Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
21.1.2014 8.32
Onesimos
Apostoli Paavali vetosi kristityksi kääntyneen orjan vapauttamisen puolesta.
Uuden testamentin kirjoituksista kaikkein lyhin on vain 25 jaetta käsittelevä Kirje Filemonille (se kannattaa lukea!). Sen "omakätiseksi" (Fil. 19) kirjoittajaksi esittäytyy itse apostoli Paavali, ja nykyisen raamatuntutkimuksen valossa tekstiä todella pidetään aitona Paavalin lähettämänä kirjeenä. Lyhyydestään huolimatta kirjeen sisältö on tavattoman merkittävä, sillä se ottaa voimakkaasti kantaa yhteen ajanlaskun alun kaikkein räikeimmistä yhteiskunnallisista epäkohdista: nimittäin orjuuteen.
Kirjeen keskiössä on jännittävästi leikittelevä dynamiikka kolmen miehen - apostoli Paavalin, efesoslaisen Filemon-nimisen kristityn sekä karanneen orjan Onesimoksen - välillä. Paavali antaa ymmärtää, että Onesimos on aiheuttanut jonkinlaista taloudellista vahinkoa isännälleen ja sen jälkeen paennut. Karkulainen päätyi apostolin luo tämän ollessa yhä vangittuna; on epäselvää, oliko Paavali tällöin Roomassa, Efesoksessa vai kenties Kesareassa (hän tunnetusti kulutti monien tyrmien nukkumalavereita). Joka tapauksessa Onesimos kuuli Paavalin julistamaa evankeliumia ja kääntyi itsekin kristityksi. Luultavasti uusi usko oli hänelle tuttu myös entisen isäntänsä kääntymyksen myötä.
Onesimoksen kertomuksen keskiössä onkin ongelma siitä, voiko kristitty mies pitää itsellään kristittyä orjaa.
Antiikin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa orjaa ei ymmärretty samalla tavalla aidoksi persoonaksi kuin vapaata; puuttuihan tältä nimenomaan vapaus tehdä itsenäisiä päätöksiä liittyen omaan elämäänsä. Orja oli pikemminkin omaisuutta, rinnastettavissa karjaan. Hän oli isäntänsä hallittavissa ja kajottavissa niin ruumiillisesti kuin henkisestikin, ja omistaja saattoi niin halutessaan surmatakin orjansa.
Onesimoksen tapauksessa Paavali vetosi Filemoniin: "Ehkä hän sen vuoksi joutuikin sinusta hetkeksi eroon, että saisit pitää hänet luonasi ikuisesti, ei enää orjana vaan orjaa arvokkaampana, rakkaana veljenä. Kovin rakas hän on minulle - kuinka paljon rakkaampi sinulle sekä ihmisenä että Herran omana!" (Fil. 15-16) Vaikuttaakin siltä, ettei Paavali pidä sopivana kristittyjen alistaa toisiaan orjuuden kahleilla, ja hän käyttää kirjeessä kaikki imartelijan ja supliikkimiehen taitonsa taivuttaakseen Filemonin vapauttamaan Onesimoksen, kunhan tämä palaa takaisin hänen tykönsä.
Onesimoksen nimi merkitsee "hyödyllistä", ja samanniminen henkilö esiintyy ohikiitävässä maininnassa Kolossalaiskirjeessä (Kol. 4:9), mutta on epävarmaa, ovatko he yksi ja sama mies; Onesimos oli nimenä sangen yleinen. Myös Antiokian patriarkka Ignatios tunsi Onesimos-nimisen Efesoksen piispan ensimmäiseltä vuosisadalta. Mikäli kyseessä oli Filemonin entinen orja, tämä oli selvästi saanut isännältään synninpäästön ja vapautuksen! Tämä piispa-Onesimos kärsi marttyyrikuoleman keisari Trajanuksen (hallitsi 98-117) vainoissa.
Oliko Onesimos sitten poikkeustapaus, erityisen onnekas orja, joka sai itselleen arvovaltaisen ystävän ja puolestapuhujan legendaarisesta Paavalista? Miten varhaiset kristityt suhtautuivat kaikkialle antiikin maailmaan levinneeseen orjuuteen? Jeesus julisti vapautusta vangituille ja sorretuille (Luuk. 4:18), ja hän puhuu ankarasti sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan, mutta evankeliumiteksteissä hän ei ota suoraan kantaa varsinaiseen orjatalouteen instituutiona. Myös apostolien suhtautuminen näyttää olleen huojuvaista. Toisaalta Galatalaiskirje julistaa sekä orjat että vapaat yhdenvertaisiksi Kristuksessa (Gal. 3:28), toisaalta taas esimerkiksi Efesolaiskirje (Ef. 6:5-8) ja 1. Pietarin kirje (1. Piet. 2:18) vaativat orjia pysymään uskollisina jopa epäoikeudenmukaisille herroilleen. Olletikin tällä pyrittiin estämään vaikutelmat kristinuskosta lahkona, joka lietsoo orjakapinoita.
Kirkkoisä Johannes Khrysostomos tulkitsi Onesimoksen lähettämistä takaisin Filemonin luo siten, ettei Paavali lopultakaan kannattanut orjuuden lakkauttamista sinänsä. Myös kirkkoisä Augustinus - itse yläluokkainen ja varakas roomalainen - puhui myös kristittynä orjuuden puolesta. Toisaalta alkukirkossa orjien vapauttamista pidettiin ansiokkaana tekona, ja seurakunnat tunnustivat myös orjien välillä solmitut avioliitot. Kirkko kokonaisuutena pysyi kuitenkin vuosisatojen ajan häpeällisesti orjuusinstituution puolestapuhujana.
Perimätiedon mukaan Paavalin onnistui vakuuttaa Filemon vapauttamaan Onesimos orjuudesta, ja miehistä tuli kuin tulikin keskenään veljiä ja ystäviä. Molemmat julistettiin sittemmin myös pyhimyksiksi. Onesimokselle omistettua muistopäivää vietetään läntisessä kristikunnassa helmikuun 15. tai 16. päivänä.
Onesimoksen ja Filemonin myrskyinen tarina sopisikin erinomaiseksi esimerkiksi paitsi kristittyjen välisestä armahtavaisuudesta ja anteeksiantavaisuudesta, myös inspiroivaksi kannustukseksi taistelussa nykypäivän orjuuden moninaisia muotoja vastaan.
Kirjeen keskiössä on jännittävästi leikittelevä dynamiikka kolmen miehen - apostoli Paavalin, efesoslaisen Filemon-nimisen kristityn sekä karanneen orjan Onesimoksen - välillä. Paavali antaa ymmärtää, että Onesimos on aiheuttanut jonkinlaista taloudellista vahinkoa isännälleen ja sen jälkeen paennut. Karkulainen päätyi apostolin luo tämän ollessa yhä vangittuna; on epäselvää, oliko Paavali tällöin Roomassa, Efesoksessa vai kenties Kesareassa (hän tunnetusti kulutti monien tyrmien nukkumalavereita). Joka tapauksessa Onesimos kuuli Paavalin julistamaa evankeliumia ja kääntyi itsekin kristityksi. Luultavasti uusi usko oli hänelle tuttu myös entisen isäntänsä kääntymyksen myötä.
Onesimoksen kertomuksen keskiössä onkin ongelma siitä, voiko kristitty mies pitää itsellään kristittyä orjaa.
Antiikin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa orjaa ei ymmärretty samalla tavalla aidoksi persoonaksi kuin vapaata; puuttuihan tältä nimenomaan vapaus tehdä itsenäisiä päätöksiä liittyen omaan elämäänsä. Orja oli pikemminkin omaisuutta, rinnastettavissa karjaan. Hän oli isäntänsä hallittavissa ja kajottavissa niin ruumiillisesti kuin henkisestikin, ja omistaja saattoi niin halutessaan surmatakin orjansa.
