Siirry sisältöön

Soivaa hoivaa

Soivaa hoivaa -hanke tarjoaa tamperelaisiin palvelu- ja hoitokoteihin musiikkihetkiä, eri-ikäisten musiikin harrastajien voimin.Toiminnasta kiinnostuneille musiikin harrastajille tarjotaan valmennus, joka antaa valmiudet musiikkihetkien järjestämiseen.
Tarja Laitinen (vas.), Maiju Helin ja Terhi-Tuulia Keränen istuvat nurmikolla soittimet käsissään.
Naisen käsi näppäilee sormisoitinta.

Toiminta ja tavoitteet

  • Soivaa hoivaa on toimintamalli jonka pohjalta vapaaehtoisten harrastajamusikanttien ja muusikoiden on mahdollista käydä musisoimassa palvelu- ja hoitokotien asukkaille yhdessä tai halutessaan yksin.
  • Toiminnasta kiinnostuneille järjestetään valmennus, joka  tarjoaa musiikilliset ja tiedolliset valmiudet sekä reitin vapaaehtoistoiminnan pariin palvelu- ja hoitokodeissa.
  • Vapaaehtoismuusikoille järjestetään omia musiikki-iltoja, joissa on mahdollisuus jakaa kokemuksia toiminnasta yhdessä, opetella uusia lauluja sekä soittamista ja äänenkäyttöä. Niissä myös kootaan uutta ohjelmistoa lauluhetkiin yhteistyössä hoivamusikanttien kanssa.
  • Hanketta ovat rahoittaneet Pispalan Rukoushuoneyhdistys ry. sekä seurakuntien Diakonia- ja yhteisvastuun yksikkö.

Soivaa hoivaa -valmennus

Soivaa hoivaa -valmennus sisältää soittoa, laulua ja yhteismusisointia. Saat tietoa musiikkitoiminnasta palveluasumisyksiköissä ja ikäihmisiä tyypillisesti miellyttävästä musiikista.

Valmennuksen aikana käydään läpi esimerkiksi Musiikin vaikutuksia ja käytännön asioita muistisairaiden ja ikäihmisten kohtaamisesta.
Hoivamusiikkia on viety myös kehitysvammaisten hoivakoteihin ja siitä on myös osuus valmennuksessa.

Soivaa hoivaa -valmennus on  viikonlopun kestävä kokonaisuus. Asiasisältöjen ja musisoinnin lisäksi pääset tutustumaan muihin hoivamusikantteihin, jolloin on mukavampi mennä yhdessä musisoimaan!

Viikonlopun aikana käymme myös hoivakodeilla pitämässä lauluhetkiä. Valmennuksessa saat tietoa aikatauluista, pienryhmistä ja musisointipaikoista.

Tarja Laitinen (vas.), Maiju Helin ja Terhi-Tuulia Keränen istuvat nurmikolla soittimet käsissään.

Ilmoitamme tässä tulevista valmennuksista

Kokemuksia ja palautteita

  • "Tästä toiminnasta saa tosi paljon iloa, ei millään malta olla pois!"

  • "Tästä toiminnasta saa tosi paljon iloa, ei millään malta olla pois!"

  • "Tästä toiminnasta saa tosi paljon iloa, ei millään malta olla pois!"

  • "Tästä toiminnasta saa tosi paljon iloa, ei millään malta olla pois!"

Hoivamusiikkia hoitokotien asukkaiden iloksi

Soivaa hoivaa -soittolistan videot on tehty kuunneltaviksi ja katseltaviksi yhdessä tai itsekseen.

Soittolistan tutuissa lauluissa on yksinkertainen säestys ja tekstitys, jotta voit laulaa mukana. Videoita ovat tehneet Soivaa hoivaa -valmennetut vapaaehtoiset soittajat sekä Harjun kuorolaiset.

Soivaa hoivaa soittolista on Harjun seurakunnan Youtube -kanavalla
Naisen käsi näppäilee sormisoitinta.