Elämä jättää jälkensä jokaiseen meistä. Toivottavasti on unelmia, toiveita ja haaveita. Kaikki ei aina mene, niin kuin tarinan kertojaääni, ”minä”, toivoin. Ehkä joskus tulee jälkiviisaus, että onneksi kaikki ei mennyt ”minun” pillini tahdissa. Kuka tai mikä on se taho, jota tarinan ”sinä” kiität ja ylistät riemun ja onnen hetkellä – itseäsi, opettajaa, presidenttiä? Tasapainoisen itsetunnon merkki on osata kiittää itseään ja eri tahoja, jotka ovat vaikuttaneet ”minän” tasapainoiseen kehitykseen. Aina tulisi muistaa kaikkea liikuttava alkusyy, joka yksin on ylistyksemme ja kunnioituksemme arvoinen ja sen kestää.

Toisaalta, kuka tai mikä on se tai Hän, jolta pyydät apua, kun harmittaa tai äärimmäinen hädän hetki? Apua tarvitsevat tulivat Jeesuksen luo. Jeesus sanoi kuurolle: ”Effata, aukene.” Tämä oli yksi Jeesuksen tunnusteoista. Jeesus saarnasi lähelle tulleesta Jumalan valtakunnasta. Tunnusteot olivat merkkejä uskon herättämiseksi. Jumalan valtakunnan toteutuminen on Jumalan pelastavan tahdon täyttymistä. Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Uskomme voi horjua, ja vaelluksemme voi olla kurjaa, mutta uskomme kohde on juuri se kallio, jolle Luukkaan evankeliumissa kehotetaan rakentamaan talo.

Ilmaisu ”Israelin Jumala” viittaa ensimmäiseen käskyyn. ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.” Tämän kohdan selitys täytyy lainata Lutherin Ison Katekismuksen selityksistä, että emme unohtaisi: ”Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo.” Ja ”Tämän käskyn tarkoituksena onkin vaatia oikeaa sydämen uskoa ja luottamusta, joka kohdistuu ainoaan oikeaan Jumalaan ja riippuu yksin Hänen varassaan.”

Heprealaiskirjeen 11:1 kuvaa uskon luonnetta: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko on menemistä kohti pelastusta, vaikka sitä ei nyt nähdäkään. Kannattaa muistaa, että Jeesuksen aikalaiset ymmärsivät uskon samana asiana kuin tieto. Uskoon liittyvistä tapahtumista voi ottaa esimerkiksi Abrahamin. Luottaessaan Jumalan lupauksiin Abraham toimi niiden mukaan:

Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." Niin Abram lähti Herran käskyn mukaan, ja Loot lähti hänen kanssaan. Harranista lähtiessään Abram oli seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäinen. (1. Moos. 12)

Aabrahamin vaellus ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta hänellä oli koko ajan keskusteluyhteys Luojaan, paikka Jumala edessä. Usko ei ole suoritus, jota ihminen tarjoaa Jumalalle: Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. (Room. 4:13)

Tekeminen, työ, työpaikka ovat kaikki yksilön olemista määrittäviä ja paaluttavia kokemuksia, tapa järjestää elanto. Työstä saattaa jäädä koko elämään hieman vinksallaan oleva suorittamisen malli. Toivottavasti jokainen meistä määrittelee itsensä muutenkin kuin työn ja suorittamisen kautta. Mitä muuta elämässä on illalla, kun olet vapaalla – vapaalla mistä? Voisimmeko olla vapaita, vapaita pitämään toisistamme huolta? Voisimmeko olla vapaita, vapaita Jeesuksen tähden seisomaan Jumalan edessä? Vapaita kyselemään Hänen suunnitelmaansa omalla kohdallamme? Vapaita yrittämään ymmärtää Luojan suunnitelmaa omalla kohdallamme? Ja vihdoin viimein kiitollisia kaikesta siunauksesta, kaikesta hyvästä, jota osaksemme on tullut.

Jeesuksen seuraaminen on kilvoitusta, kaikkensa likoon panemista, ristin nostamista ja kantamista, itsensä kieltämistä. Jeesuksen kautta Jumalan voima murtautuu jokaisen meidän elämäämme. Jeesuksen tähden meillä on pettämätön toivo. Jeesuksen tähden voimme päästää irti vaelluksemme mustista pisteistä. Pyhä Henki uudistaa meitä ja ohjaa aina uudelleen Luojan luo. Kasteessa Jumala on tehnyt liiton jokaisen meidän kanssa. Kasteessa solmittu liitto kantaa meitä koko elämän ajan ja tämän elämän tuolle puolen. Emme ole täydellisiä, emmekä täydellisiksi tule, paitsi ehkä kerran taivaassa. Jumala hyväksyy meidät Jeesuksen tähden. Olisiko nyt aika uskaltaa katsoa peiliin ja puutteistaan huolimatta hyväksyä itse itsensä, jos Jumalakin hyväksyy?

Hyvin menee, kun muistamme oikean paikkamme. Kristityn oikea paikka on ristin juurella.