Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
19.4.2014 6.00
Sadanpäämies Longinus
Jeesuksen teloittanut roomalainen sotilas kääntyi ja uskoi hänen todella olleen Jumalan Poika.
Kun Jeesus vietiin kuolemaan Golgatalle Jerusalemin ulkopuolelle, hänen opetuslapsensa olivat hylänneet hänet. Hänen lähipiiristään vain naiset ja nuori Johannes kulkivat hänen rinnallaan kauhistuttavaan loppuun saakka. Kukaan ei kuitenkaan saanut todistaa Vapahtajan viimeisiä tunteja yhtä kouriintuntuvan läheisesti kuin ne roomalaiset sotilaat, jotka pilkkasivat ja piinasivat ja lopulta ristiinnaulitsivat hänet.
Jeesusta ja muita tuomittuja teloittamassa ja vartioimassa oli useita keisarillisia legioonalaisia, ja heidän komentajanaan kenturio eli sadanpäämies. Kun ristiinnaulittu juutalaisten kuningas sitten kuoli, evankeliumit kertovat upseerin todenneen järkyttyneenä: "Tämä mies oli todella Jumalan Poika!" (Mark. 15:39; Matt. 27:54) tai "Tämä mies oli todella viaton!" (Luuk. 23:47) Kuten monet evankeliumikertomusten keskeisistäkin henkilöistä, myös hän jää Raamatun lehdillä nimettömäksi. Sen sijaan vanha perimätieto nimeää hänet Longinukseksi, toisinaan Cassius Longinukseksi.
Oli tavallista, että roomalaiset sotilaat toimeenpanivat teloituksia, erityisesti ristiinnaulitsemisia, valtakunnan eri osissa. Tätä synkkää työtä valvovalla upseerilla oli jopa oma tittelinsä, exactor mortis. Lienee loogista olettaa, että Longinuksen vastuulla oli valvoa ja järjestää koko Jeesuksen via dolorosa Pontius Pilatuksen palatsilla tapahtuneesta ruoskinnasta aina itse ristiinnaulitsemiseen saakka.
Samaten kenturio Longinuksen on uskottu olleen sama sotilas, joka Johanneksen evankeliumin mukaan lävisti Jeesuksen kyljen keihäällään (Joh. 19:34). Myönnytyksenä juutalaisille tavoille roomalaiset eivät jättäneet teloitettujen ruumiita ristille sapatin ajaksi. Koska ristiinnaulittavat saattoivat pahimmillaan kestää jopa päiväkausia ennen hidasta kuolemaa, pitkäperjantain iltana Longinus käski toimittaa crurifragiumin eli murskata tuomittujen sääriluut nuijalla. Ilman jalkojen antamaa tukea ristiinnaulitut tukehtuivat pian. Jeesus oli kuitenkin jo kuollut, ja sen varmistamiseksi häntä pistettiin vielä keihäällä.
Tästä Longinuksen keihäästä kehittyi sittemmin poikkeuksellisen jännittävä pyhäinjäännös - olihan se valeltu Kristuksen pyhällä verellä. "Kohtalon keihääksi" kutsuttu reliikki oli palvonnan kohde Jerusalemissa 500-luvulla, mutta sittemmin se katosi ja "tuli uudelleen löydetyksi" monta monituista kertaa. Keskiajalla keihäästä tuli osa kuningas Arthurin Graal-legendoja, ja myöhemmin sitä ympäröivä mystiikka on vain tihentynyt. Onpa okkultismista innostuneiden natsienkin uskottu havitelleen tätä artefaktia omia kieroja tarkoitusperiään varten. Tätä nykyä yksi Longinuksen keihääksi väitetty ase löytyy Vatikaanin Pietarinkirkosta.
Sadanpäällikön tyrmistynyt uskontunnustus evankeliumeissa johti vakaaseen uskomukseen hänen kääntymisestään kristinuskoon. Raamatun kirjoitukset eivät kerro mitään hänen myöhemmistä vaiheistaan, mutta Longinuksen kristillisen elämän ympärille on syntynyt viljalti pyhimyslegendoja.
Useimmissa hänen mainitaan kasteensa jälkeen matkustaneen evankelioimaan Kappadokiaan, nykyiseen Turkkiin, mistä hänen on väitetty myös olleen kotoisin. Kerrotaanpa hänen kieltäytyneen jyrkästi vastaanottamasta kultaa, jota Pilatus tarjosi Jeesuksen hautaa vartioineille legioonalaisille, jotta nämä levittäisivät valheellisia juoruja opetuslasten yöllisestä ruumiinryöstöreissusta. Kappadokiassa hän sai monien legendojen mukaan surmansa marttyyrina, vaikkakaan vanhimmat Longinus-kertomukset eivät kutsu häntä marttyyriksi.
Erään marttyyrikertomuksen mukaan juutalaiset ylipapit taivuttelevat Pilatuksen lähettämään salamurhaajia Kappadokiaan siirtyneen Longinuksen perään kuultuaan, kuinka menestyksekästä julistustyötä tämä on siellä tehnyt. Palkkatappajien saavuttua paikkakunnalle he päätyvät vieraiksi erään roomalaisen sotilaan taloon ja tulevat paljastaneeksi tälle kolkon tehtävänsä. Tällöin sotilas ilmoittaakin olevansa juuri se Longinus, jota he etsivät. Murhaajat, jotka ovat sotilaita itsekin, ovat ehtineet jo tykästyä isäntäänsä ja kehottavat tätä pakenemaan. Longinus kuitenkin kieltäytyy ja on valmis kuolemaan uskonsa puolesta. Mestatun ex-kenturion päätä pidettiin sittemmin arvokkaana ja ihmeitätekevänä pyhäinjäännöksenä.
Jeesuksen elinaikana roomalaiset sotilaat edustivat Juudean provinssissa vihatuimpia ja halveksutuimpia ihmisiä. He olivat vierasmaalaisia valloittajia, miehittäjiä, sortajia ja kaiken lisäksi pakanoita. Longinus miehineen syyllistyi vieläpä ehkä pahimpaan kuviteltavissa olevaan syntiin: Jumalan Pojan kiduttamiseen ja murhaamiseen. Silti juuri tämä upseeri, varmasti raaka ja kaiken nähnyt ammattisotilas, havahtui näkemään Jumalan tuossa kärsivässä kipujen miehessä Golgatan kivikummulla. Hänen julmat käskynsä, ehkä jopa hänen omat kätensä, runtelivat maailman Vapahtajan. Ja Vapahtaja rukoili: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät" (Luuk. 23:34). Niin suurta oli rakastava anteeksianto ja armo, että se riitti kääntämään kovan ja kylmänkin sydämen Jumalan puoleen.
Jeesusta ja muita tuomittuja teloittamassa ja vartioimassa oli useita keisarillisia legioonalaisia, ja heidän komentajanaan kenturio eli sadanpäämies. Kun ristiinnaulittu juutalaisten kuningas sitten kuoli, evankeliumit kertovat upseerin todenneen järkyttyneenä: "Tämä mies oli todella Jumalan Poika!" (Mark. 15:39; Matt. 27:54) tai "Tämä mies oli todella viaton!" (Luuk. 23:47) Kuten monet evankeliumikertomusten keskeisistäkin henkilöistä, myös hän jää Raamatun lehdillä nimettömäksi. Sen sijaan vanha perimätieto nimeää hänet Longinukseksi, toisinaan Cassius Longinukseksi.
Oli tavallista, että roomalaiset sotilaat toimeenpanivat teloituksia, erityisesti ristiinnaulitsemisia, valtakunnan eri osissa. Tätä synkkää työtä valvovalla upseerilla oli jopa oma tittelinsä, exactor mortis. Lienee loogista olettaa, että Longinuksen vastuulla oli valvoa ja järjestää koko Jeesuksen via dolorosa Pontius Pilatuksen palatsilla tapahtuneesta ruoskinnasta aina itse ristiinnaulitsemiseen saakka.
Longinuksen yksinkertainen mutta väkevä uskontunnustus: "Tämä mies oli todella Jumalan Poika!" Pyhimystradition mukaan hän auttoi Joosef Arimatialaista laskemaan Kristuksen ruumiin alas ristiltä ja vartioi hänen hautaansa.
Samaten kenturio Longinuksen on uskottu olleen sama sotilas, joka Johanneksen evankeliumin mukaan lävisti Jeesuksen kyljen keihäällään (Joh. 19:34). Myönnytyksenä juutalaisille tavoille roomalaiset eivät jättäneet teloitettujen ruumiita ristille sapatin ajaksi. Koska ristiinnaulittavat saattoivat pahimmillaan kestää jopa päiväkausia ennen hidasta kuolemaa, pitkäperjantain iltana Longinus käski toimittaa crurifragiumin eli murskata tuomittujen sääriluut nuijalla. Ilman jalkojen antamaa tukea ristiinnaulitut tukehtuivat pian. Jeesus oli kuitenkin jo kuollut, ja sen varmistamiseksi häntä pistettiin vielä keihäällä.
Tästä Longinuksen keihäästä kehittyi sittemmin poikkeuksellisen jännittävä pyhäinjäännös - olihan se valeltu Kristuksen pyhällä verellä. "Kohtalon keihääksi" kutsuttu reliikki oli palvonnan kohde Jerusalemissa 500-luvulla, mutta sittemmin se katosi ja "tuli uudelleen löydetyksi" monta monituista kertaa. Keskiajalla keihäästä tuli osa kuningas Arthurin Graal-legendoja, ja myöhemmin sitä ympäröivä mystiikka on vain tihentynyt. Onpa okkultismista innostuneiden natsienkin uskottu havitelleen tätä artefaktia omia kieroja tarkoitusperiään varten. Tätä nykyä yksi Longinuksen keihääksi väitetty ase löytyy Vatikaanin Pietarinkirkosta.
Ensimmäisen ristiretken aikaan ranskalainen mystikkosoturi väitti löytäneensä Longinuksen keihään valloitetusta Antiokiasta. "Ihme" innosti nääntyneet ristiretkeläiset lyömään Antiokiaa piirittäneen muslimiarmeijan.
Sadanpäällikön tyrmistynyt uskontunnustus evankeliumeissa johti vakaaseen uskomukseen hänen kääntymisestään kristinuskoon. Raamatun kirjoitukset eivät kerro mitään hänen myöhemmistä vaiheistaan, mutta Longinuksen kristillisen elämän ympärille on syntynyt viljalti pyhimyslegendoja.
Useimmissa hänen mainitaan kasteensa jälkeen matkustaneen evankelioimaan Kappadokiaan, nykyiseen Turkkiin, mistä hänen on väitetty myös olleen kotoisin. Kerrotaanpa hänen kieltäytyneen jyrkästi vastaanottamasta kultaa, jota Pilatus tarjosi Jeesuksen hautaa vartioineille legioonalaisille, jotta nämä levittäisivät valheellisia juoruja opetuslasten yöllisestä ruumiinryöstöreissusta. Kappadokiassa hän sai monien legendojen mukaan surmansa marttyyrina, vaikkakaan vanhimmat Longinus-kertomukset eivät kutsu häntä marttyyriksi.
Erään marttyyrikertomuksen mukaan juutalaiset ylipapit taivuttelevat Pilatuksen lähettämään salamurhaajia Kappadokiaan siirtyneen Longinuksen perään kuultuaan, kuinka menestyksekästä julistustyötä tämä on siellä tehnyt. Palkkatappajien saavuttua paikkakunnalle he päätyvät vieraiksi erään roomalaisen sotilaan taloon ja tulevat paljastaneeksi tälle kolkon tehtävänsä. Tällöin sotilas ilmoittaakin olevansa juuri se Longinus, jota he etsivät. Murhaajat, jotka ovat sotilaita itsekin, ovat ehtineet jo tykästyä isäntäänsä ja kehottavat tätä pakenemaan. Longinus kuitenkin kieltäytyy ja on valmis kuolemaan uskonsa puolesta. Mestatun ex-kenturion päätä pidettiin sittemmin arvokkaana ja ihmeitätekevänä pyhäinjäännöksenä.
Jeesuksen elinaikana roomalaiset sotilaat edustivat Juudean provinssissa vihatuimpia ja halveksutuimpia ihmisiä. He olivat vierasmaalaisia valloittajia, miehittäjiä, sortajia ja kaiken lisäksi pakanoita. Longinus miehineen syyllistyi vieläpä ehkä pahimpaan kuviteltavissa olevaan syntiin: Jumalan Pojan kiduttamiseen ja murhaamiseen. Silti juuri tämä upseeri, varmasti raaka ja kaiken nähnyt ammattisotilas, havahtui näkemään Jumalan tuossa kärsivässä kipujen miehessä Golgatan kivikummulla. Hänen julmat käskynsä, ehkä jopa hänen omat kätensä, runtelivat maailman Vapahtajan. Ja Vapahtaja rukoili: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät" (Luuk. 23:34). Niin suurta oli rakastava anteeksianto ja armo, että se riitti kääntämään kovan ja kylmänkin sydämen Jumalan puoleen.