Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
20.8.2015 8.02
Judit
Kertomus urheasta leskestä rohkaisi ahdistettua kansaa luottamaan Jumalaan.
Nykyinen käytössäoleva Raamattumme on ohuempi painos kuin ennen vanhaan, sillä vuosisatojen ajan oli tapana sisällyttää Ison kirjan kansien väliin Vanhan ja Uuden testamentin ohella kokoelma apokryfikirjoja. Nuo tekstit, joita oli yleensä noin kahdeksan, edustivat vanhaa juutalais-kristillistä perinnettä, jota ei pidetty samalla tavalla autoritatiivisena kuin virallista Raamatun kaanonia, mutta joiden katsottiin silti välittävän "riittävän pyhiä" aatoksia ja näkökulmia, jotta niitä hyödynnettiin esimerkiksi saarnoissa. Vuosituhannen vaihteessa uudelleen suomeksi käännettyihin apokryfikirjoihin lukeutuu niin historiankronikoita kuin viisauskirjallisuuttakin - ja "ensimmäiseksi historialliseksi romaaniksikin" kutsuttu jännittävä Juditin kirja.
Juditin kirjan päähenkilö on nimikkosankaritar Judit, Simeonin heimoon kuuluva, traagisesti peltotöissä auringonpistokseen kuolleen Manasse-nimisen viljelijän leski. Hurskaudestaan ja hyveellisyydestään tunnettu nainen elää esimerkillistä elämäänsä kaikessa rauhassa Bait-Ilajan pikkukylässä jossakin Juudean vuoriseudulla. Maailman myllerrykset eivät kuitenkaan tee eroa pienten ja suurten välillä, ja valtava assyrialaisten suurvallan sotajoukko nousee uhkaamaan myös Juditin kotia. Kansakunta toisensa jälkeen sortuu, ja lopulta vihollisarmeija marssii kenraalinsa Holoferneen johdolla Bait-Ilajan lähistölle. Kylä vartioi strategisesti kriittistä solaa, josta avautuu tie muualle Juudeaan.
Kyläläiset menettävät toivonsa ja ovat jo valmiita jättäytymään julmien assyrialaisten armoille, mutta silloin Judit ottaa ohjat käsiinsä. Leskirouva antaa kaupungin vätysmäisten johtomiesten kuulla kunniansa: " Te ette tänään puhuneet kansalle, niin kuin olisi ollut oikein puhua, vaan veditte Jumalan mukaan ja vannoitte, että luovutatte kaupungin vihollisillemme, ellei Herra määräaikana lähetä teille apuaan. Keitä te oikein luulette olevanne? Noilla puheillanne te koettelette Jumalan kärsivällisyyttä – tehän asetatte kaiken kansan edessä itsenne Jumalan asemaa!" (Judit 8:11-12) Juudit vakuuttaa, että Jumala tulee kyllä heidän avukseen, jos kyläläiset ovat valmiita heittäytymään täysin Hänen armoilleen ja huutamaan Häntä avukseen. Hän myös varoittaa koko juutalaisen kansan kohtalosta, mikäli taistelu nyt hävitään: silloin Jerusalemin temppelikin häväistään. Lopuksi hän lupaa: "Minä teen teon, jota meidän kansamme kiittää sukupolvesta sukupolveen" (Judit 8:32).
Judit punoo ovelan suunnitelman ja rukoilee Herralta voimaa, jotta voisi sen viedä loppuun asti. Sitten hän lähtee vihollistensa leiriin ja ottaa mukaan vain orjattarensa. Vaikka Judit oli elänyt paastoten ja karusti pukeutuen, hän oli erittäin kaunis, ja nyt hän ehostaa itsensä ihanaksi kuin kuningatar. Sotapäällikkö Holofernes hullaantuu häneen ja hänen imartelevaan kaunopuheisuuteensa saman tien, ja kun hän vielä assyrialaiselle lupaa, että toimii tämän vakoojana ja luovuttaa tälle kallisarvoisia tietoja Bait-Ilijan puolustuksesta, hänestä tulee erittäin tervetullut vieras päällikön telttaan. Leirissä sotilaat hurmaantuvat vierailijan kauneudesta: "Kuka voi väheksyä kansaa, jonka joukossa on tällaisia naisia? Tuosta kansasta ei pidä jättää henkiin yhtäkään miestä. Jos heitä jää eloon, he voittavat viekkaudellaan koko maailman" (Judit 10:19).
