Herodias ja Salome

Johannes Kastajaa oli helppo vihata. Hän saarnansa suomivat ankarasti sitä sukupolvea, jonka keskuudessa hän eli, ja olivat kirjaimellisesti tulikivenkatkuisia. Johannes vaati kansaa tekemään parannuksen ja katumaan syntejään nyt, kun oli vielä aikaa. Hän ei säästänyt maan mahtaviakaan arvostelultaan, vaan onnistui suututtamaan ihmisiä aina hovissa asti. Se koitui lopulta hänen kohtalokseen. Raamatun mukaan hänen kuolemastaan oli syyttäminen ennen muuta kahta jalosukuista naista: Herodiasta ja hänen tytärtään Salomea. Mitä autiomaaprofeetalle oikein tapahtui?

Johannes ei ollut ainoa mies, joka keräsi ympärilleen kansanjoukkoja. Roomalainen Juudean maakunta oli poliittisesti ja uskonnollisesti levotonta seutua noin vuonna 30 jälkeen ajanlaskun alun. Aseellisia kansannousuja roomalaismiehitystä vastaan oli jo nähty, ja viranomaiset olivat valppaina uusien levottomuuksien varalta. Juutalaisetkaan eivät muodostaneet mitenkään yhtenäistä uskonnollista ryhmää, vaan heidän joukossaan eli useita keskenään kilpailevia tulkintoja isien pyhistä kirjoituksista - aivan samaan tapaan kuin nyky-Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossakin. Yhden näistä suuntauksista muodostivat essealaiset. Heidän kirjoituksiaan on säilynyt jälkipolville erityisesti Qumranin käsikirjoituslöydöissä. Essealaiset eristäytyivät muusta yhteiskunnasta omiin pikku yhteisöihinsä, heidän elämäntapansa oli ankaran askeettinen, ja he odottivat pikaista maailmanloppua ja viimeistä taistelua valon ja pimeyden sotajoukkojen välillä - toisin sanoen "puhtaiden" essealaisten ja epäjumalia palvovien roomalaisten ja muiden pahuuden voimien kesken. Ei ole suoria todisteita siitä, että Johannes olisi ollut itse essealainen, mutta hänen julistuksessaan ja toiminnassaan on paljon samankaltaisia aineksia.



Apokalyptista sanomaa saarnaavat karismaattiset miehet herättivät siis aiheestakin vallanpitäjissä varovaisuutta. Johannes julisti ja kastoi Galileassa, jonka hallitsijana toimi Herodes Antipas (20 eKr. - 39 jKr.). Roomalaiset olivat nimittäneet hänet tetrarkiksi eli neljännesruhtinaaksi. Herodes Antipas oli yksi pahamaineisen Herodes Suuren (74 - 4 eKr.) pojista. Häikäilemättömyydestään tunnettu Herodes Suuri oli ollut viimeinen "juutalaisten kuningas". Hänen jälkeensä roomalaiset eivät olleet sallineet enää uutta kuningasta, vaan juutalaisten hallitsijat olivat olleet ensin etnarkkeja eli "kansanruhtinaita", ja sen jälkeen maakunta jaettiin neljään osaan, joista jokaiselle nimettiin oma neljännesruhtinas. Kuningashan kuulosti sentään liian... itsenäiseltä.

Herodeslainen kuningashuone oli täynnä juonitteluja, salamurhia, sukulaisten teloituksia ja sisaruskateutta. Nämä verkot koituivat lopulta myös Johannes Kastajan kuolemaksi. Herodes Antipas nimittäin oli alun perin avioitunut nabatealaisten prinsessan kanssa, mutta erosi puolisostaan ja otti uudeksi vaimokseen edesmenneen veljensä Aristobuloksen tyttären, Herodiaan (n. 15 eKr. - ?). Insestiä lähentelevä liitto setäpuolen kanssa ei ollut Herodiaallekaan ensimmäinen, sillä hän oli ehtinyt jo kertaalleen naida toisen setäpuolensa, siis Herodes Antipaksen velipuolen. "Styranki" Herodes Suuri oli aikoinaan teloittanut useita poikiaan, jolloin Herodias oli jäänyt jo nuorena orvoksi. Vanha kuningas oli sitten naittanut hänet yhdelle jäljellä olevista pojistaan, joita hänelle oli siunaantunut useiden vaimojen kanssa. Herodekselle oli tärkeää vaalia hiipuvaa, roomalaismiehitystä edeltänyttä hasmonidien verilinjaa.

Kansa ei niinkään paheksunut kuninkaallisen hääparin läheisiä sukulaissuhteita kuin sitä tosiseikkaa, että Herodias oli ottanut eron ensimmäisestä aviopuolisostaan tämän ollessa yhä elossa. Samaten neljännesruhtinas Herodeksen päätös hylätä nabatealaisten prinsessa oli tietysti loukkaavaa käytöstä ja kiristi ulkopoliittista tilannetta.

