Kristillisestä pasifismista
Olav Valen-Sendstad oli norjalainen pappi, joka kääntyi vakaumuksellisesta pasifistista oikeutetun sodan teologian puolestapuhujaksi, kun saksalaiset miehittivät hänen kotimaansa. Viinikan seurakunnassa sivarina palvellut Matti Etelänsaari läpikäy Sendstadin pohdintoja tämän kirjasta "Voiko kristitty olla sotilas?"
Artikkelit on aikaisemmin julkaistu Masan mutinat -blogissa.
1.10.2013 10.09
Luku III: "Mutta minä sanon teille..."
Koskeeko Jeesuksen vuorisaarna ainoastaan yksilöä vai myös yhteiskuntaa?
Palaamme jälleen norjalaisteologi Olav Valen-Sendstadin ajatuksiin
sodasta, rauhasta ja kristinuskosta. Kerrattakoon, että Valen-Sendstad
pohtii kirjassaan Voiko kristitty olla sotilas? rauhanaatetta ja
erityisesti sen perusteltavuutta Raamatun avulla. Aiemmin
vakaumuksellinen pasifisti hylkäsi toisen maailmansodan pyörteissä
entiset näkemyksensä ja päätyi toteamaan, ettei pasifismi ole Raamatun
mukaista toimintaa.
Olemme jo tarkastelleet hänen näkemyksiään yhteiskunnan ja yksilön suhteista, ja nyt pureudumme tarkemmin kysymykseen yhteiskunnan ja yksilön moraalista. Millaiset toimintaohjeet Raamattu antaa ihmisille sodan ja rauhan kysymyksissä, ja ovatko ne erilaiset, kun puhuttelun kohteena on yksityinen ihminen ja toisaalta koko yhteiskunta?
Kyllä vain, vastaa Valen-Sendstad, ja nostaa tärkeimmäksi esimerkikseen Jeesuksen vuorisaarnan, jonka yleviä ja kauniita sanoja pasifistit ovat ihailleet ja korostaneet halki vuosisatojen - eivätkä yksin kristikunnan riveistä. Esimerkiksi Mohandas Gandhi, joka oli itse hindu, vaikuttui syvästi vuorisaarnan etiikasta ja viittasi siihen usein kirjoituksissaan ja puheissaan.
Vuorisaarnaa on pidetty Jeesuksen eettisen opetustyön keskeisimpänä antina. Se näyttääkin vastaavan sodan ja väkivallan ongelmaan hyvin yksiselitteisesti:
"Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen." (Matt. 5:9)
"Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: Älä tapa. Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion." (Matt. 5:21-22)
"Teille on opetettu: Silmä silmästä, hammas hampaasta. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin." (Matt. 5:38-39)
"Teille on opetettu: Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta." (Matt. 5:43-44)
Valen-Sendstadin mukaan on kuitenkin suuri erhe, mikäli Jeesuksen vuorisaarnassa esittämiä elämänohjeita ryhdytään soveltamaan kristityn henkilökohtaisen elämän ulkopuolella ja ulotetaan koko yhteiskunnan toimintaohjeiksi. Tällainen ei hänen mukaansa ole vain karvas virhe, vaan syntiä. Jumala on nimittäin antanut kokonaan toisenlaisen sosiaalieettisen lain yhteiskunnan noudatettavaksi, ja se on selkeästi erotettava yksilöetiikasta. Valen-Sendstadille tämä merkitsee ennen muuta Mooseksen lakia, jossa kuolemanrangaistuksella on näkyvä osa. Laillisen esivallan toimeenpanema kuolemanrangaistus on hänen mukaansa siis jumalallinen säädös ja osa vanhurskaan yhteiskunnan toimintatapaa.
Yhteiskunnan velvollisuutena on kostaa väärintekijöille; Valen-Sendstad puhuu lainrikkomuksen seurauksena määritellyistä oikeuden tuomioista nimenomaan kostona. "Rakastava ihminen voi olla kostamatta (...) mutta esivalta ei voi tehdä mitään tästä tekemättä samalla syntiä!" hän toteaa.
