Repetitia mater studiorum

Suomen kieltä ja kielioppia saamme monessa kiittää verbaalisesti lahjakkaista ja kansansivistystä arvostavista kirkonmiehistä, kuten Mikael Agricolasta, jonka sulkakynästä moni suomalainen sana on lähtöisin.

Agricolan vaikutus näkyy paitsi tavallisessa arkikielessä, myös hengellisessä sanastossa; esimerkiksi luterilaisuuden kannalta perin olennainen mutta monelle merkitykseltään epämääräinen "vanhurskas" on hänen sepittämänsä. Lainasanoja, käännöksiä ja väännöksiä olemme saaneet niin idästä kuin lännestäkin; "kirkko" on läntistä perua, "risti" ja "Raamattu" taas itäistä.

Latinan kieli oli vuoteen 1968 saakka vahvasti mukana katolisessa jumalanpalveluselämässä, ja se on jättänyt yhdessä Uuden testamentin alkukielen eli kreikan kanssa lähtemättömän perinnön kristilliseen kielenkäyttöön ja sanastoon. Moni kristillisestä perinteestä nouseva sana tai ilmaisu on kuitenkin nykyään yhä useammalle vieras. Tässä blogissa yritetään avata nykypäivän "munkkilatinaa"


Munkkilatinaa

Tässä blogissa avataan lyhyesti ja ytimekkäästi kirkollisen kielen kummallisuuksia ja erikoisten ynnä epämaallisten sanojen merkityksiä.
26.8.2016 18.53

Vanhurskas

Vanhurskas on Mikael Agricolan sepittämä suomenkielinen ja usein käytetty mutta nykyihmisestä ehkä hieman eriskummalliselta kuulostava vastine kreikkalaiselle termille dikaios. Vanhurskas eli "vakaasti hurskas" merkitsee kristillisessä kielenkäytössä Jumalalle kelpaavaa ihmistä. Erityisesti luterilaisuudessa korostetaan, ettei tämä kelpoisuus ole ihmisen omista teoista ja ansioista lähtöisin, vaan kokonaan Jumalasta - Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa peittää alleen ihmisen vajavaisuuden. Luther opetti, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta. Kuten uskoa, ei vanhurskauttakaan voi siis ansaita, vaan kyse on Jumalan suuresta lahjasta.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja