Raamatun kolmas luomiskertomus avaa samalla neljännen ja kaikkein salaperäisimmän evankeliumin - Johanneksen evankeliumin. Evankelista Johannes ei vie lukijaansa Jeesuksen lapsuusaikoihin vaan aloittaa kirjoituksensa jo ennen aikojen alkua, todellisessa "jo muinaiset roomalaiset" -hengessä. Samalla hän nivoo yhteen kaksi suurta kirjallista perinnettä, Vanhan ja tuolloin paraikaa muotoutuvan Uuden testamentin. Jeesuksen seuraajille Vanhan testamentin profeettojen kirjoitukset tulivat toteen ja saivat merkityksensä juuri Nasaretin miehessä, ja evankelista Johannes tulkitsee mystisessä hengessä myös Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomusta Kristuksen kautta.

Johanneksen luomiskertomus (Joh. 1:1-18) syventää varhaisen seurakunnan Kristus-ymmärrystä. Jeesus ei ole pelkästään nasaretilainen rakennusmies, Marian ja Joosefin poika; sen lisäksi hän on elävän Jumalan Sana (kr. Logos) ja yhtä taivaallisen Isänsä kanssa, kristillisen kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona. Luomisen kannalta on olennaista, että Johannes kuvaa kaiken syntyneen Sanan voimalla - mitään ei ole syntynyt ilman häntä. Koko kolmiyhteinen Jumala on luomisen takana. Johanneksen kertoma palauttaa mieleen ensimmäisen luomiskertomuksen, jossa Jumala kerta toisensa jälkeen sanoo: "Tulkoon...", ja niin tapahtuu. Hän kirjaimellisesti luo sanansa voimalla.

Sana ilmaisee lausujansa tahdon. Kun Jeesuksesta puhutaan Jumalan Sanana, ymmärretään, että hänessä ja hänen kauttaan Jumala on ilmaissut oman tahtonsa koko luomakunnalleen.

Johanneksen mukaan maailma oli syntynyt Jumalan Sanan kautta, mutta ei tuntenut tätä. Luoja pysyy luoduilleen salattuna. Ihmiskunta voi viime kädessä ymmärtää Hänestä sen, minkä Hän on ilmaissut Poikansa kautta.

Johanneksen luomiskertomus avaa myös mielenkiintoisia näkökulmia Jumalan ja luomakunnan suhteeseen, varsinkin, kun sitä verrataan Vanhan testamentin kertomuksiin. Kristillisen kolminaisuusopin mukaan Jumala on sama iankaikkisesti; Hän ei siis yhdessä historian vaiheessa ole Isä-Luoja, muutu sitten Poika-Lunastajaksi ja vaikuta sen jälkeen Pyhänä Henkenä, vaan on alati ja on aina ollut kaikkea tätä samanaikaisesti. Huomionarvoista on se, että jumaluusoppineet ovat selittäneet kolminaisuusoppia Jumalan itseilmoituksella toimintansa kanssa. Ajatuskulun mukaan Jumala on juuri sellainen, jona Hän tekojensa kautta itsensä ilmoittaa. Koska Jumala luo, lunastaa (eli pelastaa) ja pyhittää, Hän tosiasiallisesti on Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä - tätä Kolminaisuudella tarkoitetaan.

Mutta eikö lunastus sisällä jo itsessään sen olettamuksen, että on jotakin, mitä lunastaa? Kristuksen olemus ja persoona liittää hänet erottamattomasti luomakuntaan. Kuten Johannes kirjoittaa, kaikki olevainen on syntynyt hänen kauttaan ja hänen voimallaan ja hänen omakseen. Koska kolmiyhteinen Jumala on ollut jo ennen ajan alkua, voitaisiinkin ehkä sanoa koko luomakunnan olevan Hänen ensimmäinen ajatuksensa tai kumpuavan Hänen salatusta olemuksestaan. Koska Jumala on Luoja, Hänen "täytyy" myös luoda! Jumala ei ole passiivinen, toimimaton tai staattinen.

Sillä Jumala itse on rakkaus - näin kirjoitetaan Johanneksen kirjeessä (1. Joh. 4:16), joka perinteisesti on ajateltu saman evankelista-Johanneksen kynästä lähteneeksi. Jumala on rakkaus, ja tämä rakkaus kohdistuu Hänen luomakuntaansa ja luotuihinsa. Sen rakkauden todistus ja suurin ilmentymä on Kristus, Logos, Jumalan Poika.

Maailman synty, sen luominen, on siis lähtöisin Jumalan rakkaudesta. Tämä rakkaus on elämää synnyttävää ja alati uutta luovaa. Luominenkaan ei rakkauden tavoin ole pysähtynyt ja staattinen tapahtuma, vaan koko ajan käynnissä oleva prosessi. Jumala ei luo vain hämärässä ja myyttisessä aikojen alussa, vaan jatkuvasti, joka hetki. Hänen rakkautensa löytää aina uusia ilmentymismuotoja, jotka Hän tahtoo jakaa meidän, rakastamiensa ihmisten, kanssa. Kolminaisuusopin mukaisesti Jumala välittää tätä rakkauttaan Pyhänä Henkenä, joka voimallaan sitoo kaikki luodut yhteen.

Arvoituksellisessa ja paljon pohdintoja herättäneessä Johanneksen Ilmestyksessä eli Ilmestyskirjassa Kristus ilmoittaa näkykokemuksessa: "Minä olen alfa ja oomega, alku ja loppu." (Ilm. 1:8) Poikansa eli Lunastajan Jumala on tarkoittanut paitsi kaiken luomisen aluksi, myös sen päätöspisteeksi. Luojastaan erkaantunut luotuisuus on tarkoitettu pelastettavaksi ja palautettavaksi takaisin alkuperäiseen, rikkumattomaan yhteyteensä maailmankaikkeuden rakastavan Luojan kanssa.

Kolminaisuusoppi ja Johanneksen evankeliumin "luomiskertomuksen uusi editio" laajentavat siis ymmärrystä luomisen teologiasta ja Jumalan suhteesta luomakuntaansa aivan uudella tavalla. Maailma ja erityisesti me ihmiset olemme olemassa Jumalan rakkauden tähden. Meidät on tarkoitettu paitsi olemaan ja elämään, myös harhauduttuamme pelastetuiksi takaisin Luojan turviin. Käsitys luomakunnasta Jumalan rakkauden työnä auttaa suhteuttamaan myös ihmisen omaa, viljelijän ja varjelijan roolia tällä planeetalla.