Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
17.11.2014 9.33
Jeftan tytär
Traaginen kertomus ylimielisestä valasta, joka kostautui hirmutekona.
Monet Vanhan testamentin kertomuksista toimivat yhä varoittavina esimerkkeinä ihmisluonnon heikkoudesta ja raadollisuudesta. Kovin useinhan viattomat joutuvat kärsimään mahtavien mutta typerien tekemistä äkkipikaisista virheistä. Tällainen lopputulos on myös kertomuksella Jeftasta, israelilaisesta sotapäälliköstä, joka Tuomarien kirjan mukaan (Tuom. 11) uhrasi Jumalalle oman tyttärensä.
Jeftan sanotaan olleen esikuninkaallisella ajalla elänyt Gilead-nimisen israelilaisen ja prostituoidun poika, joka joutui nuorena lähtemään kotoaan, koska hänen lailliset velipuolensa eivät suvainneet katsella moista äpärää keskellään. Syrjäseudulle asettunut nuorukainen keräsi vähitellen ympärilleen paikallisia joutopenoja, ja meidän annetaan ymmärtää, että noista iloisista veikoista kasvoi vähitellen vahva paikallinen soturijoukko tai pikkuheimo.
Kun israelilaisia uhkasi sota naapurikansa ammonilaisten taholta, Jeftan luo saapui lähetystö, joka pyysi häntä ryhtymään sotapäälliköksi. Ilmeisesti hän oli saavuttanut jonkinasteista mainetta oman asemiesjoukkonsa kanssa. Jeftan oli vaikea niellä nuorena kärsimäänsä nöyryytystä, mutta lopulta hän suostui ja lähti sotaan. Israelilaiset lupailivat hänelle valtaa, mainetta ja mammonaa. Silloin hän pikaistuksissaan vannoi Jumalalle valan: "Jos sallit minun voittaa ammonilaiset, minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin. Sen minä uhraan sinulle polttouhrina."
Tämän jälkeen kerrotaan, kuinka Herran hengen vahvistamana Jefta löi kaikki vastustajansa, ajoi heitä edellään ja kuuli heidän naistensa valituksen. Mutta kun hän sitten palasi rehvakkaana miehenä kotitalolleen, häntä vastassa olikin hänen ainoa tyttärensä, joka tanssien ja rumpua soittaen tuli riemukkaasti isäänsä tervehtimään. Raamatun ulkopuolinen juutalainen traditio antaa Tuomarien kirjan lehdillä nimettömäksi jääneen tyttären nimeksi Seila.
Jefta järkyttyi niin, että repäisi vaatteensa ja valitti hirveää kohtaloaan taivaalle: "Minä annoin Herralle lupauksen enkä voi sitä enää peruuttaa!" Tytär alistui isänsä tahtoon, kunhan saisi kaksi kuukautta suruaikaa. Sen jälkeen Jefta teki, minkä oli luvannut, ja uhrasi oman lapsensa polttouhrina Jumalalle.
Myöhemmin hänestä nimitettiin israelilaisten tuomari (Tuom. 12:7).
Jeftan tragediassa on yhtymäkohtia toiseen, paljon tunnetumpaan Vanhan testamentin kertomukseen, nimittäin Abrahamin ja Iisakin matkaan Morian vuorelle (1. Moos. 22:1-19). Abraham aikoi uhrata ainoan poikansa Jumalalle, mutta viime hetkellä enkeli pidätti hänen kättään. Tällä kertaa tarina ei pääty onnellisesti. Jefta vie loppuun saakka karmaisevan tekonsa. Paitsi inhimillisestä ja emotionaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna, Jeftalle menetys on musertava myös yhteiskunnallis-patriarkaalisessa mielessä: koska hänellä ei ole muita lapsia, hänen sukulinjansa kuolee hänen mukanaan. Tämän lupauksen pitäminen ei tuo hänelle minkäänlaista siunausta, päinvastoin.
Murheellista kertomusta on sittemmin yritetty tulkita ja ymmärtää eri tavoin. Monet varhaiskristilliset kirjoittajat, kuten Johannes Khrysostomos, selittivät sitä niin, että Jumala salli tässä tapauksessa Jeftan hirmuteon, jotta se pidättelisi muita tekemästä vastaavankaltaisia harkitsemattomia lupauksia ja estäisi samanlaiset hirveät seuraukset tulevaisuudessa. Jeftan tyttären kertomuksessa nähtiin myös eräänlainen Kristus-profetia. Tytär, joka oli täysin viaton, alistui nöyrästi isänsä tahtoon ja käy kuolemaan kuullessaan, että moinen lupaus oli annettu Herralle israelilaisten tähden.
Kun asketismin ihanne alkoi levitä kristikunnassa, Jeftan tyttären kohtaloa alettiin ymmärtää toisella tavalla. Tekstiä luettiinkin nyt niin, ettei Jefta suinkaan surmannut tytärtään, vaan "uhrasi" tämän omistamalla tämän Jumalalle elinikäiseen neitsyyteen. Neidosta tuli siten kaikkien naisaskeettien, erämaaäitien ja nunnien juhlittu esikuva, joka vapaaehtoisesti luopui tuohon aikaan naiselle ensiarvoisen tärkeästä äitiydestä ja lukuisten jälkeläisten siunauksesta ollakseen kuuliainen Jumalalle annetulle lupaukselle. Hänestä tuli "sankarineitsyt", jotka olivat varhaisvuosisatoina erityisen suosittuja hahmoja kristillisessä teologiassa ja populaarikulttuurissa. Keskiajalla löydettiin myös rinnastuksia mariologiseen legendaan Neitsyt Marian temppeliintuomisen ja Jumalalle omistamisen sekä Jeftan tyttären Jumalalle lupaamisen välillä.
Kertomus oli vielä Kristuksen syntymän aikoihin sikäli hyvin muistettu, että Juudeaan oli kehittynyt paikallinen puolipakanallinen kultti, jossa Jeftan tytärtä palvottiin eräänlaisena jumalatarhahmona, johon oli sekoittunut aineksia muista paikallisista jumalattarista. Tuomarien kirjan mukaan "Israelissa tuli tavaksi, että nuoret tytöt menivät vuosittain neljäksi päiväksi ylistämään lauluillaan gileadilaisen Jeftan tyttären muistoa" (Tuom. 11:39-40).
Seemiläisissä kulttuureissa ihmisuhraus oli aikoinaan melko yleinen tapa, joka harvinaistui hitaasti ja vähitellen katosi hellenistiselle ajalle tultaessa. Jeftan kertomuksella on kenties pyritty moittimaan Israelin kansan koettua turmeltumista vieraiden kansojen tapojen myötä. Ennen muuta se on kuitenkin varoitus olla tekemättä ajattelemattomia lupauksia Jumalalle ja välttää sellaisia valoja, joita ei ole mahdollista pitää - paitsi täysin kestämättömillä seurauksilla. Se voidaan myös nähdä voimakkkaana kannanottona uhrauksen mielettömyyttä vastaan.
Luultavasti Jeesuskin tunsi tämän kertomuksen. Joka tapauksessa Nasaretilainen opetti seuraajilleen: "Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut'. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta." (Matt. 5:33-37)
Jeftan sanotaan olleen esikuninkaallisella ajalla elänyt Gilead-nimisen israelilaisen ja prostituoidun poika, joka joutui nuorena lähtemään kotoaan, koska hänen lailliset velipuolensa eivät suvainneet katsella moista äpärää keskellään. Syrjäseudulle asettunut nuorukainen keräsi vähitellen ympärilleen paikallisia joutopenoja, ja meidän annetaan ymmärtää, että noista iloisista veikoista kasvoi vähitellen vahva paikallinen soturijoukko tai pikkuheimo.
Kun israelilaisia uhkasi sota naapurikansa ammonilaisten taholta, Jeftan luo saapui lähetystö, joka pyysi häntä ryhtymään sotapäälliköksi. Ilmeisesti hän oli saavuttanut jonkinasteista mainetta oman asemiesjoukkonsa kanssa. Jeftan oli vaikea niellä nuorena kärsimäänsä nöyryytystä, mutta lopulta hän suostui ja lähti sotaan. Israelilaiset lupailivat hänelle valtaa, mainetta ja mammonaa. Silloin hän pikaistuksissaan vannoi Jumalalle valan: "Jos sallit minun voittaa ammonilaiset, minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin. Sen minä uhraan sinulle polttouhrina."
Tämän jälkeen kerrotaan, kuinka Herran hengen vahvistamana Jefta löi kaikki vastustajansa, ajoi heitä edellään ja kuuli heidän naistensa valituksen. Mutta kun hän sitten palasi rehvakkaana miehenä kotitalolleen, häntä vastassa olikin hänen ainoa tyttärensä, joka tanssien ja rumpua soittaen tuli riemukkaasti isäänsä tervehtimään. Raamatun ulkopuolinen juutalainen traditio antaa Tuomarien kirjan lehdillä nimettömäksi jääneen tyttären nimeksi Seila.
Myöhemmät raamatuntekstit tuomitsevat ihmisuhrin jyrkästi: "Sitä minä en ole käskenyt heidän tehdä. Kuinka voisi tulla mieleenikään vaatia heitä tekemään sellaisia kauhistuttavia tekoja! Itse he ovat syösseet Juudan syntiin." (Jer. 32:35) Kevissimon artistinen tulkinta Jeftan tyttärestä.
