Kirkkovuoden aloittaa neljän viikon mittainen adventtiaika, joka huipentuu jouluun, Kristuksen syntymäjuhlaan. Adventin nimi juontuu latinasta; adventus Domini merkitsee "Herran tulemista". Jokainen adventtisunnuntai on pyhitetty eri teemalle, jotka kaikki liittyvät jollakin tavalla Kristuksen tulemisen odotukseen, ja tapana on sytyttää joka sunnuntai uusi kynttilä alttarille. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina aiheena on Hänen nöyrä kuninkuutensa, joka "ei ole tästä maailmasta". Suomessa ensimmäinen adventti on yksi suosituimmista pyhäpäivistä käydä kirkossa, ja sen ympärille on syntynyt rikas joululauluperinne. Liturgisena värinä on - muusta adventtiajasta poiketen - iloinen ja puhdas valkoinen. Armon vuonna 2015 adventtiaika alkaa marraskuun 23. päivänä.

Adventti myös aloittaa uuden kirkkovuoden. Kirkkovuoden kierto poikkeaa hieman kalenterivuodesta. Kun edellisenä sunnuntaina - tuomiosunnuntaina - päätettiin kulunut kirkkovuosi Kristuksen taivaallisen kuninkuuden lopullisen tulemisen odotukseen, uusi vuodenkierto palauttaa mieliin hänen nöyrän ja epätavallisen maanpäällisen kuninkuutensa. Ensimmäistä adventtisunnuntaita seuraavasta maanantaista alkaa myös adventtipaasto, "pieni paasto", joka kestää aina jouluun asti ja valmistaa meitä Jumalan Pojan syntymän juhlaan.

Ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumiteksti on Matteuksen evankeliumin 21:1-9.

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä, mutta palauttaa ne pian.”
    Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
      - Sanokaa tytär Siionille:
      Katso, kuninkaasi tulee!
      Hän tulee luoksesi lempeänä,
      ratsastaen aasilla,
      työjuhdan varsalla.
    Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
      - Hoosianna, Daavidin Poika!
      Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
      Hoosianna korkeuksissa!

Jeesuksen tulosta ilahtuneet ihmiset tervehtivät häntä Jerusalemissa "Hoosianna!" -huudoin. Se on hepreaa ja merkitsee "auta, pelasta".

Kertomus Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin nuorella aasilla ratsastaen liittyy olennaisesti hänen elämänsä viimeisiin päiviin ennen hänen kuolemaansa ja ylösnousemustansa. Sen muistelu näin ensimmäisenä adventtina, joulun alla ja kirkkovuoden alkaessa, liittää yhteen hänen koko elämänsä ja pelastustyönsä kaaren, alusta loppuun. Joulu ja pääsiäinen saavat syvemmät merkityksensä suhteessa toisiinsa: Jumalan Pojan syntyminen ihmiseksi ja Hänen lopullinen voittonsa kuolemasta. Myös joulun tapahtumat viitoittavat tietä pääsiäiseen.

Jeesusta tervehdittiin Jerusalemissa "Daavidin poikana", kuninkaana. Hänen esiinmarssinsa oli kuitenkin perin epätavallinen, mitä kuninkaisiin tulee. Korskean sotaratsun sijaan hän valitsi ratsukseen vaatimattoman aasin, eikä hän koreillut kullalla tai purppuralla. Kansa luotti profeettojen ikivanhoihin lupauksiin tulevasta kuninkaasta, jonka myötä Jumalan valtakunta murtautuisi esiin. Jeesuksestakin he toivoivat vapauttajaa - sellaista, joka murskaisi roomalaisten miehitysvallan ja perustaisi uudelleen Daavidin tarunhohtoisen kuningashuoneen.

Jo Vanhassa testamentissa suhtautuminen kuninkuuteen on ristiriitainen. Israelin kansaa varoitetaan haaveksimasta omasta kuninkaasta, sillä kuninkuus merkitsee sortovaltaa (1. Sam. 8). Toisaalta profeettojen tekstit huokaavat kaivaten tulevasta rauhan ruhtinaasta, joka hallitsee viisaasti ja oikeudenmukaisesti (esim. Sak. 9:9-10). Jeesus ei suostunut ryhtymään maalliseksi mahtimieheksi (esim. Joh. 6:15). Hänen kuninkuutensa oli toisenlaista, hiljaista ja nöyrää ja lempeää, jolla hän tahtoi ohjata seuraajiensa sydämiä; se ei perustunut pelkoon tai pakkovaltaan. Kuten rakastetun Tiellä ken vaeltaa -virren säkeissä todetaan: "Voimalla väkivallalla et tahdo hallita." Kuitenkin se oli mitä todellisinta: Jeesus on ainoa oikea kuningas!

Tänäkin adventtina Jeesus ratsastaa seurakuntansa keskelle ja tahtoo tulla lempeäksi ja nöyräksi kuninkaaksi sinun sydämeesi. Jotta sinä voisit itse tulla lempeäksi ja nöyräksi lähimmäisellesi. Voimme yhtyä jerusalemilaisten ilohuutoon: "Hoosianna, Daavidin poika!" Joudu, joulu, jo joutuin!