Valen-Sendstad tulkitsee Jeesuksen passiota myös tästä näkökulmasta. Hänen mukaansa Jeesus vahvisti esivallan oikeuden kuolemantuomion toimeenpanoon antautumalla ilman vastarintaa häntä vangitsemaan saapuneiden miesten käsiin. Tästä näkökulmasta Jeesuksen varoitus opetuslapsilleen miekkaan tarttumisesta ja miekkaan hukkumisesta oli nimenomaan varoitus olla nousematta kapinaan.
Erottamalla yksilö- ja yhteisöetiikan toisistaan Valen-Sendstad vie pasifisteilta näiden voimakkaimmat raamatulliset argumentit rauhanaatteen puolesta. Jos kerran esivallan oikeus riistää ihmishenki on kerran jumalallinen säädös, ei kieltäytymistä sotapalveluksestakaan voi siinä tapauksessa perustella Jeesuksen opetuksilla. Hän myös muistuttaa, että Jeesus vahvisti Mooseksen lain.
Mutta eikö Jeesus todennutkin, että rakkauden kaksoiskäskyssä - "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (Luuk. 10:27) - ovat laki ja profeetat; että tämä on Jumalan tosi laki kaikessa yksinkertaisessa monimutkaisuudessaan? Ja eikö hän sanonut myös, ettei hän ollut saapunut lakia kumoamaan, vaan sitä toteuttamaan (Matt. 5:17)? Näin ollen uskaltaisin vetää mukaan johtopäätöksen, että Jumalan tahto - sellaisena kuin se todella on, vailla vajavaisten ihmisten puutteellisia tulkintoja, haparoivia esityksiä ja yrityksiä ymmärtää - tulee ilmi Jeesuksen elämässä, työssä, opetuksissa ja, kyllä, myös hänen kuolemassaan. Käsitykseni mukaan juuri siitä nimenomaisesta syystä Kristusta voidaan kutsua nimellä Logos Theou, Jumalan Sana.
Tästä lähtökohdasta käsin ymmärtäisin Jeesuksen ja vanhan Mooseksen lain suhteen siten, että missä ristiriita kulloinkin esiin nousee, siellä Jeesus on ehdottomasti kristitylle ensisijaisessa asemassa. Ja, kuten yllä esitellyistä vuorisaarnan kuuluisista jakeista voidaan päätellä, hän opetti sangen erilaisin painotuksin. Valen-Sendstad kuitenkin tulkitsi asiaa kahden moraalikoodiston kautta. Puhutteliko Jeesus siis vain yksityistä ihmistä? Voiko ihminen ylipäätään elää kahden toisistaan rajustikin eroavan moraalin mukaisesti ja silti "oikein"?
Valen-Sendstad asettaa lukijansa kiistatta kiperän kysymyksen eteen! Lähestyisin asiaa Jeesuksen julistuksen yhden pääteeman eli Jumalan valtakunnan kautta. Asian tutkiskelu perinpohjaisesti vaatisi toki kokonaan oman blogikirjoituksensa, mutta tiivistetysti sanottuna Jumalan valtakunta näyttäytyy evankeliumeissa ei yksin tuonpuoleisena taivaan kotina, vaan myös jo läsnä olevana, Jeesuksen toiminnan myötä esiin murtautuvana oikeudenmukaisena yhteiskuntana, jossa rauha ja ihmisten välinen tasapuolisuus vallitsevat. Jumalan valtakunta on kaikkien Jumalan lasten perintöoikeus, joten on luontevaa olettaa, että vuorisaarna ynnä muut mestarin elämänohjeet ovat olennainen perusta myös yhteisön toimivuudelle, ei pelkästään ihmisten henkilökohtaiselle autuudentavoittelulle.
"Eikä ole Jumalan varsinainen ja yleinen tahto, että esivalta hallitsee armon, rakkauden ja laupeuden mukaisesti", Valen-Sendstad lataa. Hänestä yhteiskunta noudattaa Jumalan tahtoa, kun se taistelee pahuutta vastaan kostamalla väärintekijöille.
Eikö kuitenkin voida ajatella niin, että Jeesuksen opetusten perusperiaatteet ovat sellaisinaan paitsi käyvät myös välttämättömät edellytykset oikeudenmukaisen yhteiskunnan muotoutumiselle? Valen-Sendstadin mukaan esimerkiksi verotuksen kautta järjestetyt hyvinvointipalvelut eivät ole rakkautta, vaan esivallan toimeenpanemaa pakkoa. Mutta juuri tällainen heikompiosaisista välittäminenhän kumpuaa Jeesuksen rakkaudellisista opetuksista ja on mitä suurimmassa määrin vuorisaarnan hengen mukaista! Eikö oikeuslaitoksen toiminnan pitäisi tähdätä ensisijaisesti ja aina, kun se on realistisesti mahdollista, eheyttämiseen ja sopeuttamiseen takaisin yhteiskuntaan silkan päämäärättömän koston sijasta? Kosto lainsäädännön motiivina on paitsi sosiologisten tutkimusten perusteella haitallista, myös Jeesuksen opetusten valossa perin kyseenalaista.
Yhteiskunnan moninaisten toimintojen detaljit voi tietysti nähdä monessa eri valossa, vaikka niiden lopputulos olisi sama - mutta entä tämä polttava kysymys kuolemantuomiosta? Valen-Sendstadille se on jumalallinen instituutio, koska se on Mooseksen laissa säädetty; ja lisäksi se voidaan nähdä merkittävimpänä perusteluna sotalaitoksen oikeutukselle.
Kuten totesin aiemmin, sikäli kun Mooseksen laille tahdotaan antaa arvo kristillisessä viitekehyksessä, sitä pitäisi silmätä aina kristuskeskeisestä näkökulmasta. Mutta Valen-Sendstadin tulkintaan Jeesuksen vangitsemisesta ja tuomitsemisesta en voi yhtyä millään muotoa - päinvastoin, mielestäni hän on mennyt tässä kysymyksessä pahasti eksyksiin.
Jeesuksen antautuminen ristinkuolemaan ei ollut millään muotoa argumentti kuolemanrangaistuksen oikeellisuuden puolesta vaan äärimmäinen huuto sitä ja yhteisöjen sisäänrakennettua uhriajattelua vastaan.
Jeesuksen ristissä leimuaa mitä kirkkaimmin ihmiskunnan verenhimoisuuden mielettömyys: viaton mies kidutetaan raakalaismaisesti hengiltä, koska hän on uskaltanut - väkivallattomasti ja rauhanomaisesti - uhmata valtaapitäviä. Juuri hänen edustamansa ehdoton pasifismi on suurin uhka hänen tuomitsijoilleen, sillä heidän valtansa pohjautuu yksin miekkaan, ei oikeudenmukaisuuteen. "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" - Jeesus ymmärsi väkivallan syklisen luonteen, itseään ruokkivan tulen, joka ei sammu niin kauan, kun on olemassa niitä, jotka ruokkivat sitä: ken tahtoo sotaa, valmistautukoon siihen. Väkivaltaa ylläpitävät järjestelmät on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme. Jeesus tahtoi vapauttaa meidät tästä ja tuoda tilalle jotakin uutta ja mullistavaa: Jumalan valtakunnan, joka perustuisi rakkaudelle, ei väkivallalla pakottamiselle. Se lähtisi liikkeelle ihmisistä itsestään, mutta säteilisi läpi koko yhteiskunnan.
Sen tähden hänen oli tietysti kuoltava. Samalla hän paljasti meille mitä konkreettisimmin oman turmeltuneisuutemme ja langenneisuutemme kaikessa mustuudessaan. Vai pitäisikö sanoa verenpunaisuudessaan.