Jefta järkyttyi niin, että repäisi vaatteensa ja valitti hirveää kohtaloaan taivaalle: "Minä annoin Herralle lupauksen enkä voi sitä enää peruuttaa!" Tytär alistui isänsä tahtoon, kunhan saisi kaksi kuukautta suruaikaa. Sen jälkeen Jefta teki, minkä oli luvannut, ja uhrasi oman lapsensa polttouhrina Jumalalle.
Myöhemmin hänestä nimitettiin israelilaisten tuomari (Tuom. 12:7).
Jeftan tragediassa on yhtymäkohtia toiseen, paljon tunnetumpaan Vanhan testamentin kertomukseen, nimittäin Abrahamin ja Iisakin matkaan Morian vuorelle (1. Moos. 22:1-19). Abraham aikoi uhrata ainoan poikansa Jumalalle, mutta viime hetkellä enkeli pidätti hänen kättään. Tällä kertaa tarina ei pääty onnellisesti. Jefta vie loppuun saakka karmaisevan tekonsa. Paitsi inhimillisestä ja emotionaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna, Jeftalle menetys on musertava myös yhteiskunnallis-patriarkaalisessa mielessä: koska hänellä ei ole muita lapsia, hänen sukulinjansa kuolee hänen mukanaan. Tämän lupauksen pitäminen ei tuo hänelle minkäänlaista siunausta, päinvastoin.
Murheellista kertomusta on sittemmin yritetty tulkita ja ymmärtää eri tavoin. Monet varhaiskristilliset kirjoittajat, kuten Johannes Khrysostomos, selittivät sitä niin, että Jumala salli tässä tapauksessa Jeftan hirmuteon, jotta se pidättelisi muita tekemästä vastaavankaltaisia harkitsemattomia lupauksia ja estäisi samanlaiset hirveät seuraukset tulevaisuudessa. Jeftan tyttären kertomuksessa nähtiin myös eräänlainen Kristus-profetia. Tytär, joka oli täysin viaton, alistui nöyrästi isänsä tahtoon ja käy kuolemaan kuullessaan, että moinen lupaus oli annettu Herralle israelilaisten tähden.
Kun asketismin ihanne alkoi levitä kristikunnassa, Jeftan tyttären kohtaloa alettiin ymmärtää toisella tavalla. Tekstiä luettiinkin nyt niin, ettei Jefta suinkaan surmannut tytärtään, vaan "uhrasi" tämän omistamalla tämän Jumalalle elinikäiseen neitsyyteen. Neidosta tuli siten kaikkien naisaskeettien, erämaaäitien ja nunnien juhlittu esikuva, joka vapaaehtoisesti luopui tuohon aikaan naiselle ensiarvoisen tärkeästä äitiydestä ja lukuisten jälkeläisten siunauksesta ollakseen kuuliainen Jumalalle annetulle lupaukselle. Hänestä tuli "sankarineitsyt", jotka olivat varhaisvuosisatoina erityisen suosittuja hahmoja kristillisessä teologiassa ja populaarikulttuurissa. Keskiajalla löydettiin myös rinnastuksia mariologiseen legendaan Neitsyt Marian temppeliintuomisen ja Jumalalle omistamisen sekä Jeftan tyttären Jumalalle lupaamisen välillä.
Jeftan tyttären tanssi (Gustave Doré). Monista pyhimysneitseistä tuli varsinkin itäisessä kristikunnassa suosittuja, mutta Jeftan tyttären kultin kehittymistä hidastutti se kiusallinen tosiseikka, ettei hänen nimeään tiedetty.
Kertomus oli vielä Kristuksen syntymän aikoihin sikäli hyvin muistettu, että Juudeaan oli kehittynyt paikallinen puolipakanallinen kultti, jossa Jeftan tytärtä palvottiin eräänlaisena jumalatarhahmona, johon oli sekoittunut aineksia muista paikallisista jumalattarista. Tuomarien kirjan mukaan "Israelissa tuli tavaksi, että nuoret tytöt menivät vuosittain neljäksi päiväksi ylistämään lauluillaan gileadilaisen Jeftan tyttären muistoa" (Tuom. 11:39-40).
Seemiläisissä kulttuureissa ihmisuhraus oli aikoinaan melko yleinen tapa, joka harvinaistui hitaasti ja vähitellen katosi hellenistiselle ajalle tultaessa. Jeftan kertomuksella on kenties pyritty moittimaan Israelin kansan koettua turmeltumista vieraiden kansojen tapojen myötä. Ennen muuta se on kuitenkin varoitus olla tekemättä ajattelemattomia lupauksia Jumalalle ja välttää sellaisia valoja, joita ei ole mahdollista pitää - paitsi täysin kestämättömillä seurauksilla. Se voidaan myös nähdä voimakkkaana kannanottona uhrauksen mielettömyyttä vastaan.
Luultavasti Jeesuskin tunsi tämän kertomuksen. Joka tapauksessa Nasaretilainen opetti seuraajilleen: "Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut'. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta." (Matt. 5:33-37)
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja