Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
28.9.2013 11.26
Arkkienkeli Mikael
Mikael on Raamatun enkeleistä urhoollisin ja mahtavin.
Tulevana sunnuntaina vietetty mikkelinpäivä on, kuten nimi paljastaa, ollut alun perin arkkienkeli Mikaelin (vanhassa raamatunkäännöksessä Miikael) muistopäivä. Sittemmin siitä on kehittynyt kaikkien enkelien ja myös lasten juhla. Alkuperäinen juhlakalu on jäänyt etenkin luterilaisessa kirkossa hieman taka-alalle, vaikka kristillisessä perinteessä Mikaelilla on ollut suuri ja merkittävä rooli halki vuosisatojen.
Enkelit esiintyvät niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin lehdillä, mutta heistä mainitaan koko Raamatussa (jos apokryfikirjoja ei oteta lukuun) nimeltä vain kaksi. Toinen on enkeli Gabriel, joka Luukkaan evankeliumin mukaan ilmoittaa Marialle ilouutisen pian syntyvästä Vapahtajasta. Toinen on Mikael, jota kutsutaan arkkienkeliksi tai ylienkeliksi, ja josta kerrotaan kummassakin Ison kirjan puoliskossa.
Mutta millainen henkilöhahmo hän on?
Mikaelin nimi juontuu hepreasta. Se on oikeastaan retorinen kysymys ja merkitsee: "Kuka voisi olla Jumalan vertainen?" Tätä on pidetty eräänlaisena enkelien sotahuutona heidän käydessään taisteluun pahuutta vastaan. Samalla se kuvastaa hyvin Mikaelin omaa roolia Raamatun kertomuksissa: hän ei ole vain ylienkeli, vaan taivaallisen sotajoukon eli Sebaotin ylipäällikkö.
Ensimmäisen kerran Mikael mainitaan nimeltä Vanhan testamentin Danielin kirjassa. Siinä kuvataan ennustusnäyssä lopunajan tapahtumia, jolloin suuret valtakunnat nousevat Israelia vastaan. Silloin esiin astuu Mikael, "yksi suurimmista enkeliruhtinaista", joka taistelee Israelin puolesta vihollisvaltakuntien pahansuopia henkivaltoja vastaan (Dan. 10:13, 10:20-21). Pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan juutalaiset nimittäin käsittivät, että kullakin kansalla ja valtakunnalla on oma suojeleva enkeliruhtinaansa; nämä voivat olla Jumalan puolella tai Häntä vastaan. Mikael taas on Israelin valitun kansan oma, erityinen suojelija. Hänet on yhdistetty myös Joosuan kirjassa esiintyvään nimettömään "Herran sotajoukon päällikköön" (Joos. 5:13-15).
Viimeisinä vuosisatoina ennen Kristuksen syntymää juutalaiset juutalaiset joutuivat toistuvasti kamppailevaan vahvoja suurvaltoja vastaan, ja lopulta Rooma miehitti heidän kotimaansa. Onkin varsin ymmärrettävää, että Mikaelin kunnioitus ja merkitys uskossa kasvoivat näinä aikoina - jopa siinä määrin, että rabbit katsoivat aiheelliseksi ryhtyä suitsimaan ylenmääräistä Mikael-keskeisyyttä. Tästä huolimatta syntyi erityisiä liturgioita, joissa rukoiltiin Mikaelin väliintuloa juutalaisten puolustamiseksi. Myös Uuden testamentin Juudaksen kirje (Juud. 1:9) mainitsee perimätiedon, jonka mukaan Mikael ja syyttäjäenkeli Samael (Saatana) kiistelivät keskenään Mooseksen ruumiin kohtalosta tämän kuoleman jälkeen.
Tässä juutalaisessa perinteessä Mikaelin ja Saatanan välinen nokittelu juontaa juurensa jo jälkimmäisen lankeemuksesta. Uudessa testamentissa tätä kertomusta laajennetaan huikeisiin mittoihin Ilmestyskirjassa, jonka taivaallisen sodan kuvauksesta Mikaelin maine kristillisessä traditiossa pitkälti juontuu. Taivaassa syttyy sota Saatanan noustessa kapinaan Jumalaa vastaan. Mikaelin johdolla hyvät enkelit kuitenkin syöksevät hänet ja hänen langenneet enkelinsä alas maan päälle. (Ilm. 12:7-9)
Kenestä siis kristityt soturit ja ritarit olisivat saaneet oivallisemman suojeluspyhimyksen kuin soturienkelien ruhtinaasta? Jo varhaiskeskiajalla Mikaelin pyhimyskultti syrjäytti monin paikoin pyhän Martinuksen ja pyhän Yrjön aseman sotilaiden ja ritarien suojeluspyhimyksenä. Etenkin itäisessä kristikunnassa häntä kunnioitettiin erityisesti parannuksen enkelinä. Esimerkiksi Rooman kuuluisa Castel Sant'Angelo on pyhitetty hänelle.
Katolisella kirkon enkeliopissa eli angelologiassa Mikaelin ympärille on syntynyt rikas traditio. Hän on ensisijaisesti Jumalan sotajoukkojen johtaja, pahuuden kukistaja ja esikuva erityisesti sielun sisäisessä kilvoittelutaistelussa. Hän on myös kuoleman enkeli, joka kohtaa kuolevien sielut tarjoten näille vielä viimeisen katumusmahdollisuuden ja siten tappion näitä ahnaasti vartovalle paholaiselle. Katolilaisten Mikael myös punnitsee sieluja tuomiovaa'alla. Lisäksi hän on Jumalan valitun kansan - ensin Israelin ja sittemmin kirkon - suojelija.
Suomessakin on runsaasti lähinnä katoliselta ajalta periytyviä kirkkoja, jotka on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille, esimerkiksi Pälkäneen kaunis rauniokirkko. Myös Mikkelin kaupunki on saanut nimensä Mikaelille omistetun vanhan pitäjänkirkon mukaan.
Mikael tunnetaan myös kristikunnan ulkopuolella. Hänet mainitaan Koraanissakin. Monilla kristillisperäisillä uskonnoilla on omaleimaisia tulkintoja arkkienkelin olemuksesta. Jehovan todistajien mukaan hän on itse taivaallinen Jeesus Kristus ennen ihmiseksi syntymistään. Mormonien opissa arkkienkeli Mikael auttaa ensin Kristusta maailman luomisessa, minkä jälkeen hänestä tulee Aadam, ensimmäinen ihminen.
Enkelit esiintyvät niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin lehdillä, mutta heistä mainitaan koko Raamatussa (jos apokryfikirjoja ei oteta lukuun) nimeltä vain kaksi. Toinen on enkeli Gabriel, joka Luukkaan evankeliumin mukaan ilmoittaa Marialle ilouutisen pian syntyvästä Vapahtajasta. Toinen on Mikael, jota kutsutaan arkkienkeliksi tai ylienkeliksi, ja josta kerrotaan kummassakin Ison kirjan puoliskossa.
Mutta millainen henkilöhahmo hän on?
Juutalaisessa yksijumalisessa perinteessä kansojen suojelusjumalat muuttuivat enkeliruhtinaiksi. Mikaelin tehtävänä oli puolustaa Israelia ja kukistaa pahat enkelit.
Mikaelin nimi juontuu hepreasta. Se on oikeastaan retorinen kysymys ja merkitsee: "Kuka voisi olla Jumalan vertainen?" Tätä on pidetty eräänlaisena enkelien sotahuutona heidän käydessään taisteluun pahuutta vastaan. Samalla se kuvastaa hyvin Mikaelin omaa roolia Raamatun kertomuksissa: hän ei ole vain ylienkeli, vaan taivaallisen sotajoukon eli Sebaotin ylipäällikkö.
Ensimmäisen kerran Mikael mainitaan nimeltä Vanhan testamentin Danielin kirjassa. Siinä kuvataan ennustusnäyssä lopunajan tapahtumia, jolloin suuret valtakunnat nousevat Israelia vastaan. Silloin esiin astuu Mikael, "yksi suurimmista enkeliruhtinaista", joka taistelee Israelin puolesta vihollisvaltakuntien pahansuopia henkivaltoja vastaan (Dan. 10:13, 10:20-21). Pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan juutalaiset nimittäin käsittivät, että kullakin kansalla ja valtakunnalla on oma suojeleva enkeliruhtinaansa; nämä voivat olla Jumalan puolella tai Häntä vastaan. Mikael taas on Israelin valitun kansan oma, erityinen suojelija. Hänet on yhdistetty myös Joosuan kirjassa esiintyvään nimettömään "Herran sotajoukon päällikköön" (Joos. 5:13-15).