Jos siis teemme miekallaleikatun selkeän pesäeron yksilöä ja yhteiskuntaa ohjailevan moraalin perusperiaatteiden kohdalla, varmistamme väkivallan tuhoisan syklin jatkumisen myös tulevaisuudessa. Jeesus tarjosi meille avaimen, jolla vapautua meitä pusertavista, elämää tukahduttavista kahleista. On tietysti oma valintamme, päätämmekö ottaa sitä vastaan.
Jumalan valtakunnan esiinmurtautuminen ei ainakaan etene ilman sitä!
Olemme jo tarkastelleet hänen näkemyksiään yhteiskunnan ja yksilön suhteista, ja nyt pureudumme tarkemmin kysymykseen yhteiskunnan ja yksilön moraalista. Millaiset toimintaohjeet Raamattu antaa ihmisille sodan ja rauhan kysymyksissä, ja ovatko ne erilaiset, kun puhuttelun kohteena on yksityinen ihminen ja toisaalta koko yhteiskunta?
Kyllä vain, vastaa Valen-Sendstad, ja nostaa tärkeimmäksi esimerkikseen Jeesuksen vuorisaarnan, jonka yleviä ja kauniita sanoja pasifistit ovat ihailleet ja korostaneet halki vuosisatojen - eivätkä yksin kristikunnan riveistä. Esimerkiksi Mohandas Gandhi, joka oli itse hindu, vaikuttui syvästi vuorisaarnan etiikasta ja viittasi siihen usein kirjoituksissaan ja puheissaan.
Vuorisaarnaa on pidetty Jeesuksen eettisen opetustyön keskeisimpänä antina. Se näyttääkin vastaavan sodan ja väkivallan ongelmaan hyvin yksiselitteisesti:
"Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen." (Matt. 5:9)
"Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: Älä tapa. Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion." (Matt. 5:21-22)
"Teille on opetettu: Silmä silmästä, hammas hampaasta. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin." (Matt. 5:38-39)
"Teille on opetettu: Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta." (Matt. 5:43-44)
Valen-Sendstadin mukaan on kuitenkin suuri erhe, mikäli Jeesuksen vuorisaarnassa esittämiä elämänohjeita ryhdytään soveltamaan kristityn henkilökohtaisen elämän ulkopuolella ja ulotetaan koko yhteiskunnan toimintaohjeiksi. Tällainen ei hänen mukaansa ole vain karvas virhe, vaan syntiä. Jumala on nimittäin antanut kokonaan toisenlaisen sosiaalieettisen lain yhteiskunnan noudatettavaksi, ja se on selkeästi erotettava yksilöetiikasta. Valen-Sendstadille tämä merkitsee ennen muuta Mooseksen lakia, jossa kuolemanrangaistuksella on näkyvä osa. Laillisen esivallan toimeenpanema kuolemanrangaistus on hänen mukaansa siis jumalallinen säädös ja osa vanhurskaan yhteiskunnan toimintatapaa.
Yhteiskunnan velvollisuutena on kostaa väärintekijöille; Valen-Sendstad puhuu lainrikkomuksen seurauksena määritellyistä oikeuden tuomioista nimenomaan kostona. "Rakastava ihminen voi olla kostamatta (...) mutta esivalta ei voi tehdä mitään tästä tekemättä samalla syntiä!" hän toteaa.
Valen-Sendstad tulkitsee Jeesuksen passiota myös tästä näkökulmasta. Hänen mukaansa Jeesus vahvisti esivallan oikeuden kuolemantuomion toimeenpanoon antautumalla ilman vastarintaa häntä vangitsemaan saapuneiden miesten käsiin. Tästä näkökulmasta Jeesuksen varoitus opetuslapsilleen miekkaan tarttumisesta ja miekkaan hukkumisesta oli nimenomaan varoitus olla nousematta kapinaan.
