Ennenvanhaan, kun kaikilla oli vielä pihan perällä ulkohuussit ja joka pitäjällä oma kylähullunsa, paikkakunnan tärkeimmät ja samalla kaikkein arvostetuimmat ihmiset olivat yleensä opettaja(tar), pappi, lääkäri ja poliisi. (Ja nimismies, paitsi kotipolttajien keskuudessa ei.)

Noista kolme ensimmäistä ja tarkemmin ajateltuna kyllä oikeastaan myös nelikkoa kaunistava sinivuokko olivat kaikki oppia saaneita, kouluja käyneitä ihmisiä. Sivistys yhdisti tätä joukkoa. Akateeminen koulutus oli arvossaan, ja himoittu ylioppilaslakki päässä rehkittiin kesät läpeensä heinänteossakin*.

Nostaisin myös vähän kissan häntää. Seitsemän veljeksensä lukeneet tietävät, että muinoin oli pedagoginen ote vähän toisenlainen kuin nykyään, ja mamselli Karttakeppi esitti kipakoita väitteitä, jos ulkoaoppiminen ei mennyt motivointirajoitteisen toukonutun lanttuun. Mutta kaiken kaikkiaan meidän ruotsalaisten ja venäläisten holhouksessa varttuneiden suomalaisten on kiittäminen kirkkoa kansakunnan sivistämisestä monen monituisen sukupolven ajalta.

Oikeastaan vasta uskontokielteisyyden nousu ja toisaalta tietyissä änkyräpiireissä yleistynyt tiedekammo on tuonut käärmeitä akateemisuuden ja kirkollisuuden yhteiseen puutarhaan. Tätä jaettua taivalta on nimittäin kestänyt melkein koko kristillisen ajan.

Jo keskiajalla ensimmäiset yliopistot perustettiin pitkälti kirkonmiesten aloitteesta; sitä ennen luostarit olivat varjelleet ja siirtäneet eteenpäin jälkipolville antiikista perittyä sekä hengellistä että myös sekulaaria viisautta. Renessanssin humanismin monet suuret nimet á la Erasmus Rotterdamilainen olivat teologeja kaiken muun ohella. Jesuiitat olivat maailman oppineimpien miesten joukossa.

Rumiakin tahroja mahtuu mukaan. Silti esimerkiksi surullisenkuuluisassa Galileo Galilein oikeudenkäynnissä ei ollut niinkään kyse tieteenvastaisuudesta vaan puolivahingossa syntyneestä arvovaltakiistasta, josta paavi ei tietenkään voinut perääntyä, paavi kun oli.

Valistuksen aikaa on usein pidetty sekularismin, tieteen ja ateismin kulta-aikana, mutta harvempi tulee ehkä ajatelleeksi, että (usein täysin aiheesllisen) uskontokritiikin ohella moni valistusajan älykkö ja polymaatti oli itse asiassa pappi, joka ennakkoluulottoman innokkaasti halusi lisää tietoa luomakunnan toiminnasta. Suomessa näitä tieteellisiä läpimurtoja ja akateemista tutkimusta edistäneitä kirkonmiehiä olivat esmes Johan Browallius (1707 - 1755) ja Anders Chydenius (1729 - 1803).

Kirjoittipa professori Mennander vuonna 1751 pappien innostuksesta kemian, luonnontieteen ja maatalouden innovaatioihin näin: "Viime vuosina ovat useat säätyläiset, etenkin kunnianarvoisan papiston jäsenet, alkaneet uutterasti ja kustannuksia säästämättä viljellä tiluksiaan. Tällöin on myös havaittu, että suurin osa talonpojista on halukkaita uhraamaan työtä ja vaivaa sellaiseen, mistä taloudessa on hyötyä, niin pian kuin he ovat nähneet, erityisesti pappiloissa, että se onnistuu ja lyö leiville."

Sivistys ja korkea koulutus ovatkin jo pitkään olleet pienen Suomen paras, kantava voima. Siksipä tekeekin nyt niin pahaa katsella, kuinka sitä ollaan ajamassa alas niin vinhaa vauhtia, että ilmanvastus saa kohta professorien takinliepeet lehahtamaan liekkeihin.

Hallituksen SSS-joukot heiluvat leikkureineen akateemisella kentällä kuin hallitsemattomat vandaalit Roomassa. Koulutuksesta saksitaan alhaalta ja ylhäältä, luokkakoot paisuvat pullataikinan tavoin, tutkimusmäärärahoja viedään kuin vierasta sikaa, opiskelijoilta rohmuttaisiin tuhkatkin pesästä, jos sellaista yltäkylläisyyttä siis vielä olisi jäljellä. Ja verkostoitumista ulkomaisten almamatereiden kanssa nähtävästi ei haluta, kun touhupussista on kaivettu tuhansien eurojen lukukausimaksut. Asenne tuntuu olevan suorastaan opettajia ja koululaitosta halveksuva.

Mutta ei kai sitä köyhälistön tarvitse oppia saada, tietämättömiä ja tyhmiä on tunnetusti helpompi viedä lieassa. Eivät tule kaiken maailman dosentit urputtamaan hutiloidusti hoidetusta politiikasta.

Jos vankka yleissivistys ja luotettava koulutus ovat kansakunnan perustus, millainen huojuva hökötys mahtaa nousta, jos sen annetaan rapautua tai sitä aktiivisesti ruopataan pois?

Oi elääpä taas "pimeällä" keskiajalla ennemmin kuin nyky-Suomessa! Silloin sielunautuuden jälkeen eniten annettiin arvoa koulutukselle, sivistykselle ja akateemisille ansioille. Tulivat kuninkaatkin kruunu kourassa pyytämään, josko arvoisa maisteri tulisi hoviin töihin. Että toimistokin järjestyy, merinäköalalla ja melkein ilman mustarottia!

Nyt meinaan on taas aika pimeää touhua.



_{*) Viljelen mielelläni maataloustermejä, joista en oikeasti ymmärrä mitään.}