Viimeisinä vuosisatoina ennen Kristuksen syntymää juutalaiset juutalaiset joutuivat toistuvasti kamppailevaan vahvoja suurvaltoja vastaan, ja lopulta Rooma miehitti heidän kotimaansa. Onkin varsin ymmärrettävää, että Mikaelin kunnioitus ja merkitys uskossa kasvoivat näinä aikoina - jopa siinä määrin, että rabbit katsoivat aiheelliseksi ryhtyä suitsimaan ylenmääräistä Mikael-keskeisyyttä. Tästä huolimatta syntyi erityisiä liturgioita, joissa rukoiltiin Mikaelin väliintuloa juutalaisten puolustamiseksi. Myös Uuden testamentin Juudaksen kirje (Juud. 1:9) mainitsee perimätiedon, jonka mukaan Mikael ja syyttäjäenkeli Samael (Saatana) kiistelivät keskenään Mooseksen ruumiin kohtalosta tämän kuoleman jälkeen.
Tässä juutalaisessa perinteessä Mikaelin ja Saatanan välinen nokittelu juontaa juurensa jo jälkimmäisen lankeemuksesta. Uudessa testamentissa tätä kertomusta laajennetaan huikeisiin mittoihin Ilmestyskirjassa, jonka taivaallisen sodan kuvauksesta Mikaelin maine kristillisessä traditiossa pitkälti juontuu. Taivaassa syttyy sota Saatanan noustessa kapinaan Jumalaa vastaan. Mikaelin johdolla hyvät enkelit kuitenkin syöksevät hänet ja hänen langenneet enkelinsä alas maan päälle. (Ilm. 12:7-9)
Mikael tempaa katujat tuonelan leuoista pelastuksen autuuteen.
Kenestä siis kristityt soturit ja ritarit olisivat saaneet oivallisemman suojeluspyhimyksen kuin soturienkelien ruhtinaasta? Jo varhaiskeskiajalla Mikaelin pyhimyskultti syrjäytti monin paikoin pyhän Martinuksen ja pyhän Yrjön aseman sotilaiden ja ritarien suojeluspyhimyksenä. Etenkin itäisessä kristikunnassa häntä kunnioitettiin erityisesti parannuksen enkelinä. Esimerkiksi Rooman kuuluisa Castel Sant'Angelo on pyhitetty hänelle.
Katolisella kirkon enkeliopissa eli angelologiassa Mikaelin ympärille on syntynyt rikas traditio. Hän on ensisijaisesti Jumalan sotajoukkojen johtaja, pahuuden kukistaja ja esikuva erityisesti sielun sisäisessä kilvoittelutaistelussa. Hän on myös kuoleman enkeli, joka kohtaa kuolevien sielut tarjoten näille vielä viimeisen katumusmahdollisuuden ja siten tappion näitä ahnaasti vartovalle paholaiselle. Katolilaisten Mikael myös punnitsee sieluja tuomiovaa'alla. Lisäksi hän on Jumalan valitun kansan - ensin Israelin ja sittemmin kirkon - suojelija.
Suomessakin on runsaasti lähinnä katoliselta ajalta periytyviä kirkkoja, jotka on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille, esimerkiksi Pälkäneen kaunis rauniokirkko. Myös Mikkelin kaupunki on saanut nimensä Mikaelille omistetun vanhan pitäjänkirkon mukaan.
Mikael tunnetaan myös kristikunnan ulkopuolella. Hänet mainitaan Koraanissakin. Monilla kristillisperäisillä uskonnoilla on omaleimaisia tulkintoja arkkienkelin olemuksesta. Jehovan todistajien mukaan hän on itse taivaallinen Jeesus Kristus ennen ihmiseksi syntymistään. Mormonien opissa arkkienkeli Mikael auttaa ensin Kristusta maailman luomisessa, minkä jälkeen hänestä tulee Aadam, ensimmäinen ihminen.
Mikael puntaroimassa sieluja viimeisellä tuomiolla Hans Memlingin kuuluisassa maalauksessa.