Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
29.5.2013 20.59
Pontius Pilatus
Maaherra oli mainettaan pahempi.
Surullisenkuuluisiin evankeliumien henkilöhahmoihin lukeutuu kiistatta Pontius Pilatus, roomalainen Juudean provinssin maaherra, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ja luovutti hänet ristiinnaulittavaksi. Miehelle lankesi pääsiäisen kärsimysnäytelmässä ratkaisijan ja tuomarin rooli, ja hänen päätöksensä kallisti vaa'an lopullisesti ja sinetöi Jeesuksen julman kohtalon - vaikuttaen samalla peruuttamattomasti maailmanhistorian etenemiseen. Mutta millainen oli mies tuon saamansa roolin takana?
Pilatuksella on keskeinen osa Jeesuksen oikeudenkäynnin tapahtumissa kaikissa neljässä kanonisessa evankeliumissa. Ne selostavat tapahtumien kulkua eri laajuudella, mutta ovat kaikki yksimielisiä siitä, että Pilatus oli enemmän tai vähemmän vain osasyyllinen Jeesukselle langetettuun tuomioon: sen takana olivat häntä painostavat temppelipapiston suuren neuvoston, Sanhedrinin, jäsenet, jotka halusivat kiistellyn opettajan hengiltä. Roomalaiset miehittäjät olivat nimittäin myöntäneet paikallisille hallinto- ja tuomioelimille osittaisen itsemääräämisoikeuden, mutta Sanhedrinillä ei ollut valtuuksia langettaa kuolemanrangaistuksia. Sen tähden papisto ei voinut hankkiutua Jeesuksesta eroon omin päin, ja sen tähden myös Pontius Pilatus astui mukaan tapahtumien virtaan pitkäperjantaiaamuna.
Evankeliumit kuvailevat hieman eri tavoin kuulustelujen etenemistä. Markuksen mukaan Pilatus tiedusteli Jeesukselta, oliko tämä todella juutalaisten kuningas, ja sai vastaukseksi: "Sinä sen sanoit". Muuta nasaretilainen ei hänelle virka. Maaherra kuitenkin taipuu "tekemään kansalle mieliksi" ja luovuttaa Jeesuksen ristiinnaulittavaksi sen jälkeen, kun ylipapit olivat kiihottaneet väkijoukkoa sitä vaatimaan. (Mark. 15:1-15)
Samoin kertoo myös Matteus, mutta hän liittää tapahtumiin kaksi tunnettua yksityiskohtaa: Pilatus pesee kätensä yleisön edessä vertauskuvallisesti puhtaaksi osallisuudestaan Jeesuksen vereen. Hänen vaimonsa, jonka perimätieto nimeää Claudia Proculaksi, kehotti miestään olemaan sekaantumatta oikeudenkäyntiin, sillä hän oli nähnyt varoittavan enneunen. (Matt. 27:11-26)
Luukas puolestaan laajentaa kertomusta neljännesruhtinas Herodeksella; maaherra nimittäin totesi Jeesuksen mielestään viattomaksi, ja kuultuaan tämän olevan galilealainen lähetti tämän Galilean nukkehallitsijan eteen, sillä tämä sattui olemaan Jerusalemissa pääsiäisjuhlissa. Herodeskin päätyi vain pilkkaamaan harmittomana pitämäänsä vankia ja lähetti tämän takaisin Pilatuksen luo. Luukkaan mukaan noista kahdesta päällysmiehestä tuli sinä päivänä ystävät. Nyt Pilatus vetosi omasta ja Herodeksenkin puolesta "ylipappeihin ja kansaan" Jeesuksen vapauttamisen puolesta, mutta kolmannen epäonnistuneen yrityksen jälkeen hän lopulta antoi periksi: "Jeesuksen hän luovutti heidän valtaansa." (Luuk. 23:1-25)
Kaikkein pisin kohtaaminen Pilatuksen ja Jeesuksen välillä on kirjattu Johanneksen evankeliumiin. Synoptisissa evankeliumeissa jumalanpilkasta syytetty nasaretilainen ei sano roomalaiselle muuta kuin: "Sinä sen sanoit", vastauksena kysymykseen kuninkuudesta. Johanneksen mukaan Jeesus paljastaa Pilatukselle totuuden: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä. - - Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudessa, kuulee minua." Tähän Pilatus esittää tunnetun vastakysymyksensä: "Mitä on totuus?" Tämän jälkeen hän yrittää, kuten muissakin evankeliumeissa, vakuuttaa kansaa Jeesuksen syyttömyydestä; "Katso: ihminen!" ovat Johanneksen hänen suuhunsa laittamat sanat. Lopulta, kuten synoptisissakin evankeliumeissa, Pilatus taipuu ylipappien ja kansan painostuksen alla: "Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari." (Joh. 18:28 - 19:16)
Evankeliumit ovat liikuttavan yksimielisiä vierittäessään vastuun ja syyllisyyden Jeesuksen kuolemasta pois Pilatuksen, hänen tuomarinsa, hartioilta. Johanneksen evankeliumissa Jeesus jopa toteaa: "Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut." (Joh. 19:11) Matteuksen evankeliumissa (juutalainen) väkijoukko mylvii: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!" (Matt. 27:25) Pilatus kyllä luovuttaa Jeesuksen surmattavaksi, mutta on sanoutunut irti koko teosta, oikein kätensäkin pesemällä. Oliko hän todella puhtoinen pulmunen, ja millaiset motiivit hänen päätöstensä takaa mahdollisesti löytyvät?
Pontius Pilatuksen historiallisuus voidaan varmistaa myös Raamatun ulkopuolisista lähteistä: muun muassa juutalaisten historiasta kirjoittavat Filon Aleksandrialainen (n. 20 eKr. - 50 jKr.) ja Josefus (37 - n. 100 jKr.) mainitsevat hänet teoksissaan. Pilatus nimitettiin Juudean provinssin prefektiksi eli maaherraksi vuonna 26. Hänen vastuualueinaan olivat erityisesti roomalaisten sotilas- ja verotusasiat, minkä lisäksi hän piti käsissään rajallista tuomiovaltaa. Pian virkaan astuttuaan Pilatus herätti yllämainittujen historioitsijoiden mukaan pahaa verta juutalaisten keskuudessa: hän loukkasi näiden uskonnollisia tapoja joko piittaamattomuuttaan tai silkasta kiusanhalusta. Hänen kerrotaan esimerkiksi käyttäneen temppelille tarkoitettuja varoja akveduktin rakennuttamiseen ja hajottaneen siitä puhjenneen mielenosoituksen sotilaidensa voimin, mistä seurasi useita kuolonuhreja. Filonin mukaan keisari Tiberius nuhteli kirjeitse käskynhaltijaansa, kun juutalaiset olivat valittaneet hänelle Pilatuksen kovista otteista.
Filonin mukaan Pilatus oli luonteeltaan kostonhimoinen ja kiukkupäinen sekä jäykkäniskainen. Josefus kuvailee välikohtausta, joka päätti Pilatuksen kymmenvuotisen uran Juudeassa vuonna 36: maaherra lähetti sotaväkensä samarialaisia pyhiinvaeltajia vastaan ja surmasi heistä monia. Jatkuviin ongelmiin kyllästynyt Tiberius kutsui miehensä takaisin Roomaan. Perimätiedon mukaan Pilatus joutui pestinsä menetettyään epäsuosioon keisarillisessa hovissa ja ajautui lopulta itsemurhaan. Raamatullisia lähteitä hänen myöhemmistä vaiheistaan ei ole.
Sekä Filon että Josefus olivat itsekin juutalaisia, mikä on saattanut vaikuttaa negatiivisesti heidän näkemyksiinsä Pilatuksesta. Raamatuntutkijoiden keskuudessa vallitsee kuitenkin suuri yksimielisyys siitä, että evankelistat kaunistelivat tieten tahtoen prefektin osuutta Jeesuksen kuolemaan, koska tahtoivat pysyä hyvissä väleissä roomalaisten kanssa. Evankeliumit kirjattiin ylös ensimmäisen juutalaissodan (66-73) päätyttyä, samaan aikaan, kun kristityt alkoivat erkaantua juutalaisista omaksi uskontokunnakseen. Noina aikoina oli viisautta tehdä pesäeroa juutalaisiin ja lähentyä roomalaisia. Tästä malliesimerkkinä on erityisesti Matteuksen kuvaama Pilatuksen käsienpesu sekä juutalaisten valmius ottaa Jeesuksen veri ylleen - jae, jolla myöhempinä aikoina perusteltiin juutalaisten vainoamista "jumalanmurhaajina".
