Kohti pääsiäistä

Lähde mukaan tielle kohti kristikunnan suurinta juhlaa. Tässä kirjoituskokoelmassa julkaistaan lyhyitä ajatelmia jokaiselle hiljaisen viikon päivälle. Pysähdy niiden äärelle valmistautuessasi ylösnousemuksen aamuun.
19.3.2016 20.51

Betaniassa

Kohti pääsiäistä - Betania
Kuningas voidellaan
hautaamista varten.


Vielä hetken hiljaisuus, levähdys ennen suurta viikkoa.
Jeesus viivähtää ystävineen Betaniassa, pienessä kylässä,
uneliaissa varjoissa ennen Jerusalemin hälyä ja juhlahumua.
Nainen, syntiä tehnyt, saapuu hänen tykönsä ja voitelee hänet.
Kalliin öljyn tuoksu leviää koko huoneeseen.
Omilla kyynelillään nainen pesee Jeesuksen jalat.
Elämän särkemä ihminen tunnistaa
ja tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi.
Messias - kuningas, Jumalan valitsema,
Jumalan voitelema.
Ei ole ketään toista,
jolta hän saisi avun.
Kallisarvoisella lahjallaan nainen tahtoo julistaa:
"Tässä on se, jota olemme odottaneet.
Tässä on hän, joka voi meidät pelastaa."
Opetuslapset paheksuvat, moittivat haaskausta.
He ovat vielä sokeita, mutta nainen,
rikkonainen, taakkojaan kantava, näkee.
Jeesus moittii moittijoita.
"Hän voiteli minut hautaamistani varten."
Nainen voiteli kuninkaan,
kuolemaansa varten Jeesus tuli voidelluksi.
Totta molemmat.
Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta.
Olemmeko opetuslasten tavoin sokeita, osaammeko nähdä sen,
mitä vastaan ihmisjärki kapinoi ja tempoo?
Täytyykö meidän ensin särkyä niin kuin nainen Betaniassa?



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja