Soitinyhtyeet
Tampereen Gospel Big Band
Tampereen Gospel Big Band on yli 20-henkinen, pääosin pirkanmaalaisista harrastajamuusikoista koostuva kokoonpano. Rytmiryhmään kuuluvat piano, basso, kitarat ja rummut, ja torvisektiossa soivat saksofonit, trumpetit ja pasuunat. Lisäksi mukana on laulajia. Orkesteri on perustettu syksyllä 2010.
Yhtye esittää gospelmusiikkia big band -sovituksina ja haluaa tuoda hengelliseen musiikkiin iloa ja vahvaa orkesterisointia. Musiikin sanoma on keskeinen, ja esityksissä yleisö pääsee osallistumaan yhteislauluun.
Orkesteri toimii harrastuspohjalta muutaman ammattimuusikon tuella ja esiintyy mielellään erilaisissa tilaisuuksissa. Tampereen Gospel Big Band toimii Harjun seurakunnan suojissa.
- Kapellimestarina Matti Koskinen, yhteydenotot ja esiintymispyynnöt TGBigBand@outlook.com
- Harjoitukset perjantaisin klo 18–20
Pappa Combo
Pappa Combo on noin 10-henkinen, puhaltajista ja rummuista koostuva orkesteri. Ohjelmistossa on pääasiassa hengellistä musiikkia. Yhtye esiintyy muun muassa palvelutaloissa ja seurakunnan tilaisuuksissa.
- Harjoitukset torstaisin klo 13-15 Pispalassa
Scaramella
Scaramella on vuonna 1996 perustettu nokkahuiluyhtye, jota johtaa kanttori Tarja Laitinen. Yhtyeen ohjelmistossa on musiikkia keskiajan sävelistä nykymusiikkiin. Scaramella on esiintynyt seurakunnan tilaisuuksissa, jumalanpalveluksissa ja konsertoinut ympäri Suomea.
- Harjoitukset tiistaisin klo 14–16 Pispalassa
Scaramellan levyt
- Aikaa (2005) – loppuunmyyty
- Ajatella (2010) – loppuunmyyty
- Joulua (2011) – loppuunmyyty
- Juhlaa (2013) – loppuunmyyty
- Ajatonta (2017) – myynnissä Harjun seurakunnan diakoniatyön hyväksi
Pappa Comboon ja Scaramellaan liittyvät yhteydenotot
-
johtava kanttori
Tarja LaitinenHarjun seurakunta
Konserttiasiat ja projektikuorot, Soivaa hoivaa -hanke