Hoosianna!

Nyt he nousevat Jerusalemiin, kulkevat kansanjoukkojen sekaan.
Väkijoukon pauhu on huumaava kuin meren mainingit,
kaduilla raikuu, laulu kiirii yli muurien ja tornien.
"Hoosianna, Daavidin poika!"
Palmunoksat käsissään ihmiset tervehtivät kuningasta.
Jokaisella on omat odotuksensa, oma ymmärryksensä siitä,
kuka ratsastaa tänään Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin,
jonka kivet on vihmottu marttyyrien verellä kautta aikojen.
Jerusalemiin, joka tappaa omat profeettansa.
Opetuslapset, vielä äsken pelon ja huolen vallassa,
rohkaistuvat ja riemastuvat.
He paistattelevat suuressa suosiossa,
kulkevat pää pystyssä ja rehvakkain mielin
Herransa rinnalla.
"Me olemme tämän miehen oppilaita ja ystäviä!"
Ennen pyhää kaupunkia opettajansa kysyi heiltä:
"Onko teistä juomaan minun maljaani?"
Sinä päivänä, kun laulu raikaa ja kadut peitetään puhtain vaattein,
Jeesuksen matkassa on kevyttä ja helppoa kulkea:
voittajana voittajan matkassa,
kuninkaana kuninkaan kanssa.
Tämä kuningas ei kuitenkaan ole sellainen,
jota paljous on odottanut.
He uneksivat purppurasta, kullasta ja valtaistuimista,
sotajoukoista ja maallisesta mahdista.
Eivät valtameren möyrivät mainingitkaan
ole yhtä oikukkaita ja arvaamattomia
kuin suurten ihmisjoukkojen mieli.
Iloitse silti tänään, laula ja riemuitse!
Kuningas - oikea, tosi kuningas - on vihdoin tullut!