Hervannan seurakunnan tavanomainen sunnuntain Jumalanpalvelus oli juuri päättynyt ja olimme kokoontuneet kirkon aulaan katetulle kirkkokahville. Väkeä oli tavanomainen määrä ja mukava puheensorina kuului joka pöytäkunnasta. Kukaan ei ollut vielä kiinnittänyt huomiotaan kirkon ovieteiseen saapuneeseen uuteen kolmikkoon, joka tähyili arasti aulaan katettuun kahvipöytään ja sen herkullisiin tarjottaviin.

Olin juuri hakemassa itselleni kahvia lisää, kun hoksasin vieraamme. Kolme hiukan päihtynyttä Hervannan katukaveria likaisissa kuteissaan seisoskeli oviaukossa ja mietti kuumeisesti uskaltaisiko he tulla sisään. Ehkäpä he itsekin tajusivat habituksensa kielivän erilaisesta elämäntyylistä, kuin mitä muu paikalla oleva kansa edusti ja jäivät sen vuoksi arkana oviaukkoon odottamaan kutsutaanko heidät sisään vai heitetäänkö tylysti ulos.

Jätin kahvini ottamatta ja menin kutsumaan heidät peremmälle. Leveä hymy levisi heidän kasvoilleen ja he ottivat silminnähden helpottuneina kutsun vastaan. Lastasimme  noutopöydästä mukaamme karjalanpiirakoita, pullaa ja kahvit ja menimme pöytään istumaan. Kahvi on siksi merkillinen tarjottava, että sen ääressä jurokin Suomalainen alkaa keskustella täysin ventovieraan ihmisen kanssa ja niin kävi nytkin. ”Markku” kertoi nopean referaatin yli 60 vuoden mittaisesta elämästään sekä muutostaan Lapista Tampereelle ja myös melko avoimesti siitä, miksi hän oli nyt siinä jamassa kuin oli. Hänen seuralaisensa, ”Merja” oli hieman arempi, mutta avautui kahvittelun aikana myös vähitellen. Kolmas kaveri oli niin aineissa, ettei keskusteluyhteyttä saatu toimimaan, mutta lopuksi hänkin halusi että joku rukoilisi myös hänenkin puolestaan. Ja niin me sitten teimme, kaikki neljä yhdessä rukoilimme kädet ristissä toistemme ja asioidemme puolesta sekä Isämeidän -rukouksen ja tiedän että taivas kuuli yhteisen rukouksemme.

Kun he sitten tekivät lähtöä kirkolta, kääntyi Markku eteisessä puoleeni ja sanoi minulle viisi sanaa, jotka ovat elämäni tähän asti paras kuulemani saarna:
”Älä sitten Kari kävele ohi!”  Kuulin nuo Markun lausumat sanat kuin viestinä Taivaalliselta Isältäni, joka halusi Markun kautta muistuttaa minua kutsumuksestani.

Älä Kari kävele ohi, vaan pysähdy ja ojenna kätesi kun sitä tarvitaan. Älä Kari sulje korviasi kun joku murrettu ja särjetty ihminen haluaa purkaa syvimpiä tuntojaan ja saada edes hetkeksi jonkun toisen ihmisen jakamattoman huomion osakseen. Älä Kari pidätä anteeksiannon evankeliumia, kun joku tunnustaa sinulle syntinsä, levittäen eteesi arimmatkin salaisuutensa karvoineen päivineen, juuri sinun silmiesi nähtäville joko tuomittavaksesi tai anteeksiannettavaksesi.

Ensilukemalta vaikuttaisi että Jumala esittää meille vaatimuksia vaatimusten perään, mutta näin sen näkee vain sellainen, joka ei vielä ole Herran kutsuun myöntävästi vastannut. Sillä kenet Herra työhönsä kutsuu, sen hän tehtäväänsä myös varustaa. Niinpä minäkin saan levosta käsin ojentaa käteni palvelemaan, avata korvani kuulemaan ja tuoda suullani julki sen, mitä Herra itse kulloinkin haluaa sanoa.

Vastasin hetken miettimisen jälkeen Markulle, että älä huoli, en minä kävele sinun ohi. Se Jeesus, joka kutsui minut sinuakin palvelemaan, pitää huolta että en kävele ohi.

Hän rakastaa ja pitää huolta myös kaikkein vähäosaisimmista, vangeista, orvoista ja leskistä.

Arvoisa lukijani, Jeesus ei koskaan kävele kärsivän ihmisen ohi vaan pysähtyy ja ojentaa naulojen arpeuttamat kätensä - myös sinullekin jos vain pyydät. Tiedän kyllä, miten vaikeata on nöyrtyä pyytämään apua synnintuntoihinsa joltakin toiselta koska silloinhan ihminen tunnustaa olevansa heikko koska ei kykene auttamaan itse itseänsä. Ja heikkouden myöntäminenhän ei meille suomalaisille oikein sovi. Mutta muuta ei oikeastaan tarvita ja tämä Jeesuksen avoin kutsu koskee myös sinuakin.

Olet siis lämpimästi tervetullut armahdettujen syntisten joukkoon, älä jää oviaukkoon epäilemään kelvollisuuttasi vaan ota kutsu vastaan ja tule sisään. Ketään ei käännytetä takaisin vaan kaikki halukkaat saavat tulla, niin Markku, minä kuin sinäkin.

Aamen.

Nyt kuule, kutsuvasti soi ääni Jeesuksen,
niin houkuttelevasti, kuin hellän paimenen.
Hän kutsuu, ethän jäädä vois Jeesuksen luota pois.

Hän kutsuu, ethän jäädä vois Jeesuksen luota pois.

(SV 207, säkeistö 1)