Tietenkään Judit ei petä kotikyläänsä ja kansaansa. Kun Holofernes illallistaa hänen kanssaan lihalliset ajatukset mielessään ja juo itsensä tukevasti humalaan, Judit panee toimeksi. Kenraalin röhnöttäessä vuoteellaan umpitunnelissa hän tempaisee miekan tämän makuusijan viereltä ja iskee tästä päätä lyhyemmän. Juditin orjatar kätkee Holoferneen pään ruokakassiinsa, ja yhdessä naiset livahtavat takaisin Bait-Ilajaan. Kotona hän esittelee äimistyneille maanmiehilleen voitonmerkkiään: "Herra löi hänet naisen kädellä!" (Judit 13:15)
Holofernes päätyy pääpaikalle kaupuginmuureille, ja kun assyrialaiset sotilaat aamun tullen huomaavat tilanteen päättömyyden, he joutuvat pelon valtaan ja pakenevat pää kolmantena jalkana. Koko Juudean maa pelastuu. Syrjäkylillä saakka iloitaan suuresta sotasaaliista, sillä viholliset jättävät jälkeensä paljon rikkauksia. Sana kantautuu Jerusalemiin ylipapin ja vanhimpien neuvoston korviin, ja he kiirehtivät kaikki ylistämään Juditia tämän ansioista. Judit järjestää lopuksi suuren voitonmarssin, jota hän itse johtaa, ja hänen jäljessään tulevat kaikki Israelin naiset tanssien ja oliivipuun lehvillä seppelöityinä. Vihoviimeisenä tulevat miehet, jotka tässä tarinassa soittavat toista viulua. Suurten juhlien jälkeen Judit palaa takaisin vaatimattomaan elämäänsä. Hän hoitaa kotitilaansa yksin, eikä ota toista aviomiestä, vaikka kosijoita riittäisi. Uskollisen orjattarensakin hän vapauttaa. Lopulta hän nukkuu pois kunnioitettavassa sadanviiden vuoden iässä, ja hänet haudataan miehensä Manassen vierelle.
Näennäisestä historiallisuudestaan huolimatta kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta kronikasta. Teos on ajoitettu toiselle vuosisadalle ennen Kristuksen syntymää, aikaan, jolloin seleukidien valtakunta uhkasi Juudeaa ja makkabealaissodat syttyivät, kun juutalaiset nousivat kapinaan temppelinsä häpäisyn jälkeen. Kirjoittaja on pudotellut eri puolille tekstiä vihjeitä siitä, että kyse on opettavaisesta allegoriasta ja viisauskirjallisuudesta. Kyse lieneekin isänmaallisesta kannustuspuheenvuorosta ahdistetulle kansalle ja/tai verhotusta seleukidienvastaisesta propagandasta. Juditin kylään esimerkiksi hyökkäävät assyrialaiset, joiden kuninkaana on Nebukadressar - siis Babylonin kuningas, joka tuhosi Salomon temppelin vuonna 587 eKr. Myöskään Bait-Ilajaa ei tunneta muista lähteistä. Juditin oma nimi merkitsee yksinkertaisesti "juutalaista naista". Tietyn historiallisen tapahtuman sijaan kirja kertookin vertauskuvallisesti koko juutalaisen kansan ikiaikaisesta taistelusta suuria ja armottomia maailmanmahteja vastaan. Kansa ei pelastu oman vahvuutensa ja sotakuntonsa vaan Jumalan voiman avulla.
Nykylukija on tietysti tottunut tuimiin sankarittariin, mutta omana aikanaan Juditin kirjan sanoma oli vielä puhuttelevampi kuin tänään. Vaatimaton leskivaimo edustaa juuri sellaista "naisellista heikkoutta", jota ei tavallisesti urotekoihin yhdistetty, ei etenkään sodassa. Jumala osoittaakin voimansa nimenomaan pienuuden ja heikkouden kautta. Judit antaa itsensä Herran käyttöön, ja näin koko kansa pelastuu. Kaiken lisäksi hän saa voittonsa sellaisten "naisellisten keinojen" avulla, jotka usein on luettu naisten vioiksi: viekkaudella ja viehätysvoimalla, kietomalla mahtimiehen pikkusormensa ympärille. Pikemminkin tämä korostaa hänen viisauttaan, ja hän pysyttelee siveellisenä koko kertomuksen ajan, mikä sekin nostaa esiin hänen rooliaan Jumalan esitaistelijana. Loppukohtauksen kaikkien naisten voitonmarssi myös viestittää, että moiset suurteot ovat mahdollisia kaikille Jumalaan luottaville naisille.
Martin Luther, joka usein siteerasi Juditin kirjaa, kirjoitti: "Judithan tarkoittaa Juudeaa eli juutalaisten kansaa, joka on siveä ja pyhä leski. [...] Ajattelen, että kertoja on tahallaan ja tietoisesti sijoittanut tarinaan aika- ja nimivirheitä, jotta lukija ymmärtäisi sen hengelliseksi, pyhäksi saduksi."
Myös varhaiskristilliset opettajat ja kirkkoisät lukivat ahkerasti juutalaista apokryfikirjallisuutta. Juditia ryhdyttiin pitämään usein eräänlaisena Neitsyt Marian esikuvana ja ennemerkkinä. Kieltämättä monet tervehdykset ja kunnianosoitukset, joita Juditia ylistävät arvovieraat esittävät, kantavat tutunkuuloisia kaikuja enkeli Gabrielin tervehdyksestä ja Marian kiitosvirrestä (esim. Judit 13:18-20).
Juditin kirjan "väkivaltaviihdettä" on aikojen saatossa toisinaan paheksuttukin. Jännittävä ja hurmeentäytteinen kertomus ei kuitenkaan yritä esittää päänkatkaisua minään yleiseettisenä ohjenuorana, vaan korostaa, miten Jumalaan uskomalla ja luottamalla vähäväkinenkin voi selviytyä mahdottomalta tuntuvista haasteista. Leskirouva Judit on kristityn esikuva juuri horjumattoman uskonsa tähden.
Juditin kirjan päähenkilö on nimikkosankaritar Judit, Simeonin heimoon kuuluva, traagisesti peltotöissä auringonpistokseen kuolleen Manasse-nimisen viljelijän leski. Hurskaudestaan ja hyveellisyydestään tunnettu nainen elää esimerkillistä elämäänsä kaikessa rauhassa Bait-Ilajan pikkukylässä jossakin Juudean vuoriseudulla. Maailman myllerrykset eivät kuitenkaan tee eroa pienten ja suurten välillä, ja valtava assyrialaisten suurvallan sotajoukko nousee uhkaamaan myös Juditin kotia. Kansakunta toisensa jälkeen sortuu, ja lopulta vihollisarmeija marssii kenraalinsa Holoferneen johdolla Bait-Ilajan lähistölle. Kylä vartioi strategisesti kriittistä solaa, josta avautuu tie muualle Juudeaan.
Kyläläiset menettävät toivonsa ja ovat jo valmiita jättäytymään julmien assyrialaisten armoille, mutta silloin Judit ottaa ohjat käsiinsä. Leskirouva antaa kaupungin vätysmäisten johtomiesten kuulla kunniansa: " Te ette tänään puhuneet kansalle, niin kuin olisi ollut oikein puhua, vaan veditte Jumalan mukaan ja vannoitte, että luovutatte kaupungin vihollisillemme, ellei Herra määräaikana lähetä teille apuaan. Keitä te oikein luulette olevanne? Noilla puheillanne te koettelette Jumalan kärsivällisyyttä – tehän asetatte kaiken kansan edessä itsenne Jumalan asemaa!" (Judit 8:11-12) Juudit vakuuttaa, että Jumala tulee kyllä heidän avukseen, jos kyläläiset ovat valmiita heittäytymään täysin Hänen armoilleen ja huutamaan Häntä avukseen. Hän myös varoittaa koko juutalaisen kansan kohtalosta, mikäli taistelu nyt hävitään: silloin Jerusalemin temppelikin häväistään. Lopuksi hän lupaa: "Minä teen teon, jota meidän kansamme kiittää sukupolvesta sukupolveen" (Judit 8:32).
