Mitä on johtaa seurakuntaa
Kirkkoherra Jussi Mäkisen pääsiäistervehdys
Pääsiäinen on katsomisen juhlaa
Pääsiäinen on katsomisen juhlaa Pääsiäisenä 2012
Viinikan kirkon vihkimisestä tulee kuluneeksi tänä keväänä 80 vuotta. Alun alkaen monet kirkon vertauskuvista herättivät ihmetystä. Useimmiten kummasteltiin kullanväristä Kristus - patsasta kirkon alttarilla.
Patsaaseen on vaikuttavalla tavalla kätketty koko pääsiäisen sanoma. Ylösnoussut Kristus ilmestyy epäilevälle Tuomaalle. Taivaallisessa Kristus - hahmossa ilmenevät kärsimyksen merkit ja haavat. Tämä on kuva suuresta sovinnosta Jumalan ja ihmisten välillä.
Olen monesti mielessäni matkannut niiden seurakunnan päättäjien aikaan, jotka muutamia vuosia Tampereen taisteluiden jälkeen päättivät rakentaa kirkon Viinikan kasvavaan kaupunginosaan. He olivat rohkeita ja heitä innoitti tarve huolehtia lapsista ja nuorista. Kasvaville tuli tarjota kerhotiloja kirkon yhteydessä hyvän elämän turvaamiseksi. Pääsiäisen sanoma toivosta ja sovinnosta oli saanut hahmon kotikirkon muodossa.
Pääsiäisen ilosanoma ilmaistiin alun alkaen vähin sanoin. Ei tarvita monia sanoja. Kaikkien evankelistojen pääsiäiskertomuksissa on yksi yhteinen ja luovuttamaton viesti. Kukaan ihminen ei ollut läsnä, kun ylösnousemus tapahtui. Oli vain pyhäaamun hiljaisuus.
Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta oli tyhjä. Evankelistat eivät mitenkään selittäneet tai todistelleet tapahtunutta ihmettä. Tyhjä hauta oli Jumalan teko, jonka äärellä kaikki vaikenivat ja hämmästyivät.
Ylösnoussut ilmestyi omilleen. Aluksi kukaan ei uskonut tai tunnistanut Ylösnoussutta Herraansa. Johannes kertoo erityisesti Tuomaasta, joka epäili avoimesti ja miehekkään määrätietoisesti.
Me näemme Pääsiäisen ihmeen Jeesuksen ystävien ja oppilaiden inhimillisissä reaktioissa ja tunnetilojen muutoksissa. Kaikki kuvatut opetuslasten tunnetilat tai kokemukset ovat meillekin hyvin tuttuja. Pääsiäisuskoon kuuluu ihmettely, pelästyminen Pyhän edessä.
Evankelista ilmaisee ymmärtävänsä meitä kaikkia epäilijöitä. Pääsiäisusko ei ole ihmisestä. Ei kukaan voi uskoa ylösnousemussanomaan muutoin kuin Pyhän Hengen kirkastamana. Usko Jumalaan lahjoitetaan kaikille, jotka kaipaavat toivoa ja sovintoa elämäänsä.
Vaikuttavinta pääsiäisessä on alusta asti ollut voima, joka kutsui ihmisiä Jeesus -liikkeeseen. Tämä pääsiäisen synnyttämä elämänliike jatkuu yhä laajempana kuin koskaan kaikkialla maailmassa. Mukaan vaan!