Hautausmaan kynttilämeri kertoo rakkaudesta ja kiitollisuudesta menneitä sukupolvia kohtaan. On tärkeää, että meillä on paikka, jossa saamme muistella menneitä sukupolvia. Se vahvistaa tietoisuuttamme siitä, mihin kuulumme ja mihin olemme matkalla.

Viipyminen pyhäinpäivänä läheisten muistoissa ja kiireetön vaeltelu hautausmaan puistossa liittää meidät siihen kokemukseen, että elämä ei ole vain tässä. Me kuulumme yhteen, sukupolvet ennen meitä, nyt on meidän vuoromme ja sitten tulevat he, jotka kulkevat meidän jälkeemme.

Pyhäinpäivän raamatunteksteistä nousevat esiin käsitteet pyhyys ja autuas. Raamatussa pyhyys käsitetään Jumalan ominaisuutena. Ihminen on kosketuksissa pyhään, sillä Jumala on pyhä ja ihminen puolestaan Jumalan kuva. Näin pyhyys on ihmisessä vain Jumalan kautta. Jokainen Kristuksen oma on pyhä, osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä.

Autuas on niin ikään suhteessa Jumalaan, Jumalan onnelliseksi tekemä, onniteltava.

Uudessa testamentissa sanalla autuas kuvataan hengellistä, sisäistä iloa, josta Jumalan valtakunnan kansalaiset pääsevät osallisiksi. Tätä onnellisuutta Jeesus tarkoittaa vuorisaarnan autuaaksi julistuksissa. Jumalan valtakunnan hyvyydet on jo lahjoitettu Jeesuksen omille, vaikka tämänhetkinen elämäntilanne usein näyttää aivan päinvastaiselta. He saavat lohdutuksen, he saavat periä maan ja heidät ravitaan. Jumalan läsnäolo ilmestyy elämän varjojen ja painojen alla eläville! 

Virret, ja Raamatun ajatukset antavat sanoja sille toivolle, että kuolema on portti uuteen. Kristillisessä hautaan siunaamisessa avautuu kerta toisensa jälkeen se näky, että läheisen lähtö on kuin esiripun heilahdus. Raja tämän - ja tuonpuoleisen välillä tuntuu ohuelta. Suru avaa sielumme silmiä näkemään jotakin siitä, mitä arki ja kiire peittävät alleen. 

 ”Nyt kun maa kääriytyy pimeään, ajattelen, Jumala, sinun taivastasi. Siellä elämä hehkuu kirkkaana lakastumatta koskaan.

 Auta minua avoimin mielin kuulemaan, mitä sanasi puhuu Isän kodista. Suo, ettei kaipaus Isän kotiin katoaisi sydämestämme. Anna sen säilyä siellä kuin kevään odotuksen. Tässä  toivossa me jäämme sinun turvalliseen käteesi.

Kotien rukouskirja                                                                                                           

 

 

Pyhäinpäivä kirkkovuodessa

Lauantai välillä 31.10.–6.11.

Edesmenneiden muistopäivä

Suomalainen pyhäinpäivä, joka aiemmin tunnettiin "pyhäinmiestenpäivän" nimellä, on vainajien, marttyyrien ja pyhimysten muistojuhla. Se on alun perin koostunut kahdesta erillisestä marraskuun alun pyhäpäivästä: kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä. Suomessa pyhäinpäivän perinteeksi on muodostunut vierailu edesmenneiden omaisten ja läheisten haudoilla ja kynttilöiden sytyttäminen heidän muistolleen. Kirkkovuoden liturgisena värinä on punainen marttyyrien tähden, mutta etenkin iltajumalanpalveluksissa käytetään myös puhdasta valkoista.

Pyhäinpäivän nimi saattaa johtaa ajatukseen, että vain kirkkojen erityisesti "pyhimyksiksi" julistamat miehet ja naiset olisivat erityisasemassa ja etuoikeutettuja tulemaan muistetuiksi tänä pyhänä. Kuitenkin jokainen Kristukseen uskova, onpa hän sitten elävä tai kuollut, on pyhä. Hän ei ole pyhä itsensä tai omien saavutustensa, vaan Jumalan armon tähden; omilla töillään ihminen kun ei pelastusta voi itselleen hankkia (Mark. 10:27). Kristuksen kautta ihminen on erikoisessa tilassa: vaikka hän vajavaisena ja rikkonaisena on ja pysyy syntisenä, hän on kuitenkin vanhurskas eli Jumalalle kelpaava. Juuri tätä tarkoitetaan luterilaisen kirkon keskeisellä opinkohdalla, jonka mukaan ihminen tulee vanhurskaaksi "yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden".

Vuorisaarnassaan Jeesus luettelee ihmisryhmiä, joita hän kutsuu autuaiksi - onnellisiksi. Heidän onnensa on jotakin syvällisempää kuin hetkellinen ilo maan päällä: kysymys on Jumalan läsnäolon ja rakastavan armon synnyttävästä täydellisestä sielunrauhasta.

Kuitenkin Jeesuksen nimeämät ihmisjoukot näyttävät koostuvan sellaisista, jotka ovat maanpäällisessä vaelluksessaan kaikkea muuta kuin onnellisia. Heidän joukossaan on niin murheellisia kuin vainottujakin. Näin hänen julistukseensa sisältyykin mitä suurin rohkaisu ja lohdutus: Jumala on pyyhkivä pois kaikki heidän surunsa ja antava heille iankaikkisen ilon, kun he tulevat Hänen valtakuntaansa. Saamme uskoa myös aitoon ja todelliseen jälleennäkemiseen niiden rakkaittemme kanssa, jotka ovat jo menneet edellämme.

Tämän lohdullisen ja rohkaisevan lupauksen uskominen antaa meille voimaa toimia noiden autuaaksi julistettujen pyhien tavoin ja vaikeuksienkin keskellä noudattaa Jumalan antamaa rakkauden käskyä. Meidän ei tarvitse pelätä epäonnistumista ja kantaa pakottavien vaatimusten rakasta taakkaa, sillä osamme lepää turvallisesti Jumalan armossa. Voimme jatkaa kristityn työtä luottavaisin ja iloisin mielin ja liittyä kaikkien pyhien yhteyteen, tässä elämässä ja seuraavassa. "Vapauteen Kristus meidät vapautti" (Gal. 5:1).