Onesimoksen tapauksessa Paavali vetosi Filemoniin: "Ehkä hän sen vuoksi joutuikin sinusta hetkeksi eroon, että saisit pitää hänet luonasi ikuisesti, ei enää orjana vaan orjaa arvokkaampana, rakkaana veljenä. Kovin rakas hän on minulle - kuinka paljon rakkaampi sinulle sekä ihmisenä että Herran omana!" (Fil. 15-16) Vaikuttaakin siltä, ettei Paavali pidä sopivana kristittyjen alistaa toisiaan orjuuden kahleilla, ja hän käyttää kirjeessä kaikki imartelijan ja supliikkimiehen taitonsa taivuttaakseen Filemonin vapauttamaan Onesimoksen, kunhan tämä palaa takaisin hänen tykönsä.
Onesimoksen nimi merkitsee "hyödyllistä", ja samanniminen henkilö esiintyy ohikiitävässä maininnassa Kolossalaiskirjeessä (Kol. 4:9), mutta on epävarmaa, ovatko he yksi ja sama mies; Onesimos oli nimenä sangen yleinen. Myös Antiokian patriarkka Ignatios tunsi Onesimos-nimisen Efesoksen piispan ensimmäiseltä vuosisadalta. Mikäli kyseessä oli Filemonin entinen orja, tämä oli selvästi saanut isännältään synninpäästön ja vapautuksen! Tämä piispa-Onesimos kärsi marttyyrikuoleman keisari Trajanuksen (hallitsi 98-117) vainoissa.
Oliko Onesimos sitten poikkeustapaus, erityisen onnekas orja, joka sai itselleen arvovaltaisen ystävän ja puolestapuhujan legendaarisesta Paavalista? Miten varhaiset kristityt suhtautuivat kaikkialle antiikin maailmaan levinneeseen orjuuteen? Jeesus julisti vapautusta vangituille ja sorretuille (Luuk. 4:18), ja hän puhuu ankarasti sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan, mutta evankeliumiteksteissä hän ei ota suoraan kantaa varsinaiseen orjatalouteen instituutiona. Myös apostolien suhtautuminen näyttää olleen huojuvaista. Toisaalta Galatalaiskirje julistaa sekä orjat että vapaat yhdenvertaisiksi Kristuksessa (Gal. 3:28), toisaalta taas esimerkiksi Efesolaiskirje (Ef. 6:5-8) ja 1. Pietarin kirje (1. Piet. 2:18) vaativat orjia pysymään uskollisina jopa epäoikeudenmukaisille herroilleen. Olletikin tällä pyrittiin estämään vaikutelmat kristinuskosta lahkona, joka lietsoo orjakapinoita.
Rooman valtakunnassa isäntä saattoi vapauttaa orjansa, jolloin tästä tuli "libertus", vapautettu, ja Rooman kansalainen. Taiteessa Onesimos kuvataan usein vapautustaan puoltavan Paavalin kirjeen kanssa.
Kirkkoisä Johannes Khrysostomos tulkitsi Onesimoksen lähettämistä takaisin Filemonin luo siten, ettei Paavali lopultakaan kannattanut orjuuden lakkauttamista sinänsä. Myös kirkkoisä Augustinus - itse yläluokkainen ja varakas roomalainen - puhui myös kristittynä orjuuden puolesta. Toisaalta alkukirkossa orjien vapauttamista pidettiin ansiokkaana tekona, ja seurakunnat tunnustivat myös orjien välillä solmitut avioliitot. Kirkko kokonaisuutena pysyi kuitenkin vuosisatojen ajan häpeällisesti orjuusinstituution puolestapuhujana.
Perimätiedon mukaan Paavalin onnistui vakuuttaa Filemon vapauttamaan Onesimos orjuudesta, ja miehistä tuli kuin tulikin keskenään veljiä ja ystäviä. Molemmat julistettiin sittemmin myös pyhimyksiksi. Onesimokselle omistettua muistopäivää vietetään läntisessä kristikunnassa helmikuun 15. tai 16. päivänä.
Onesimoksen ja Filemonin myrskyinen tarina sopisikin erinomaiseksi esimerkiksi paitsi kristittyjen välisestä armahtavaisuudesta ja anteeksiantavaisuudesta, myös inspiroivaksi kannustukseksi taistelussa nykypäivän orjuuden moninaisia muotoja vastaan.