Ihan kohta kajahtavat Suvivirren kolme ensimmäistä säkeistöä kouluissa, lukuvuosi päättyy ja kesäloma kutsuu! Kesälaitumille säntäävät mukulat myös seurakunnan kerhoista, iltapäiväkodeista, pyhäkouluista ja muista pieni on suurin -rykmenteistä. Kun äänekäs kälätys äkkiä vaikenee, ja jäljelle jää vain saranoillaan hiljaa niristen heiluva seurakuntatalon ovi, sitä huomaa taas miettivänsä, millaisin eväin ipanat kohti uutta huomista sai lähettää, ja mitä siitä kaikesta oppi itse. Jäikö käteen subi fetajuustolla - vai meetvurstilla (yäk).

Yhteen asiaan olen kiinnittänyt itse huomiota, ja tuntuipa se sitä tärkeämmältä pohdinnalta, kun tämän viikon suuri synttärijuhlapäivä lähestyy. En tarkoita Viinikan kirkon synttäreitä (se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen), vaan Suomen kansanvallan edistyksellisen päätöksen eli naisten äänioikeuden 110-vuotisjuhlia 1.6. eli ensi keskiviikkona.

Siinä on saavutus, josta olla ylpeä ihan kansallisella tasolla, ja miksei kansainvälisestikin! Ja tuohon aikaanhan olimme yhä Venäjän keisarikuntaan kuuluva suuriruhtinaskunta. Satakymmenen vuotta sitten suomalainen eduskunta sai ensimmäiset naispuoliset edustajansa, mikä tietysti oli vain oikeus ja kohtuus - puolet kansasta ei varsinaisesti ole mikään vähemmistö! Silti tuo puolikas sai odottaa pitkään, ennen kuin pääsi muuten reiluun osaan. Suomessahan nainen oli ensin isänsä ja sitten miehelään mentyä ukkonsa holhouksen alainen (eli melkein omaisuutta) vielä vuoteen 1930 saakka. Kvanttifysiikka ehdittiin siis keksiä ennen naisten vapautumista. Saavutus sekin.

Seurakunnat olivat muuten ajan hermoilla tässäkin asiassa: naiset saivat äänestää Suomessa seurakuntavaaleissa jo vuonna 1913! Näin äkkiseltään en kyllä muista, viskeltiinkö kolme vuotta sitten konfettia missään kirkollisissa kissanristiäisissä tämän asian tiimoilta.

Mutta palataan takaisin nykypäivään ja kuluvaan kevääseen. Minua liikutti ja puhutteli, kun tajusin, miten suuri merkitys etenkin kouluikäisille tytöille näyttää olleen sillä oivalluksella, että aikanaan Jeesuksen oppilaiden joukossa oli myös naisia.

Kun tytöt ovat kuulleet kertomuksia Magdalan Mariasta, Salomesta, Johannasta, Martasta ja Mariasta sekä muista evankeliumien naisista, ajatus on monelle ollut suorastaan mullistava. Siis Jeesuksen ystävät eivät olleet pelkkä kahdentoista nimen litania äijiä - joukkoon mahtui myös hameväkeä. Myös tytöt saivat olla Jeesuksen ystäviä!

Minusta on kivaa lukea naisista. Siksi minua on kiinnostanut perehtyä myös Raamatun rouviin. Uudessa testamentissa naisia riittää, vaikka usein heidät täytyy kaivaa esiin reunahuomautuksista ja sivulauseista; maan tapa kun piti naisia yksinkertaisesti aika epäolennaisina olentoina, joiden ei tarvitse näkyä eikä kuulua. Siksi juuri se, että nämä varhaiskirkon sankarittaret kuitenkin niin usein mainitaan evankeliumeissa, vaikka vain ohimennen, todistaa heidän asemastaan Jeesuksen julistamassa Jumalan valtakunnassa, joka murskasi vanhoja "teille on opetettu" -rajamuureja niin, että ryskyi. Jeesus ei erotellut ihmisiä sukupuolen, kansallisuuden tai yhteiskunnallisen aseman perusteella.

Pian hänen jälkeensä kirkko unohti tämän, mutta on onneksi sittemmin jälleen löytänyt Mestarin opetusten uudistavan ja eläväksitekevän hengen. Työtä kun riittää edelleen.

Siksi uuden sukupolven innostusta on niin koskettavaa katsoa. Pojilla on aina ollut hyvät esikuvat ja samaistumisen kohteet rohkeassa Pietarissa, arassa Sakkeuksessa ja nokkelassa Johanneksessa. Rakkaat työ- ja lajitoverit - pitäkää lampunvalossa myös näitä tyttöjen suuria esikuvia!