Kiitollisin mielin

”Ispe on kingi siitä en tingi!” Näin isosporukan kanssa laulettiin vajaa kymmenen vuotta sitten muunneltua kappaletta Nuoren seurakunnan veisukirjasta. Enpä tuolloin osannut aavistaa, että jonakin päivänä olisin valitsemassa silloista nuorisopastoria seurakunnan kappalaiseksi murskaäänillä.
Hakemuksia kappalaisen virkaan tuli kaiken kaikkiaan kymmenen ja näistä seurakuntaneuvosto valitsi haastateltavakseen neljä hakijaa. Jokainen seurakuntaneuvoston jäsen oli sitä mieltä, että Ispe ansaitsi olla yksi näistä neljästä. Jos mentäisiin kymmenen vuotta taaksepäin olisin ennen haastatteluja ollut varma omasta äänestäni. Ajatusmallieni aikuistuessa ja luottamushenkilön rooli harteillani ymmärsin nyt, että valinnan suhteen täytyisi olla objektiivinen.
Päätimme jakaa haastatteluaikoja hakijoiden asuinpaikkakuntien mukaan, jotta kauimpana asuvat pääsisivät vielä järkevään aikaan kotiin. Tämä jätti luonnollisesti Isännänkadun pastorin viimeiseksi. Ennen Ispen haastattelua miellyin kovasti erääseen hakijaan ja mielikuvissani näinkin hänet jo lähes kappalaisena. Tiesin Ispen kyllä ymmärtävän.
Tauolla ennen Ispen haastattelun alkamista seurakuntaneuvostolla oli jokaisella jäsenellä erilaisia mielikuvia pastorin olemuksesta. Itse muistelin omia nuoruusvuosiani ja pystyin jopa kuvittelemaan tämän ilmestyvän sisään kumisaappaat jalassaan kun kotoa olisi voinut tulla kiire lähtö. En voi myöskään olla hymyilemättä muistaessani joillakin leireillä Ispen aamukampauksen ja kovinkin herttaisen ”menninkäislookin”.
Sisään kävelikin varsin virallisen näköinen, laittautunut haastateltava. Pieni hymynvire suupielessä kuitenkin kertoi, että kysessä on sama herra, joka kasvatti aikanaan enemmän tai vähemmän kieroutunutta nuorisoa. Hyvinkin asiallisen puolituntisen aikana sanoin monta kertaa hiljaa mielessäni ”oho”. Liian vakavaksi tilanne ei onneksi kuitenkaan mennyt; kuulijaväki nauroi useaan otteeseen. Edessäni istui kuitenkin hyvin nöyrä, asiallinen ja sanavalmis herra, joka tiesi mistä puhui. Kun haastattelun jälkeen seurakuntaneuvostolla ja muutamalla paikalle kutsutulla Viinikan
seurakunnan työntekijällä oli mahdollisuus kommentoida olin hetken vain hiljaa. Sitten minulle tuli tarve kertoa huomanneeni, etten ollut ainoa joka on kasvanut kuluneen kymmenen vuoden aikana. Seuraavassa seurakuntaneuvoston kokouksessa suoritimme suljetun lippuäänestyksen. Tämä äänestysmuoto tuntui luonnollisimmalta ja ainoalta oikealta vaihtoehdolta, jotta kullakin olisi mahdollisuus säilyttää oma mielipiteensä. Tuijotin jonkin aikaa tyhjää äänestyslappua ja kävin henkistä taistelua pääni sisällä: voisinko minä oikeasti nyt kirjoittaa itsestäänselvästi tähän Ispen nimen? Ajattelevatko muut hakijat, että me valitsemme automaattisesti aina oman seurakunnan sisältä työntekijät virkoihin niin, ettei ulkopuolisella ole mahdollisuuksia? Olimme kuitenkin purkaneet hyvin perusteellisesti jokaisen haastattelun ja käsitelleet hakijoita hyvin tasapuolisesti.
Omasta mielestä parashan tässä pitää valita! En kuitenkaan ollut mielipiteineni täysin yksin sillä nöyrin mielin haastatteluun tullut pastori sai kaikki 14 ääntä. Moista luottamuslausetta en ole kuullut kenenkään hetkeen saavan.
Päätimme kokouksen jälkeen käydä joukolla onnittelemassa ja halaamassa tulevaa kappalaista ruusukimpun kera. Ovella vastassa oli hämmentynyt ja sanaton mies. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin tilanteessa, jossa Ispen oli vaikea löytää sanoja. Tämä kertoo hyvin siitä kuinka valinnan tulos ei ollut millään tavalla itsestäänselvä. Kirkkoherra lausui onnittelusanat ja kukin neuvoston jäsen sai halutessaan puhua vapaasti. Minä en saanut liikutukseltani sanottua lähes mitään. Olisin halunnut sanoa: ”Olen sinusta niin ylpeä!” Olisin myöskin halunnut sanoa Ispelle  laulua valitessamme: ”Ei se hei tykkää mistään mollivoittoisista itkuvirsistä! Sävellajin täytyy olla duuri. Ja sen lempparivirsi on muuten virsi 600!” Tai oli ainakin joskus. Päätöksestämme hyvillä mielin toivotan vallan ihanalle Jorma Satamalle leppoisia ja valokuvauksen täyteisiä eläkepäiviä! Ispelle siunausta uuteen tehtäväänsä, jonka hoitamisessa hänellä todistetusti on koko seurakuntaneuvoston luottamus! Tällä kertaa Ispe oli kingi eikä siitä kukaan tinkinyt.