Erottamalla yksilö- ja yhteisöetiikan toisistaan Valen-Sendstad vie pasifisteilta näiden voimakkaimmat raamatulliset argumentit rauhanaatteen puolesta. Jos kerran esivallan oikeus riistää ihmishenki on kerran jumalallinen säädös, ei kieltäytymistä sotapalveluksestakaan voi siinä tapauksessa perustella Jeesuksen opetuksilla. Hän myös muistuttaa, että Jeesus vahvisti Mooseksen lain.
Mutta eikö Jeesus todennutkin, että rakkauden kaksoiskäskyssä - "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (Luuk. 10:27) - ovat laki ja profeetat; että tämä on Jumalan tosi laki kaikessa yksinkertaisessa monimutkaisuudessaan? Ja eikö hän sanonut myös, ettei hän ollut saapunut lakia kumoamaan, vaan sitä toteuttamaan (Matt. 5:17)? Näin ollen uskaltaisin vetää mukaan johtopäätöksen, että Jumalan tahto - sellaisena kuin se todella on, vailla vajavaisten ihmisten puutteellisia tulkintoja, haparoivia esityksiä ja yrityksiä ymmärtää - tulee ilmi Jeesuksen elämässä, työssä, opetuksissa ja, kyllä, myös hänen kuolemassaan. Käsitykseni mukaan juuri siitä nimenomaisesta syystä Kristusta voidaan kutsua nimellä Logos Theou, Jumalan Sana.
Tästä lähtökohdasta käsin ymmärtäisin Jeesuksen ja vanhan Mooseksen lain suhteen siten, että missä ristiriita kulloinkin esiin nousee, siellä Jeesus on ehdottomasti kristitylle ensisijaisessa asemassa. Ja, kuten yllä esitellyistä vuorisaarnan kuuluisista jakeista voidaan päätellä, hän opetti sangen erilaisin painotuksin. Valen-Sendstad kuitenkin tulkitsi asiaa kahden moraalikoodiston kautta. Puhutteliko Jeesus siis vain yksityistä ihmistä? Voiko ihminen ylipäätään elää kahden toisistaan rajustikin eroavan moraalin mukaisesti ja silti "oikein"?
Valen-Sendstad asettaa lukijansa kiistatta kiperän kysymyksen eteen! Lähestyisin asiaa Jeesuksen julistuksen yhden pääteeman eli Jumalan valtakunnan kautta. Asian tutkiskelu perinpohjaisesti vaatisi toki kokonaan oman blogikirjoituksensa, mutta tiivistetysti sanottuna Jumalan valtakunta näyttäytyy evankeliumeissa ei yksin tuonpuoleisena taivaan kotina, vaan myös jo läsnä olevana, Jeesuksen toiminnan myötä esiin murtautuvana oikeudenmukaisena yhteiskuntana, jossa rauha ja ihmisten välinen tasapuolisuus vallitsevat. Jumalan valtakunta on kaikkien Jumalan lasten perintöoikeus, joten on luontevaa olettaa, että vuorisaarna ynnä muut mestarin elämänohjeet ovat olennainen perusta myös yhteisön toimivuudelle, ei pelkästään ihmisten henkilökohtaiselle autuudentavoittelulle.
"Eikä ole Jumalan varsinainen ja yleinen tahto, että esivalta hallitsee armon, rakkauden ja laupeuden mukaisesti", Valen-Sendstad lataa. Hänestä yhteiskunta noudattaa Jumalan tahtoa, kun se taistelee pahuutta vastaan kostamalla väärintekijöille.