Herodes Antipas oli rakastunut tulisesti velipuolensa vaimoon vieraillessaan Roomassa; herodeslaisen kuningashuoneen jäsenet vaalivat läheisiä välejä Rooman keisareihin, jotka olivat heidän suojelijoitaan ja hyväntekijöitään. Neljännesruhtinaan lemmekäs käytös ei kuitenkaan löytänyt sympatiaa ainakaan Johannes Kastajalta, joka sivalteli kruunupäiden huonekuntaa sapekkaalla sanan säilällään. Tästä kertovat paitsi juutalaishistorioitsija Josefus, myös Uuden testamentin evankeliumit. Markuksen evankeliumin mukaan Johannes oli siteerannut Mooseksen lakia ja todennut Herodekselle: "Sinun ei ole lupa elää veljesi vaimon kanssa!" (Mark. 6:18; 3. Moos.18:16)



Evankeliumien selonteko tapahtumista eroaa kuitenkin toisistaan yhdessä mielenkiintoisessa pikku yksityiskohdassa. Markuksen mukaan Herodes kaikesta huolimatta sieti Johanneksen kiusallisia puheita ja kuunteli hänen saarnaamistaan mielellään, sillä hän pelkäsi tätä ja piti tätä aitona profeettana (Mark. 6:20). Matteuksen mukaan Herodes taas oli jättänyt Johanneksen rauhaan, koska pelkäsi kansaa - olihan Kastaja suosittu rahvaan parissa (Matt. 14:5). Yhtä kaikki, molemmat evankelistat, ja Luukas heidän ohessaan, ovat yksimielisiä siitä, että ruhtinas antoi vangita Johanneksen ja viskata hänet tyrmään, koska hän oli julkisesti arvostellut avioliittoa Herodiaan kanssa (Mark. 6:17; Matt. 14:3; Luuk, 3:19-20).

Markuksen mukaan juuri Herodias inhosi Johannesta, mutta ei ollut yllytyksestään huolimatta saanut Herodesta ottamaan tätä hengiltä. Raamatun kertomuksen mukaan sopiva tilaisuus tähän koitti, kun ruhtinas vietti syntymäpäiväjuhliaan. Herodiaalla oli edellisestä avioliitostaan Herodes Antipasin velipuolen, Herodes Filippoksen, kanssa nuori tytär. Uudessa testamentissa tyttöä ei itse asiassa nimetä lainkaan, mutta muiden historiallisten lähteiden valossa häntä on yleensä kutsuttu Salomeksi (n. 14 - 62 jKr.). On myös mahdollista, että hän oli äitinsä tavoin myös nimeltään Herodias. Tässä kirjoituksessa pitäydyn perinnesyistä ja selkeyden vuoksi Salome-nimessä.



Ilon ollessa juhlissa ylimmillään Salome tanssi syntymäpäiväsankarille, ja tämä mieltyi nuoren neitokaisen sulokkaaseen tanssiin niin, että kiirehti lupaamaan tälle koko hovin läsnäollessa, mitä tämä vain keksisi pyytää: "Vaikka puolet valtakuntaani!" Salome oli tietysti häkellyksissään moisesta kunnianosoituksesta ja palasi äitinsä luo kysymään tältä neuvoa. Nyt Herodias näki tilaisuutensa koittaneen. "Pyydä Johannes Kastajan päätä!" ruhtinatar kehotti, ja niin Salome palasi toiveensa kanssa Herodeksen luo. Tämä tuli pahoille mielin - jopa Matteuksen raportissa, vaikka hänen kertomansa mukaan Herodes vihasikin Johannesta - mutta koskapa oli valalla vannoen koko hoviväkensä edessä vakuuttanut toteuttavansa tytön toiveen, ei hän voinut enää perääntyä. Niin hän antoi käskyn pyövelille, joka kävi mestaamassa Johanneksen palatsin tyrmässä, ja irtopää tarjoiltiin vadilla Salomelle. Tämä ojensi sen äidilleen, joka oli tyytyväinen. (Mark. 6:21-29; Matt. 14:6-12). Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit eivät kerro Kastajan kuolemasta.

Myös historioitsija Josefus kuvailee Herodeksen vanginneen ja mestauttaneen Johanneksen. Josefuksen mukaan neljännesruhtinas pelkäsi tämän kiihottavan kansan kapinaan. Johanneksen kuoleman jälkeen Herodes ajautui sotaan Nabatean kuninkaan kanssa - saman miehen, jonka tyttärestä hän oli eronnut naidakseen Herodiaan - ja kärsi kirvelevän tappion. Josefus kertoo monien juutalaisten pitäneen tätä häviötä jumalallisena rangaistuksena Johanneksen surmasta.