Pilatus on yhtäältä saattanut hyvinkin olla valmis taipumaan Sanhedrinin ja uskonnollisista juhlista energisoituneen roskaväen vaatimuksiin. Hänellä oli jo vuosien ajan kokemuksia Juudean herkkänahkaisesta ja hankalasti hallittavasta kansasta, eikä hän varmasti tahtonut levottomuuksia suurten kansallishenkisten pääsiäisjuhlien aikaan. Yhden epämääräisen galilealaisen puskasaarnaajan luovuttaminen lynkkaajille on voinut vaikuttaa vallan mainiolta ratkaisulta, jos se takaisi rauhan kaupungissa. Mitäpä Pilatus juutalaisten uskonnollisista kiistoista sinänsä olisi piitannut? Ankaran miehen maineessa olevalle maaherralle ristiinnaulituttamiset tuskin olivat mitään uutta. Johanneksen evankeliumin mukaan hän kieltäytyi muuttamasta ristille kirjoituttamaansa kylttiä "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas" (Joh. 19:19-22), mikä voidaan nähdä esimerkkinä hänen tarkoituksellisen loukkaavasta tavastaan kohdella juutalaisia tai pikkumielisenä kostona häntä painostaneelle papistolle.
Toisaalta Pilatus on myös Josefuksen ja Filonin kuvauksista huolimatta saattanut pyrkiä suovuttelemaan verenhimoista joukkoa. Kenties nöyrä ja hiljainen "juutalaisten kuningas" teki häneen jonkinmoisen vaikutuksen. Olihan hän kuitenkin tietoinen siitä juhlavasta vastaanotosta, jonka Jeesus oli saanut ratsastaessaan Jerusalemiin vain joitakin päiviä aikaisemmin. Tällä nasaretilaisella oli selvästi suuri joukko tukijoita, joten hänen teloittamisestaankin saattaisi seurata vain lisää harmeja. "Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä", Pilatus esitti kompromissiratkaisua Luukkaan mukaan (23:16), mutta se ei kelvannut väkijoukolle. Käsien pesu olisi ollut täten taitavaa teatteria: nythän kyse oli juutalaisten lahkojen välisestä asiasta, eikä häntä ja Roomaa ainakaan voinut syyttää vaeltajarabbin kuolemasta.
Tai ehkä Pilatus pohjimmiltaan oli vain lopen kyllästynyt alinomaan uskonnollisista asioista riiteleviin juutalaisiin, heidän kiusalliseen kansaansa ja syrjäiseen, levottomuusalttiiseen provinssiin jossakin keisarikunnan itäreunalla. Kenties hän vain välinpitämättömästi kuunteli ylipappien syytökset ja kansan metelin ja huomattuaan, ettei Jeesus edes puolustellut itseään, työlääntyneesti huokaisten heilautti kättään ja lähetti miehen ristille. Ehkä hän ei enää muistanut, miltä tämän kasvot olivat näyttäneet, kun hän myöhemmin sinä iltana meni maaten.
Pontius Pilatus on jakanut myös myöhempien jumaluusoppineiden ja ajattelijoiden mielipiteitä. Dante sijoitti hänet helvettiin kuulussa Jumalaisessa näytelmässään - tai pikemminkin hornan rajajoelle, jossa päättämättömät ja puolueettomat haahuilevat iankaikkisesti matkalla ei-minnekään. Etiopian ortodoksien keskuudessa häntä sen sijaan pidetään pyhimyksenä. Hän on ja pysyy ristiriitaisena ja vaikuttimiltaan arvoituksellisena hahmona, joka loi itselleen kuolemattoman maineen yhdellä aamupäivän aikana tehdyllä tuomiopäätöksellään.
