloin Maria on jo kuollut. Hän saa kuitenkin todistaa tämän ruumiillista ottamista taivaaseen, ja Maria lahjoittaa hänelle vielä viittansa vyön. Ironisesti Tuomas rientää kertomaan kokemuksestaan muille apostoleille, mutta tällä kertaa nämä eivät uskokaan häntä, ennen kuin näkevät Jumalansynnyttäjän lahjoittaman pyhäinjäännöksen.

Harhaoppiseksi tuomitussa gnostilaisessa kristillisyydessä Tuomaalla on suurempi rooli. Yllämainitun Tuomaan tekojen ohella, jossa hänet kuvataan Jeesuksen kaksoisveljeksi ja taivaallisen Kristuksen maanpäällisen työn jatkajaksi, hänen nimiinsä on pantu Tuomaan evankeliumi, joka on kooste Jeesukseen yhdistetyistä lentävistä lauseista. Pistis Sofia -kirjoituksen mukaan Tuomas on yksi Jeesuksen kolmesta valitusta, joiden tehtävänä on todistaa puhtaasta Valosta. Löytyypä kirjoituskokoelmasta jopa Tuomaan lapsuusevankeliumi, jossa tehdään selkoa Jeesus-lapsen ihmeteoista (joihin sisältyy esimerkiksi toisen kakaran kiroamis-kuihduttaminen hengiltä...).

Jeesuksen kaksitoista apostolia ovat saaneet aikojen saatossa kukin itselleen eräänlaisen arkkityypin roolin. Tuomaan osaksi on langennut epäilijän ja kyseenalaistajan asema. Jos varhaiskristittyjen perimätieto pitää edes suuntaa-antavasti paikkansa, tällä opetuslapsella oli kaikesta huolimatta riittävän väkevä usko ja urheus, jotta hän uskaltautui lähetystyöhön kauas Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle, vaaralliseen ja kiehtovaan itään.