Judit punoo ovelan suunnitelman ja rukoilee Herralta voimaa, jotta voisi sen viedä loppuun asti. Sitten hän lähtee vihollistensa leiriin ja ottaa mukaan vain orjattarensa. Vaikka Judit oli elänyt paastoten ja karusti pukeutuen, hän oli erittäin kaunis, ja nyt hän ehostaa itsensä ihanaksi kuin kuningatar. Sotapäällikkö Holofernes hullaantuu häneen ja hänen imartelevaan kaunopuheisuuteensa saman tien, ja kun hän vielä assyrialaiselle lupaa, että toimii tämän vakoojana ja luovuttaa tälle kallisarvoisia tietoja Bait-Ilijan puolustuksesta, hänestä tulee erittäin tervetullut vieras päällikön telttaan. Leirissä sotilaat hurmaantuvat vierailijan kauneudesta: "Kuka voi väheksyä kansaa, jonka joukossa on tällaisia naisia? Tuosta kansasta ei pidä jättää henkiin yhtäkään miestä. Jos heitä jää eloon, he voittavat viekkaudellaan koko maailman" (Judit 10:19).
Kertomus Juditista on apokryfikirjojen tunnetuimpia ja innoittanut varsinkin renessanssitaiteilijoita verisen hurjalla aihepiirillään. Tässä Caravaggion tulkinta.
Tietenkään Judit ei petä kotikyläänsä ja kansaansa. Kun Holofernes illallistaa hänen kanssaan lihalliset ajatukset mielessään ja juo itsensä tukevasti humalaan, Judit panee toimeksi. Kenraalin röhnöttäessä vuoteellaan umpitunnelissa hän tempaisee miekan tämän makuusijan viereltä ja iskee tästä päätä lyhyemmän. Juditin orjatar kätkee Holoferneen pään ruokakassiinsa, ja yhdessä naiset livahtavat takaisin Bait-Ilajaan. Kotona hän esittelee äimistyneille maanmiehilleen voitonmerkkiään: "Herra löi hänet naisen kädellä!" (Judit 13:15)
Holofernes päätyy pääpaikalle kaupuginmuureille, ja kun assyrialaiset sotilaat aamun tullen huomaavat tilanteen päättömyyden, he joutuvat pelon valtaan ja pakenevat pää kolmantena jalkana. Koko Juudean maa pelastuu. Syrjäkylillä saakka iloitaan suuresta sotasaaliista, sillä viholliset jättävät jälkeensä paljon rikkauksia. Sana kantautuu Jerusalemiin ylipapin ja vanhimpien neuvoston korviin, ja he kiirehtivät kaikki ylistämään Juditia tämän ansioista. Judit järjestää lopuksi suuren voitonmarssin, jota hän itse johtaa, ja hänen jäljessään tulevat kaikki Israelin naiset tanssien ja oliivipuun lehvillä seppelöityinä. Vihoviimeisenä tulevat miehet, jotka tässä tarinassa soittavat toista viulua. Suurten juhlien jälkeen Judit palaa takaisin vaatimattomaan elämäänsä. Hän hoitaa kotitilaansa yksin, eikä ota toista aviomiestä, vaikka kosijoita riittäisi. Uskollisen orjattarensakin hän vapauttaa. Lopulta hän nukkuu pois kunnioitettavassa sadanviiden vuoden iässä, ja hänet haudataan miehensä Manassen vierelle.
Näennäisestä historiallisuudestaan huolimatta kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta kronikasta. Teos on ajoitettu toiselle vuosisadalle ennen Kristuksen syntymää, aikaan, jolloin seleukidien valtakunta uhkasi Juudeaa ja makkabealaissodat syttyivät, kun juutalaiset nousivat kapinaan temppelinsä häpäisyn jälkeen. Kirjoittaja on pudotellut eri puolille tekstiä vihjeitä siitä, että kyse on opettavaisesta allegoriasta ja viisauskirjallisuudesta. Kyse lieneekin isänmaallisesta kannustuspuheenvuorosta ahdistetulle kansalle ja/tai verhotusta seleukidienvastaisesta propagandasta. Juditin kylään esimerkiksi hyökkäävät assyrialaiset, joiden kuninkaana on Nebukadressar - siis Babylonin kuningas, joka tuhosi Salomon temppelin vuonna 587 eKr. Myöskään Bait-Ilajaa ei tunneta muista lähteistä. Juditin oma nimi merkitsee yksinkertaisesti "juutalaista naista". Tietyn historiallisen tapahtuman sijaan kirja kertookin vertauskuvallisesti koko juutalaisen kansan ikiaikaisesta taistelusta suuria ja armottomia maailmanmahteja vastaan. Kansa ei pelastu oman vahvuutensa ja sotakuntonsa vaan Jumalan voiman avulla.
Judit esittelee Holoferneen profiilia Gustave Dorén klassisessa raamattukuvituksessa.
Nykylukija on tietysti tottunut tuimiin sankarittariin, mutta omana aikanaan Juditin kirjan sanoma oli vielä puhuttelevampi kuin tänään. Vaatimaton leskivaimo edustaa juuri sellaista "naisellista heikkoutta", jota ei tavallisesti urotekoihin yhdistetty, ei etenkään sodassa. Jumala osoittaakin voimansa nimenomaan pienuuden ja heikkouden kautta. Judit antaa itsensä Herran käyttöön, ja näin koko kansa pelastuu. Kaiken lisäksi hän saa voittonsa sellaisten "naisellisten keinojen" avulla, jotka usein on luettu naisten vioiksi: viekkaudella ja viehätysvoimalla, kietomalla mahtimiehen pikkusormensa ympärille. Pikemminkin tämä korostaa hänen viisauttaan, ja hän pysyttelee siveellisenä koko kertomuksen ajan, mikä sekin nostaa esiin hänen rooliaan Jumalan esitaistelijana. Loppukohtauksen kaikkien naisten voitonmarssi myös viestittää, että moiset suurteot ovat mahdollisia kaikille Jumalaan luottaville naisille.
Martin Luther, joka usein siteerasi Juditin kirjaa, kirjoitti: "Judithan tarkoittaa Juudeaa eli juutalaisten kansaa, joka on siveä ja pyhä leski. [...] Ajattelen, että kertoja on tahallaan ja tietoisesti sijoittanut tarinaan aika- ja nimivirheitä, jotta lukija ymmärtäisi sen hengelliseksi, pyhäksi saduksi."
Myös varhaiskristilliset opettajat ja kirkkoisät lukivat ahkerasti juutalaista apokryfikirjallisuutta. Juditia ryhdyttiin pitämään usein eräänlaisena Neitsyt Marian esikuvana ja ennemerkkinä. Kieltämättä monet tervehdykset ja kunnianosoitukset, joita Juditia ylistävät arvovieraat esittävät, kantavat tutunkuuloisia kaikuja enkeli Gabrielin tervehdyksestä ja Marian kiitosvirrestä (esim. Judit 13:18-20).
Juditin kirjan "väkivaltaviihdettä" on aikojen saatossa toisinaan paheksuttukin. Jännittävä ja hurmeentäytteinen kertomus ei kuitenkaan yritä esittää päänkatkaisua minään yleiseettisenä ohjenuorana, vaan korostaa, miten Jumalaan uskomalla ja luottamalla vähäväkinenkin voi selviytyä mahdottomalta tuntuvista haasteista. Leskirouva Judit on kristityn esikuva juuri horjumattoman uskonsa tähden.