Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
21.6.2015 20.50
Profeetta Elia
Niin Johannes Kastajan kuin Jeesuksenkin aprikoitiin olevan takaisin tullut ammoisten aikojen profeetta.
Vanhan testamentin profeetoista kristityille ehkä rakkain on Jesaja. Hänen kirjoituksiaan luettiin huolella alkuseurakunnan kokouksissa, ja Jeesus itse määritteli kasteensa jälkeen oman työtehtävänsä siteeraten Jesajan kirjan lupauksia (Luuk. 4:16-21). Jesajan ennustus Herran kärsivästä palvelijasta (Jes. 53) näytti sopivan täydellisesti Nasaretin Jeesukseen. Toinen paljon luettu profeetta oli Malakia, jonka kirjoitukset oli sijoitettu Jeesuksen ajan kreikankielisessä Septuaginta-raamatussa vihoviimeiseksi "pienten" profeettojen joukossa. Malakian toiveikas tulevaisuudennäky päättyy erikoiselta kuulostavaan lupaukseen: Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuti ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen. (Mal. 3:23-24)
Juutalaiset tunsivat Elian hyvin. Hän ei ollut pelkkä apokalyptinen hahmo, vaan tuttu Vanhan testamentin historiallisista teksteistä. Kuningasten kirjat (1. Kun. 17-19, 21; 2. Kun. 1-2) kertovat hänen vauhdikkaan tarinansa. Elia toimi profeettana sen jälkeen, kun Israelin kuningaskunta oli jakautunut kahtia pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudaan. Koska Jerusalem oli Juudan valtakunnan pääkaupunki, Israelin kuningas Ahab tahtoi tehdä pesäeroa jerusalemilaiseen temppelikulttiin. Hänen vaimonsa Isebel oli sidonilainen prinsessa ja Baalin papitar, ja niinpä Ahab sallikin Baalin ja muiden kanaanilaisten jumalien pyhättöjen rakentamisen Israeliin. Tällöin ryhtyi Elia epäkiitolliseen tehtäväänsä: uhmaamaan maan mahtavia ja julistamaan kääntymystä takaisin Herran puoleen.
Elian vaiheista ennen hänen yhteentörmäystään kuningas Ahabin kanssa ei tunneta. Tisbeläiseksi häntä kutsuttiin Gileadissa sijainneen kotikylänsä mukaan. Elia-nimikin saattaa olla lisänimi tai arvonimi, sillä se merkitsee "Herra on Jumalani". Noihin aikoihin profeetta oli niin Israelissa kuin naapurikansojenkin parissa eräänlainen ammatti siinä missä uhripappi ja kirjurikin; he olivat kuninkaiden neuvonanantajia ja välittivät jumalten tahtoa. Juutalaisen perimätiedon mukaan Elia työskenteli pappina ennen profeetan kutsumustansa, tässä tapauksessa olletikin Samarian pyhätössä, joka oli pohjoisvaltion kultillinen keskus.
Elian tiestä tuli vaikea ja kivikkoinen. Kuningasten kirjassa kerrotaan, kuinka hän pakeni Ahabia, löysi turvapaikan köyhän, vierasmaalaisen leskivaimon luota ja herätti hartailla rukouksillaan tämän elottoman pojan takaisin henkiin. Samaan aikaan Israelia koetteli kova kuivuus. Kaksi vuotta piileskeltyään Elia palasi takaisin ja haastoi Baalin (taivaan, sateen ja ukkosen jumalan) papiston mittelöön kanssaan Karmelinvuorella. Hän vaati israelilaisia valitsemaan Baalin ja Jahven välillä. Kun Baalin papit rukoilivat jumalaansa iskemään uhrialttarille taivaallisella tulella, mutta mitään ei tapahtunut, Elia ilkkui heille: "Huutakaa kovempaa! Onhan hän jumala, mutta hänellä taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, vai olisiko hän matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta." (1. Kun. 18:27) Elian rukoukseen sen sijaan vastattiin, taivaasta leimahti tulenlieska, joka nieli koko hänen uhrilahjansa. Pelästyneen kansanjoukon hän usutti tappamaan baalilaiset papit.
Vaikka kuivuuskin päättyi ja taivas antoi jälleen vettä, Elian vaikeudet eivät siihen loppuneet. Kuningas Ahab kertoi tapahtuneesta vaimolleen Isebelille, joka hartaana Baalin palvojana raivostui silmittömästi ja uhkasi surmata röyhkeän profeetan, joka oli tapattanut hänen väkeään. Elian ei auttanut muu kuin lähteä jälleen pakosalle. Hän päätyi Horebinvuorelle - paikkaan, jossa Mooses oli Exodus-kertomuksen mukaan saanut laintaulut - ja koki siellä Jumalan ilmestyvän hänelle dramaattisella tavalla. Katkeroitunut Elia valitti silti toistuvasti työnsä hyödyttömyyttä ja kansansa kovapäisyyttä, jolloin hän sai tehtäväksi valita itselleen seuraajan. Elia kutsuikin opetuslapsekseen Elisa-nimisen maanviljelijän, joka seurasi häntä aina hänen viimeiseen päiväänsä saakka.
Toisen kuningasten kirjan mukaan (1. Kun. 2) Elisa näki, kuinka taivaasta laskeutuivat liekehtivät vaunut, jotka tulenpyörteen tavoin kantoivat hänen mestarinsa elävänä taivaitten korkeuksiin. Kuultuaan tapahtuneesta muut profeetan opetuslapset halusivat lähteä etsimään häntä: "Meitä on täällä viisikymmentä riuskaa miestä. Me voimme lähteä etsimään mestariasi. Kenties Herran henki on nostanut hänet ilmaan ja lennättänyt jollekin vuorelle tai johonkin laaksoon." Mitään he eivät kuitenkaan löytäneet.
Elian viimeiset hetket synnyttivät rutkasti teologista spekulaatiota, olivathan ne hyvin samankaltaiset kuin Henokin, legendaarisen Nooan isoisoisän, jonka Jumalan kerrottiin ottaneen elävänä taivaisiin (1. Moos. 5:24). Toisen temppelin ajan juutalaisuudessa, varsinkin ajanlaskun alun tietämissä, Henokin ympärille oli muodostunut rikas apokryfinen aineisto, jossa hänet käsitettiin eräänlaiseksi taivaalliseksi ylipapiksi tai kirjuriksi. Koska myös Elian katsottiin tulleen kohotetuksi Jumalan ja Hänen enkeleidensä todellisuuteen ja palaavan - kuten Malakia ennusti - takaisin juuri ennen Messiaan tuloa, monet käsittivät hänen toimivan Jumalan kirjurina, jonka tehtävänä oli merkitä ylös kunkin ihmisen teot ja tekemättä jättämiset. Mytologia Elian ympärillä lisääntyi, kun juutalainen kabbala-traditio rehevöityi keskiajalla. Elia käsitettiin milloin ihmisen muodon ottaneeksi enkeliksi, milloin arkkienkeli Sandalfoniksi, joksi hän muuttui taivaaseenastumisensa myötä. Hänestä kehittyi juutalaisille tuttu taivaallinen auttajahahmo; Jeesuksen riippuessa ristilläkin ihmiset pohdiskelivat, mahtoiko hän huutaa Eliaa ja josko tämä tulisi auttamaan häntä (Mark. 15:35-36).
Juutalaisissa kirjoituksissa Elia esiintyi ensisijaisesti kääntymyksen saarnaajana ja Jumalan äänenä vieraiden jumalien palvonnan keskellä. Malakian kirjan mukaan tämä elävänä taivaisiin noussut profeetta palaisi siis takaisin kääntämään kansan sydämet jälleen Herran puoleen, ennen kuin Messias tulisi takaisin. Ajanlaskun alun apokalyptisissa tunnelmissa roomalaisvallan alla moni Juudean maakunnan asukas pohti noiden sanojen merkitystä. Muutamat tiukkasivat Johannes Kastajalta, oliko hän takaisin ihmisten keskelle palannut Elia (Joh. 1:21), minkä tämä kiisti. Samaa epäiltiin Jeesuksestakin (Luuk. 9:8, 19). Vanhoilla päivillään Elian kuvattiin pukeutuneen yksinkertaisesti taljaan ja nahkavyöhön (2. Kun. 1:8), mikä ei varmastikaan jäänyt huomaamatta monelta Johannes Kastajan, tuon kamelinkarvanuttuun ja nahkavyöhön pukeutuneen autiomaaprofeetan, luo saapuneelta (Mark. 1:6). Omille opetuslapsilleen Jeesus sanoi Johanneksesta: "Uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla." (Matt. 11:14) Johannes oli hänelle vertauskuvallinen Elia, kääntymyksen saarnaaja, joka oli saapunut ihmisten luo juuri ennen Messiasta - ei siis kirjaimellisesti taivaista maan päälle tupsahtanut entisaikan profeetta.
Synoptisissa evankeliumeissa on kuitenkin kerrottu hätkähdyttävästä ilmestysnäystä, jonka opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes kokivat noustessaan Jeesuksen kanssa Taaborinvuorelle (Mark. 9:2-8; Matt. 17:1-9; Luuk. 9:28-36). Silloin he näkevät opettajansa kirkastuvan ja tämän rinnalla kaksi mieshahmoa, jotka tunnistavat Moosekseksi ja Eliaksi - lain ja profeettojen edustajiksi. Vaikka Elian läsnäolo olisi ollut pelkkä näkykokemus, monet jumaluusoppineet tulkitsivat sittemmin Malakian ennustuksen näin toteutuneen.
Ennustus Elian "paluusta" näytteli siis tärkeää osaa Jeesuksen, hänen seuraajiensa ja varhaisten kristittyjen itseymmärryksessä. Osa teologeista jopa uumoili Elian olevan toinen Ilmestyskirjassa mainituista lopunajan todistajista, jotka kärsivät marttyyrikuoleman (Ilm. 11:3-12). Mutta mitä profeetasta itsestään tiedetään Raamatun ulkopuolisten lähteiden valossa? Ensimmäinen kuningasten kirja kuuluu Raamatun deutoronomistiseen historiankirjoitukseen, joka koottiin nykyiseen muotoonsa 600-500-luvuilla eKr. ja jossa korostettiin Israelin historiassa toistunutta lankeemusta ja paluuta Herran huomaan. Kuningas Ahabin hallituskausi Israelissa taas ajoitetaan noin vuosiin 885 - 874 eKr., joten Eliankin elämä ajoittuu 900-800-luvuille. Tällöin kanaanilainen uskonto vaikutti edelleen vahvasti Israelissa ja Juudassa, ja monet profeetalliset koulukunnat toimivat alueen kultillisissa keskuksissa. Eliasta ei juuri ole mainintoja muissa historiallisissa lähteissä, mutta useimmat historioitsijat pitävät häntä silti todellisena henkilönä. Enemmän eriäviä mielipiteitä on monista hänen elämänkertansa värikkäistä tapahtumista.
Lähes tuhat vuotta myöhemmin juutalaiset muistivat profeetta Elian yhä. Monenlaisissa kertomuksissa hän esiintyi milloin ihmeidentekijänä, milloin taivaallisena enkeliolentona - mutta ennen kaikkea häntä muisteltiin teräväkielisenä, rosoisena, sinnikkäänä ja hurjaluontoisenakin miehenä, joka saarnasi paatuneelle kansalle kääntymystä takaisin Jumalan puoleen. Kun Johannes Kastaja ilmestyi erämaasta Jordan-virran rannalle ja ryhtyi julistamaan Messiaan tuloa, moni näki hänessä ennustusten täyttymyksen ja Elian manttelinperijän. Näin vaikuttaa ajatelleen myös Jeesus, ja kirkon pitkä perinne hänen jälkeensä. Nuo ikivanhat ennustukset liittivät Johannes Kastajan ja Nasaretin miehen osaksi vanhaa, katkeamatonta lupausten ketjua, jonka osaset lunastettiin yksi toisensa jälkeen.
Juutalaiset tunsivat Elian hyvin. Hän ei ollut pelkkä apokalyptinen hahmo, vaan tuttu Vanhan testamentin historiallisista teksteistä. Kuningasten kirjat (1. Kun. 17-19, 21; 2. Kun. 1-2) kertovat hänen vauhdikkaan tarinansa. Elia toimi profeettana sen jälkeen, kun Israelin kuningaskunta oli jakautunut kahtia pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudaan. Koska Jerusalem oli Juudan valtakunnan pääkaupunki, Israelin kuningas Ahab tahtoi tehdä pesäeroa jerusalemilaiseen temppelikulttiin. Hänen vaimonsa Isebel oli sidonilainen prinsessa ja Baalin papitar, ja niinpä Ahab sallikin Baalin ja muiden kanaanilaisten jumalien pyhättöjen rakentamisen Israeliin. Tällöin ryhtyi Elia epäkiitolliseen tehtäväänsä: uhmaamaan maan mahtavia ja julistamaan kääntymystä takaisin Herran puoleen.
Elian vaiheista ennen hänen yhteentörmäystään kuningas Ahabin kanssa ei tunneta. Tisbeläiseksi häntä kutsuttiin Gileadissa sijainneen kotikylänsä mukaan. Elia-nimikin saattaa olla lisänimi tai arvonimi, sillä se merkitsee "Herra on Jumalani". Noihin aikoihin profeetta oli niin Israelissa kuin naapurikansojenkin parissa eräänlainen ammatti siinä missä uhripappi ja kirjurikin; he olivat kuninkaiden neuvonanantajia ja välittivät jumalten tahtoa. Juutalaisen perimätiedon mukaan Elia työskenteli pappina ennen profeetan kutsumustansa, tässä tapauksessa olletikin Samarian pyhätössä, joka oli pohjoisvaltion kultillinen keskus.
Jumala lähettää korpit kantamaan erämaassa piilottelevalle Elialle syötävää. Tekstissä esiintyvän sanan "korpit" on mahdollista vaihtoehtoisesti kääntää merkitsemään myös "arabit". Siinä olisi Elian tarina pähkinänkuoressa: vieraat pakanakansat kuulivat ja auttoivat häntä, mutta omiensa joukossa hän oli hyljeksitty ja vihattu.
Elian tiestä tuli vaikea ja kivikkoinen. Kuningasten kirjassa kerrotaan, kuinka hän pakeni Ahabia, löysi turvapaikan köyhän, vierasmaalaisen leskivaimon luota ja herätti hartailla rukouksillaan tämän elottoman pojan takaisin henkiin. Samaan aikaan Israelia koetteli kova kuivuus. Kaksi vuotta piileskeltyään Elia palasi takaisin ja haastoi Baalin (taivaan, sateen ja ukkosen jumalan) papiston mittelöön kanssaan Karmelinvuorella. Hän vaati israelilaisia valitsemaan Baalin ja Jahven välillä. Kun Baalin papit rukoilivat jumalaansa iskemään uhrialttarille taivaallisella tulella, mutta mitään ei tapahtunut, Elia ilkkui heille: "Huutakaa kovempaa! Onhan hän jumala, mutta hänellä taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, vai olisiko hän matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta." (1. Kun. 18:27) Elian rukoukseen sen sijaan vastattiin, taivaasta leimahti tulenlieska, joka nieli koko hänen uhrilahjansa. Pelästyneen kansanjoukon hän usutti tappamaan baalilaiset papit.
Vaikka kuivuuskin päättyi ja taivas antoi jälleen vettä, Elian vaikeudet eivät siihen loppuneet. Kuningas Ahab kertoi tapahtuneesta vaimolleen Isebelille, joka hartaana Baalin palvojana raivostui silmittömästi ja uhkasi surmata röyhkeän profeetan, joka oli tapattanut hänen väkeään. Elian ei auttanut muu kuin lähteä jälleen pakosalle. Hän päätyi Horebinvuorelle - paikkaan, jossa Mooses oli Exodus-kertomuksen mukaan saanut laintaulut - ja koki siellä Jumalan ilmestyvän hänelle dramaattisella tavalla. Katkeroitunut Elia valitti silti toistuvasti työnsä hyödyttömyyttä ja kansansa kovapäisyyttä, jolloin hän sai tehtäväksi valita itselleen seuraajan. Elia kutsuikin opetuslapsekseen Elisa-nimisen maanviljelijän, joka seurasi häntä aina hänen viimeiseen päiväänsä saakka.
Kuningatar Isebel, kuningas Ahabin puoliso, oli foinikialainen prinsessa ja Baalin papitar. Poliittisesti ajateltuna naimakauppa oli mitä parhain, mutta Raamatun mukaan Isebel ryhtyi pian vainoamaan Herran profeettoja.
Toisen kuningasten kirjan mukaan (1. Kun. 2) Elisa näki, kuinka taivaasta laskeutuivat liekehtivät vaunut, jotka tulenpyörteen tavoin kantoivat hänen mestarinsa elävänä taivaitten korkeuksiin. Kuultuaan tapahtuneesta muut profeetan opetuslapset halusivat lähteä etsimään häntä: "Meitä on täällä viisikymmentä riuskaa miestä. Me voimme lähteä etsimään mestariasi. Kenties Herran henki on nostanut hänet ilmaan ja lennättänyt jollekin vuorelle tai johonkin laaksoon." Mitään he eivät kuitenkaan löytäneet.
Elian viimeiset hetket synnyttivät rutkasti teologista spekulaatiota, olivathan ne hyvin samankaltaiset kuin Henokin, legendaarisen Nooan isoisoisän, jonka Jumalan kerrottiin ottaneen elävänä taivaisiin (1. Moos. 5:24). Toisen temppelin ajan juutalaisuudessa, varsinkin ajanlaskun alun tietämissä, Henokin ympärille oli muodostunut rikas apokryfinen aineisto, jossa hänet käsitettiin eräänlaiseksi taivaalliseksi ylipapiksi tai kirjuriksi. Koska myös Elian katsottiin tulleen kohotetuksi Jumalan ja Hänen enkeleidensä todellisuuteen ja palaavan - kuten Malakia ennusti - takaisin juuri ennen Messiaan tuloa, monet käsittivät hänen toimivan Jumalan kirjurina, jonka tehtävänä oli merkitä ylös kunkin ihmisen teot ja tekemättä jättämiset. Mytologia Elian ympärillä lisääntyi, kun juutalainen kabbala-traditio rehevöityi keskiajalla. Elia käsitettiin milloin ihmisen muodon ottaneeksi enkeliksi, milloin arkkienkeli Sandalfoniksi, joksi hän muuttui taivaaseenastumisensa myötä. Hänestä kehittyi juutalaisille tuttu taivaallinen auttajahahmo; Jeesuksen riippuessa ristilläkin ihmiset pohdiskelivat, mahtoiko hän huutaa Eliaa ja josko tämä tulisi auttamaan häntä (Mark. 15:35-36).
Helleenisellä ajalla uskonnot ja uskomukset sekoittuivat sulavasti toisiinsa, ja tulisilla vaunuilla ajava Elia käsitettiin usein samaksi hahmoksi kuin kreikkalaisten auringonjumala Helios.
Juutalaisissa kirjoituksissa Elia esiintyi ensisijaisesti kääntymyksen saarnaajana ja Jumalan äänenä vieraiden jumalien palvonnan keskellä. Malakian kirjan mukaan tämä elävänä taivaisiin noussut profeetta palaisi siis takaisin kääntämään kansan sydämet jälleen Herran puoleen, ennen kuin Messias tulisi takaisin. Ajanlaskun alun apokalyptisissa tunnelmissa roomalaisvallan alla moni Juudean maakunnan asukas pohti noiden sanojen merkitystä. Muutamat tiukkasivat Johannes Kastajalta, oliko hän takaisin ihmisten keskelle palannut Elia (Joh. 1:21), minkä tämä kiisti. Samaa epäiltiin Jeesuksestakin (Luuk. 9:8, 19). Vanhoilla päivillään Elian kuvattiin pukeutuneen yksinkertaisesti taljaan ja nahkavyöhön (2. Kun. 1:8), mikä ei varmastikaan jäänyt huomaamatta monelta Johannes Kastajan, tuon kamelinkarvanuttuun ja nahkavyöhön pukeutuneen autiomaaprofeetan, luo saapuneelta (Mark. 1:6). Omille opetuslapsilleen Jeesus sanoi Johanneksesta: "Uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla." (Matt. 11:14) Johannes oli hänelle vertauskuvallinen Elia, kääntymyksen saarnaaja, joka oli saapunut ihmisten luo juuri ennen Messiasta - ei siis kirjaimellisesti taivaista maan päälle tupsahtanut entisaikan profeetta.
Synoptisissa evankeliumeissa on kuitenkin kerrottu hätkähdyttävästä ilmestysnäystä, jonka opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes kokivat noustessaan Jeesuksen kanssa Taaborinvuorelle (Mark. 9:2-8; Matt. 17:1-9; Luuk. 9:28-36). Silloin he näkevät opettajansa kirkastuvan ja tämän rinnalla kaksi mieshahmoa, jotka tunnistavat Moosekseksi ja Eliaksi - lain ja profeettojen edustajiksi. Vaikka Elian läsnäolo olisi ollut pelkkä näkykokemus, monet jumaluusoppineet tulkitsivat sittemmin Malakian ennustuksen näin toteutuneen.
Ennustus Elian "paluusta" näytteli siis tärkeää osaa Jeesuksen, hänen seuraajiensa ja varhaisten kristittyjen itseymmärryksessä. Osa teologeista jopa uumoili Elian olevan toinen Ilmestyskirjassa mainituista lopunajan todistajista, jotka kärsivät marttyyrikuoleman (Ilm. 11:3-12). Mutta mitä profeetasta itsestään tiedetään Raamatun ulkopuolisten lähteiden valossa? Ensimmäinen kuningasten kirja kuuluu Raamatun deutoronomistiseen historiankirjoitukseen, joka koottiin nykyiseen muotoonsa 600-500-luvuilla eKr. ja jossa korostettiin Israelin historiassa toistunutta lankeemusta ja paluuta Herran huomaan. Kuningas Ahabin hallituskausi Israelissa taas ajoitetaan noin vuosiin 885 - 874 eKr., joten Eliankin elämä ajoittuu 900-800-luvuille. Tällöin kanaanilainen uskonto vaikutti edelleen vahvasti Israelissa ja Juudassa, ja monet profeetalliset koulukunnat toimivat alueen kultillisissa keskuksissa. Eliasta ei juuri ole mainintoja muissa historiallisissa lähteissä, mutta useimmat historioitsijat pitävät häntä silti todellisena henkilönä. Enemmän eriäviä mielipiteitä on monista hänen elämänkertansa värikkäistä tapahtumista.
Lähes tuhat vuotta myöhemmin juutalaiset muistivat profeetta Elian yhä. Monenlaisissa kertomuksissa hän esiintyi milloin ihmeidentekijänä, milloin taivaallisena enkeliolentona - mutta ennen kaikkea häntä muisteltiin teräväkielisenä, rosoisena, sinnikkäänä ja hurjaluontoisenakin miehenä, joka saarnasi paatuneelle kansalle kääntymystä takaisin Jumalan puoleen. Kun Johannes Kastaja ilmestyi erämaasta Jordan-virran rannalle ja ryhtyi julistamaan Messiaan tuloa, moni näki hänessä ennustusten täyttymyksen ja Elian manttelinperijän. Näin vaikuttaa ajatelleen myös Jeesus, ja kirkon pitkä perinne hänen jälkeensä. Nuo ikivanhat ennustukset liittivät Johannes Kastajan ja Nasaretin miehen osaksi vanhaa, katkeamatonta lupausten ketjua, jonka osaset lunastettiin yksi toisensa jälkeen.