Josefuksen kirjoitukset eivät liitä Salomea Johannes Kastajan kuolemaan. Sen sijaan hän valottaa hieman neidon myöhempiä elämänvaiheita. Myös Salome päätyi avioon setäpuolensa, Herodeksen velipuolen, kanssa. Heidän liittonsa päättyi lapsettomana, ja kun hän jäi leskeksi, hän avioitui uudelleen serkkunsa Aristobuloksen kanssa ja sai kolme lasta. Arkeologit ovat löytäneet kolikoita, joihin on lyöty Salomen ja Aristobuloksen kuvat.



Herodiaan kohtalo taas oli sidoksissa Herodekseen. Kun (lievästi kajahtanut) keisari Caligula nousi valtaan Roomassa (37 jKr.), Herodias kannusti aviomiestään anomaan itselleen kuninkaan kruunua. Hänen oma veljensä Agrippa oli kuitenkin paitsi vihoissa Herodeksen kanssa, myös lukeutui Caligulan ystäväpiiriin. Kuten herodeslaisen dynastian henkeen kuului, Agrippa tuhosi sisarensa ja lankonsa uran juonittelullaan. Herodes sai syytteen salaliitosta, ja hänet syrjäytettiin vallasta. Herodiaalle Caligula antoi mahdollisuuden säilyttää omaisuutensa, mutta nainen päättikin luopua siitä kaikesta ja seurata aviomiestään maanpakoon. Herodias kuoli ilmeisesti myöhemmin Lugdunumissa (Lyon).

Monet raamatuntutkijat ovat sittemmin epäilleet Josefuksen kuvauksen Johannes Kastajan teloituksen poliittisista motiiveista olevan lähempänä totuutta kuin - kieltämättä skandaalinkäryisemmän - evankeliumikertomuksen Herodiaan ja Salomen juonitteluista. Yhtä kaikki, jo varhainen kirkko nosti tapauksen vaaralliseksi esimerkiksi naisellisen viettelyksen paholaismaisista vaaroista. Salomen tanssi nousi lihallisen himon vertauskuvaksi, Herodiaan tytär häikäilemättömäksi viettelijättäreksi, joka murtaa vanhan ruhtinaan tahdon kuuman syntisellä halulla. Hänen surullisenkuuluisaa tanssiesitystään on ryhdytty erityisesti taiteessa kutsumaan "Seitsemän hunnun tanssiksi".

Jos Salome sai otsaansa huikentelevaisuuden ja huoruuden polttomerkin, hänen äitinsä Herodias nousi naisellisen viekkauden ja häikäilemättömyyden arkkityypiksi. Keskiajan Italiassa eli rahvaan parissa jopa taikauskoisia käsityksiä, joiden mukaan Herodiaasta oli tullut eräänlainen yliluonnollinen hahmo, joka johti noitien taikamenoja. Sitä kautta hän on päätynyt vieläpä joidenkin nykypäivän wiccalaisten äitijumalatarkuvastoon. Yksi vähemmän mairitteleva kertomus on tuonut juutalaisen prinsessan aina vain pidemmälle alkuperäisistä lähtökohdistaan!

Nuo lähtökohdat olivat ristiriitaiset. Herodias ja Salome kasvoivat ylellisyyden keskellä, mutta heidän elämänsä oli kaukana helposta. Herodias jäi perheensä väkivaltaisten valtaistuinpelien jalkoihin jo nuorena tyttönä, menetti vanhempansa ja joutui naitetuksi setäpuolelleen. Hän ja Salome olivat oleskelleet pitkiä aikoja Roomassa. Tekikö se heistä omassa maassaan jossakin mielessä jo ulkopuolisia? - Myös Herodiaan vihamielisyys Johannes Kastajaa kohtaan käy ehkä ymmärrettävämmäksi, kun tarkastellaan hänen koko elämäntarinaansa. Hänen ja Herodeksen välinen rakkaus vaikuttaisi olleen aitoa ja syvää. Herodias hylkäsi aikaisemman miehensä, vaikka Herodes Suuri oli tehnyt tästä perijänsä, ja myöhemmin, kun Herodes Antipaksen valta mureni palasiksi, seurasi miestään maanpakoon, vaikka hänelle tarjottiin mahdollisuutta säilyttää omaisuutensa ja korkea asemansa veljensä Agrippan hovissa.

Herodiaan ja Salomen tarina on oikeastaan varoittava esimerkkikertomus valtaistuinpelin turmiollisuudesta. Viime kädessä vallanjano kun yleensä tuhoaa paitsi viattomia sivullisia, myös ne, jotka valtaa janoitsevat. Tällä kertaa onnellisia loppuja ei varattu kenellekään.