Uusi taivas ja uusi maa

Jerusalem, pyhä Jerusalem, joka surmaa omat profeettansa,
on ottanut vastaan vielä yhden opettajan.
Ihmiset tungeksivat hänen luoksensa, koska hänen luonaan on se,
mikä heiltä puuttuu ja mitä he janoavat: toivo.
Pelon varjot riippuvat raskaina kaupungin yllä kuin pilviverho.
Ihmiset elävät kuin kahlehdittuina, räpistelevät pienissä lintuhäkeissään.
Vihan riivaamat kiivailijat iskevät siellä ja täällä,
aurinko välkkyy panssareissa, sodan uhka on aina läsnä kuin ukkosen painostus.
Jeesuksen sanat kaikuvat kirkkaina temppelin pihamaalla ja puhuvat
rauhasta ja toivosta.
Pimeys ei hallitse ikuisesti.
Jumalan valtakunta on jo ihmisten keskellä.
Ja viimeisenä päivänä kaikki on oleva hyvin.
Pahuuden ote kirpoaa, valo hajottaa pimeyden varjot.
"Kun minut korotetaan, minä vedän kaikki luokseni."
Kaikki entinen katoaa, ja me saamme nähdä uudet taivaat ja uuden maan.
"Tulkaa minun luokseni, te kaikki!"
Elämän särkemät ihmiset, suuret ja pienet, hän kokoaa silloin eteensä
ja pyyhkii pois heidän kyyneleensä, vaatettaa alastomat valkeuteen
ja sulkee syliinsä nekin, jotka ihmiset kielsivät ja löivät hajalle.
Uudet taivaat ja uusi maa!
Miekat murretaan ja taotaan auroiksi,
pelko häviää, valitus lakkaa ja
Jumala itse on heidän keskellään.
"Silloin te ette enää kysy minulta mitään."
Nyt he vielä kysyvät, hämmentyneinä, epävarmoina:
"Herra, kuinka kauan?"
He eivät näe - opetuslapsetkaan - että jo sinä päivänä,
Jerusalemin temppelin kaikuvalla pihamaalla,
tuo pelastus on heidän keskellään
ja sen valo paistaa heidän kasvoilleen.
"Uudeksi minä teen kaiken jälleen."
Pääsiäisaamusta alkaa uusi luominen.