Pilatuksella on keskeinen osa Jeesuksen oikeudenkäynnin tapahtumissa kaikissa neljässä kanonisessa evankeliumissa. Ne selostavat tapahtumien kulkua eri laajuudella, mutta ovat kaikki yksimielisiä siitä, että Pilatus oli enemmän tai vähemmän vain osasyyllinen Jeesukselle langetettuun tuomioon: sen takana olivat häntä painostavat temppelipapiston suuren neuvoston, Sanhedrinin, jäsenet, jotka halusivat kiistellyn opettajan hengiltä. Roomalaiset miehittäjät olivat nimittäin myöntäneet paikallisille hallinto- ja tuomioelimille osittaisen itsemääräämisoikeuden, mutta Sanhedrinillä ei ollut valtuuksia langettaa kuolemanrangaistuksia. Sen tähden papisto ei voinut hankkiutua Jeesuksesta eroon omin päin, ja sen tähden myös Pontius Pilatus astui mukaan tapahtumien virtaan pitkäperjantaiaamuna.
Evankeliumit kuvailevat hieman eri tavoin kuulustelujen etenemistä. Markuksen mukaan Pilatus tiedusteli Jeesukselta, oliko tämä todella juutalaisten kuningas, ja sai vastaukseksi: "Sinä sen sanoit". Muuta nasaretilainen ei hänelle virka. Maaherra kuitenkin taipuu "tekemään kansalle mieliksi" ja luovuttaa Jeesuksen ristiinnaulittavaksi sen jälkeen, kun ylipapit olivat kiihottaneet väkijoukkoa sitä vaatimaan. (Mark. 15:1-15)
"Ecce homo - katso, ihminen!" Evankeliumeissa Pilatus yrittää turhaan vakuuttaa verenhimoisen roskajoukon Jeesuksen syyttömyydestä, kunnes antaa lopulta periksi.
Samoin kertoo myös Matteus, mutta hän liittää tapahtumiin kaksi tunnettua yksityiskohtaa: Pilatus pesee kätensä yleisön edessä vertauskuvallisesti puhtaaksi osallisuudestaan Jeesuksen vereen. Hänen vaimonsa, jonka perimätieto nimeää Claudia Proculaksi, kehotti miestään olemaan sekaantumatta oikeudenkäyntiin, sillä hän oli nähnyt varoittavan enneunen. (Matt. 27:11-26)
Luukas puolestaan laajentaa kertomusta neljännesruhtinas Herodeksella; maaherra nimittäin totesi Jeesuksen mielestään viattomaksi, ja kuultuaan tämän olevan galilealainen lähetti tämän Galilean nukkehallitsijan eteen, sillä tämä sattui olemaan Jerusalemissa pääsiäisjuhlissa. Herodeskin päätyi vain pilkkaamaan harmittomana pitämäänsä vankia ja lähetti tämän takaisin Pilatuksen luo. Luukkaan mukaan noista kahdesta päällysmiehestä tuli sinä päivänä ystävät. Nyt Pilatus vetosi omasta ja Herodeksenkin puolesta "ylipappeihin ja kansaan" Jeesuksen vapauttamisen puolesta, mutta kolmannen epäonnistuneen yrityksen jälkeen hän lopulta antoi periksi: "Jeesuksen hän luovutti heidän valtaansa." (Luuk. 23:1-25)
Kaikkein pisin kohtaaminen Pilatuksen ja Jeesuksen välillä on kirjattu Johanneksen evankeliumiin. Synoptisissa evankeliumeissa jumalanpilkasta syytetty nasaretilainen ei sano roomalaiselle muuta kuin: "Sinä sen sanoit", vastauksena kysymykseen kuninkuudesta. Johanneksen mukaan Jeesus paljastaa Pilatukselle totuuden: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä. - - Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudessa, kuulee minua." Tähän Pilatus esittää tunnetun vastakysymyksensä: "Mitä on totuus?" Tämän jälkeen hän yrittää, kuten muissakin evankeliumeissa, vakuuttaa kansaa Jeesuksen syyttömyydestä; "Katso: ihminen!" ovat Johanneksen hänen suuhunsa laittamat sanat. Lopulta, kuten synoptisissakin evankeliumeissa, Pilatus taipuu ylipappien ja kansan painostuksen alla: "Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari." (Joh. 18:28 - 19:16)
Johanneksen evankeliumissa Jeesus paljastaa Pilatukselle salatun totuuden itsestään, mitä tämä ei kuitenkaan ymmärrä. "Mitä on totuus?" prefekti esittää vastakysymyksensä, mutta siihen hän ei saa vastausta.
Evankeliumit ovat liikuttavan yksimielisiä vierittäessään vastuun ja syyllisyyden Jeesuksen kuolemasta pois Pilatuksen, hänen tuomarinsa, hartioilta. Johanneksen evankeliumissa Jeesus jopa toteaa: "Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut." (Joh. 19:11) Matteuksen evankeliumissa (juutalainen) väkijoukko mylvii: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!" (Matt. 27:25) Pilatus kyllä luovuttaa Jeesuksen surmattavaksi, mutta on sanoutunut irti koko teosta, oikein kätensäkin pesemällä. Oliko hän todella puhtoinen pulmunen, ja millaiset motiivit hänen päätöstensä takaa mahdollisesti löytyvät?
Pontius Pilatuksen historiallisuus voidaan varmistaa myös Raamatun ulkopuolisista lähteistä: muun muassa juutalaisten historiasta kirjoittavat Filon Aleksandrialainen (n. 20 eKr. - 50 jKr.) ja Josefus (37 - n. 100 jKr.) mainitsevat hänet teoksissaan. Pilatus nimitettiin Juudean provinssin prefektiksi eli maaherraksi vuonna 26. Hänen vastuualueinaan olivat erityisesti roomalaisten sotilas- ja verotusasiat, minkä lisäksi hän piti käsissään rajallista tuomiovaltaa. Pian virkaan astuttuaan Pilatus herätti yllämainittujen historioitsijoiden mukaan pahaa verta juutalaisten keskuudessa: hän loukkasi näiden uskonnollisia tapoja joko piittaamattomuuttaan tai silkasta kiusanhalusta. Hänen kerrotaan esimerkiksi käyttäneen temppelille tarkoitettuja varoja akveduktin rakennuttamiseen ja hajottaneen siitä puhjenneen mielenosoituksen sotilaidensa voimin, mistä seurasi useita kuolonuhreja. Filonin mukaan keisari Tiberius nuhteli kirjeitse käskynhaltijaansa, kun juutalaiset olivat valittaneet hänelle Pilatuksen kovista otteista.
Filonin mukaan Pilatus oli luonteeltaan kostonhimoinen ja kiukkupäinen sekä jäykkäniskainen. Josefus kuvailee välikohtausta, joka päätti Pilatuksen kymmenvuotisen uran Juudeassa vuonna 36: maaherra lähetti sotaväkensä samarialaisia pyhiinvaeltajia vastaan ja surmasi heistä monia. Jatkuviin ongelmiin kyllästynyt Tiberius kutsui miehensä takaisin Roomaan. Perimätiedon mukaan Pilatus joutui pestinsä menetettyään epäsuosioon keisarillisessa hovissa ja ajautui lopulta itsemurhaan. Raamatullisia lähteitä hänen myöhemmistä vaiheistaan ei ole.
Pilatuksen vaimosta Claudia Proculasta tiedetään hyvin vähän, mutta perimätiedon mukaan hän kääntyi enneunensa jälkeen kristityksi. Useissa ortodoksisissa kirkoissa häntä kunnioitetaan pyhimyksenä. Teologisen vasta-argumentin mukaan koko uni oli Saatanan juoni Jeesuksen pelastustyön pysäyttämiseksi!
Sekä Filon että Josefus olivat itsekin juutalaisia, mikä on saattanut vaikuttaa negatiivisesti heidän näkemyksiinsä Pilatuksesta. Raamatuntutkijoiden keskuudessa vallitsee kuitenkin suuri yksimielisyys siitä, että evankelistat kaunistelivat tieten tahtoen prefektin osuutta Jeesuksen kuolemaan, koska tahtoivat pysyä hyvissä väleissä roomalaisten kanssa. Evankeliumit kirjattiin ylös ensimmäisen juutalaissodan (66-73) päätyttyä, samaan aikaan, kun kristityt alkoivat erkaantua juutalaisista omaksi uskontokunnakseen. Noina aikoina oli viisautta tehdä pesäeroa juutalaisiin ja lähentyä roomalaisia. Tästä malliesimerkkinä on erityisesti Matteuksen kuvaama Pilatuksen käsienpesu sekä juutalaisten valmius ottaa Jeesuksen veri ylleen - jae, jolla myöhempinä aikoina perusteltiin juutalaisten vainoamista "jumalanmurhaajina".
Pilatus on yhtäältä saattanut hyvinkin olla valmis taipumaan Sanhedrinin ja uskonnollisista juhlista energisoituneen roskaväen vaatimuksiin. Hänellä oli jo vuosien ajan kokemuksia Juudean herkkänahkaisesta ja hankalasti hallittavasta kansasta, eikä hän varmasti tahtonut levottomuuksia suurten kansallishenkisten pääsiäisjuhlien aikaan. Yhden epämääräisen galilealaisen puskasaarnaajan luovuttaminen lynkkaajille on voinut vaikuttaa vallan mainiolta ratkaisulta, jos se takaisi rauhan kaupungissa. Mitäpä Pilatus juutalaisten uskonnollisista kiistoista sinänsä olisi piitannut? Ankaran miehen maineessa olevalle maaherralle ristiinnaulituttamiset tuskin olivat mitään uutta. Johanneksen evankeliumin mukaan hän kieltäytyi muuttamasta ristille kirjoituttamaansa kylttiä "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas" (Joh. 19:19-22), mikä voidaan nähdä esimerkkinä hänen tarkoituksellisen loukkaavasta tavastaan kohdella juutalaisia tai pikkumielisenä kostona häntä painostaneelle papistolle.
Toisaalta Pilatus on myös Josefuksen ja Filonin kuvauksista huolimatta saattanut pyrkiä suovuttelemaan verenhimoista joukkoa. Kenties nöyrä ja hiljainen "juutalaisten kuningas" teki häneen jonkinmoisen vaikutuksen. Olihan hän kuitenkin tietoinen siitä juhlavasta vastaanotosta, jonka Jeesus oli saanut ratsastaessaan Jerusalemiin vain joitakin päiviä aikaisemmin. Tällä nasaretilaisella oli selvästi suuri joukko tukijoita, joten hänen teloittamisestaankin saattaisi seurata vain lisää harmeja. "Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä", Pilatus esitti kompromissiratkaisua Luukkaan mukaan (23:16), mutta se ei kelvannut väkijoukolle. Käsien pesu olisi ollut täten taitavaa teatteria: nythän kyse oli juutalaisten lahkojen välisestä asiasta, eikä häntä ja Roomaa ainakaan voinut syyttää vaeltajarabbin kuolemasta.
Tai ehkä Pilatus pohjimmiltaan oli vain lopen kyllästynyt alinomaan uskonnollisista asioista riiteleviin juutalaisiin, heidän kiusalliseen kansaansa ja syrjäiseen, levottomuusalttiiseen provinssiin jossakin keisarikunnan itäreunalla. Kenties hän vain välinpitämättömästi kuunteli ylipappien syytökset ja kansan metelin ja huomattuaan, ettei Jeesus edes puolustellut itseään, työlääntyneesti huokaisten heilautti kättään ja lähetti miehen ristille. Ehkä hän ei enää muistanut, miltä tämän kasvot olivat näyttäneet, kun hän myöhemmin sinä iltana meni maaten.
Pontius Pilatus on jakanut myös myöhempien jumaluusoppineiden ja ajattelijoiden mielipiteitä. Dante sijoitti hänet helvettiin kuulussa Jumalaisessa näytelmässään - tai pikemminkin hornan rajajoelle, jossa päättämättömät ja puolueettomat haahuilevat iankaikkisesti matkalla ei-minnekään. Etiopian ortodoksien keskuudessa häntä sen sijaan pidetään pyhimyksenä. Hän on ja pysyy ristiriitaisena ja vaikuttimiltaan arvoituksellisena hahmona, joka loi itselleen kuolemattoman maineen yhdellä aamupäivän aikana tehdyllä tuomiopäätöksellään.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja