Stefanos

Tapaninpäivän eli toisen joulupäivän sankari on pyhä Stefanos, suomalaisittain Tapani, jota kutsutaan joskus "protomarttyyriksi" eli ensimmäiseksi kristinuskon puolesta kuolleeksi. Kertomus Stefanoksesta ja hänen karusta kohtalostaan on noussut esimerkkitapaukseksi äärimmäisestä välirikosta evankeliumin vastaanottaneiden ja sen hylänneiden välillä, minkä tähden hänen muistopäivänsä on sijoitettu joulunaikaan. Lisäksi tapaus saa sangen yksityiskohtaisen käsittelyn Uudessa testamentissa.

Stefanoksesta kerrotaan Apostolien teoissa. Jeesuksen perheen ja opetuslasten ympärille muotoutunut Jerusalemin alkuseurakunta eli levottomia ja kuohuvia aikoja. Toisaalta evankeliumia julistavat apostolit löysivät vastaanottavaisia yleisöä kaupungin monikulttuurisesta asujaimistosta, toisaalta he olivat jo joutuneet vaikeuksiin uskonnollisten auktoriteettien kanssa: Pietari ja Johannes olivat jo olleet sanhedrinin eli juutalaisten ylimmäisen pappisneuvoston edessä syytettynä rienauksesta (Ap. t. 5:21-41). Heidät oli kuitenkin laskettu vapaaksi. Myös seurakunnan sisällä syntyi ristiriitoja, sillä Jerusalemin helleenistä alkuperää olevat kristityt syyttivät lähinnä Galilean juutalaisista koostuvaa apostolijoukkoa "oman väkensä" suosimisesta heidän kustannuksellaan, kun köyhäinavustuksia jaettiin. Niinpä Pietari ja muut päättivät nimittää avustuksista huolehtimaan joukon helleenisen taustan omaavia käännynnäisiä; heistä tuli eräänlaisia alkuseurakunnan diakoneja. Heidän joukossaan oli myös hurskaudestaan ja kaunopuheisista puhujanlahjoistaan tunnettu Stefanos (Ap. t. 6:1-7).



Stefanoksen aiemmasta elämästä ei juuri tiedetä, ei hänen kääntymyksestäänkään. Kirkkoisä Epifanios (310 - 403) ounasteli hänen olleen yksi niistä seitsemästäkymmenestä, jotka Jeesus oli aikoinaan valinnut (Luuk. 10:1-20), mutta tätä tukevia todisteita ei ole.

Ajanlaskun alun aikaan Välimeren seudulla oli lukuisia juutalaisia siirtokuntia. Juudeasta oli muuttanut kauppiaita ja muita siirtolaisia aina Espanjaan saakka. Useimmat puhuivat kreikkaa ja olivat omaksuneet muitakin vallitsevan helleenisen kulttuurin tapoja. Stefanos oli yksi heikäläisistä ja siten lahjakkuutensa ohella luonnollinen valinta diakonillisiin tehtäviin. Ehkä juuri tästä syystä juuri hän myös ajautui kiistoihin ja opillisiin väittelyihin muiden helleenisten juutalaisten kanssa (Ap. t. 6:9). Monet heistä pitivät hänen julistamaansa evankeliumia Jeesus Nasaretilaisesta rienaavana, mutta etevän väittelytaitonsa ansiosta hän pääsi keskusteluissa aina niskan päälle. Onkin arveltu, joskaan ei todistettu, että Stefanos olisi kuulunut maineikkaan rabbiinisen oppineen ja sanhedrinin neuvonantajan Gamalielin (Ap. t. 5:34) oppilaskuntaan ennen kääntymistään kristinuskoon.

Puhdasoppisimmat Stefanoksen kiistakumppanit päättivät lopulta raivata harmillisen vastustajansa tieltään viekkaudella. Tekaistujen syytösten nojalla he vangitsivat hänet ja raahasivat sanhedrinin eteen. "Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan", he syyttivät. Pappisneuvosto antoi Stefanoksen puolustautua. Apostolien tekojen mukaan (7:1-53) hän antautuikin pitkälliseen puheenvuoroon, joka on pisin kaikista apostolien ylöskirjatuista kristinuskon puolustuspuheista eli apologioista. Stefanos läpikulki Israelin kansan historian, nostaen kerta toisensa jälkeen esiin tapauksia, joissa israelilaiset olivat kääntäneet selkänsä Jumalan lähettämille opettajille. Sanhedrinia hän syytti Pyhän Hengen vastustamisesta. "Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas on tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet!" Stefanos syytti (Ap. t. 7:52).

Hänen sanansa saivat neuvoston raivon valtaan, ja Stefanoksen kohtalo sinetöitiin, kun hän esitti samankaltaisen väitteen kuin Jeesus Kaifaan tuomioistuimen edessä: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!" (Ap. t. 7:56) Se oli liikaa. Vihasta suunniltaan pappisjoukko kävi käsiksi Stefanokseen, raahasi hänet kaupunginmuurien ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä. Viime hetkillään Stefanos vielä rukoili anteeksiantoa murhaajilleen, ennen kuin kuoli. (Ap. t. 7:57-60)



Stefanoksen puhe kritisoi voimakkaasti oman aikansa juutalaisuuden institutionalisoituneita muotoja, kuten temppelipalvelusta (Ap. t. 7:47) ja ulkonaisten rituaalien noudattamista sydämen kääntymyksen sijaan (Ap. t. 7:51). Puhetta, kuten koko Apostolien tekoja, on toisinaan syytetty juutalaisvastaisuudesta, mutta on huomionarvoista muistaa, että niin Stefanos kuin muutkin kristityt olivat vielä tuohon aikaan osa juutalaisuutta, yksi sen sisäisistä uudistusliikkeistä ja opillisista tulkinnoista. Apostolien teot on kirjoitettu noin 40-50 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, jolloin riidat "puhdasoppisten" juutalaisten ja "Jeesus-lahkon" välillä olivat kärjistyneet, etenkin juutalaissodan (66 - 73 jKr.) jälkeen. Stefanoksen kohtalo sanhedrinin käsissä on oppikirjaesimerkki valta-asemassa olevan uskonnon yrityksistä suojella omaa jäykkää puhdasoppisuuttaan ja valtaansa eriäviä tulkintoja väkivalloin tukahduttamalla, pikemminkin kuin kannanotto juutalaisuutta vastaan.

Stefanoksen marttyyrikuolema päätyi pikemminkin innoittamaan kuin hillitsemään varhaiskristittyjä ja tulehdutti entisestään välejä heidän ja temppelipapiston välillä. Stefanoksen uskotulle kuolinpaikalle rakennettiin myöhäisantiikissa kirkko, joka on edelleen olemassa Jerusalemissa Damaskos-portin liepeillä. Hänet surmattiin noin vuonna 34, ei ilmeisesti ainakaan kovin montaa vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Luterilaisessa ja katolisessa kirkossa Stefanosta muistetaan toisena joulupäivänä eli joulukuun 26. päivänä, ortodoksit puolestaan ovat omistaneet protomarttyyrille joulukuun 27. päivän. Häntä pidetään muun muassa diakonien, hevosten ja hevosmiesten, korinpunojien, muurareiden ja monien kaupunkien suojeluspyhimyksenä.



Myöhäisemmät legendat ovat liittäneet Stefanokseen monenlaisia ihmetekoja. Keskiaikaisessa Kultaisessa legendassa esimerkiksi kuvaillaan, että hänen kuolinpaikalleen rakennetun kirkon alttarille tuoduilla kukkasilla oli erityisiä parannusvoimia.

Stefanoksen muistaminen joulunaikaan korostaa joulun lapsen vastaanottamisen merkitystä ja vaikeutta. Stefanos julisti evankeliumia myös vaikeuksien ja vaarojen edessä ja sai lopulta maksaa siitä hengellään. Samalla hän suomi ennen kaikkea itsekästä ja vallanjanoista tekopyhyyttä, joka verhoutuu oikeamielisen uskonnollisuuden vaatteeseen, mutta on lopulta vain peiteltyä maallista mahtia, väkivaltaista ja kiihkomielistä. Vainon ja ahdistelun keskellä Stefanos puolustautui kahdella tavalla: elämällä epäitsekästä ja vähäosaisimmista huolehtivaa, esimerkillistä elämää ja, toisin kuin sanhedrin, voittamalla ihmisiä puolelleen sanoin, ei kivin ja pakkokeinoin. Stefanos on muistamisen arvoinen marttyyri tänäkin tapaninpäivänä.