Eikö kuitenkin voida ajatella niin, että Jeesuksen opetusten perusperiaatteet ovat sellaisinaan paitsi käyvät myös välttämättömät edellytykset oikeudenmukaisen yhteiskunnan muotoutumiselle? Valen-Sendstadin mukaan esimerkiksi verotuksen kautta järjestetyt hyvinvointipalvelut eivät ole rakkautta, vaan esivallan toimeenpanemaa pakkoa. Mutta juuri tällainen heikompiosaisista välittäminenhän kumpuaa Jeesuksen rakkaudellisista opetuksista ja on mitä suurimmassa määrin vuorisaarnan hengen mukaista! Eikö oikeuslaitoksen toiminnan pitäisi tähdätä ensisijaisesti ja aina, kun se on realistisesti mahdollista, eheyttämiseen ja sopeuttamiseen takaisin yhteiskuntaan silkan päämäärättömän koston sijasta? Kosto lainsäädännön motiivina on paitsi sosiologisten tutkimusten perusteella haitallista, myös Jeesuksen opetusten valossa perin kyseenalaista.
Yhteiskunnan moninaisten toimintojen detaljit voi tietysti nähdä monessa eri valossa, vaikka niiden lopputulos olisi sama - mutta entä tämä polttava kysymys kuolemantuomiosta? Valen-Sendstadille se on jumalallinen instituutio, koska se on Mooseksen laissa säädetty; ja lisäksi se voidaan nähdä merkittävimpänä perusteluna sotalaitoksen oikeutukselle.
Kuten totesin aiemmin, sikäli kun Mooseksen laille tahdotaan antaa arvo kristillisessä viitekehyksessä, sitä pitäisi silmätä aina kristuskeskeisestä näkökulmasta. Mutta Valen-Sendstadin tulkintaan Jeesuksen vangitsemisesta ja tuomitsemisesta en voi yhtyä millään muotoa - päinvastoin, mielestäni hän on mennyt tässä kysymyksessä pahasti eksyksiin.
Jeesuksen antautuminen ristinkuolemaan ei ollut millään muotoa argumentti kuolemanrangaistuksen oikeellisuuden puolesta vaan äärimmäinen huuto sitä ja yhteisöjen sisäänrakennettua uhriajattelua vastaan.
Jeesuksen ristissä leimuaa mitä kirkkaimmin ihmiskunnan verenhimoisuuden mielettömyys: viaton mies kidutetaan raakalaismaisesti hengiltä, koska hän on uskaltanut - väkivallattomasti ja rauhanomaisesti - uhmata valtaapitäviä. Juuri hänen edustamansa ehdoton pasifismi on suurin uhka hänen tuomitsijoilleen, sillä heidän valtansa pohjautuu yksin miekkaan, ei oikeudenmukaisuuteen. "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" - Jeesus ymmärsi väkivallan syklisen luonteen, itseään ruokkivan tulen, joka ei sammu niin kauan, kun on olemassa niitä, jotka ruokkivat sitä: ken tahtoo sotaa, valmistautukoon siihen. Väkivaltaa ylläpitävät järjestelmät on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme. Jeesus tahtoi vapauttaa meidät tästä ja tuoda tilalle jotakin uutta ja mullistavaa: Jumalan valtakunnan, joka perustuisi rakkaudelle, ei väkivallalla pakottamiselle. Se lähtisi liikkeelle ihmisistä itsestään, mutta säteilisi läpi koko yhteiskunnan.
Sen tähden hänen oli tietysti kuoltava. Samalla hän paljasti meille mitä konkreettisimmin oman turmeltuneisuutemme ja langenneisuutemme kaikessa mustuudessaan. Vai pitäisikö sanoa verenpunaisuudessaan.
Jos siis teemme miekallaleikatun selkeän pesäeron yksilöä ja yhteiskuntaa ohjailevan moraalin perusperiaatteiden kohdalla, varmistamme väkivallan tuhoisan syklin jatkumisen myös tulevaisuudessa. Jeesus tarjosi meille avaimen, jolla vapautua meitä pusertavista, elämää tukahduttavista kahleista. On tietysti oma valintamme, päätämmekö ottaa sitä vastaan.
Jumalan valtakunnan esiinmurtautuminen ei ainakaan etene ilman sitä!