1)     Seurakuntien on panostettava vapaaehtoisuustoimintaan kaikkialla, missä se on mahdollista (messut, osa diakoniatoiminnasta, hartaushetket, tiedotus, kirkkojen pitäminen auki) – tähän on joka tapauksessa mentävä, kun veropohja laskee. Ja veropohja laskee joka tapauksessa – vain noin 30% suomalaisista uskoo uskovansa kristinuskon Jumalaan, ja alle 40% kirkon jäsenistä käy vähintään yhden kerran vuodessa jumalanpalveluksessa. On huomattava mittakaava: 100 000 uuden kirkossakävijän suurherätys tarkoittaisi ‘vain’ 2,5 prosenttiyksikön lisäystä jumalanpalveluksissa kävijöihin. Toisin sanoen: jäsenmäärän lasku on vääjäämätöntä vielä hyvän aikaa. Olisi siis hyvä ryhtyä seurakuntakulttuurin uudistamiseen ennen kuin on aivan pakko.

2)     Hokemasta 'messu on seurakuntaelämän keskus' on tehtävä todellisuutta. On kiinnitettävä huomiota aivan tavallisten sunnuntaiden aivan tavalliseen liturgiaan (huolellinen valmistelu, vapaaehtoiset mukaan, monipuolinen musiikki) ja saarnaan (papeille on järjestettävä aikaa tähän keskittymiseen). Monikirkkoisissa seurakunnissa – joita Tampereellakin on nyt yhä enemmän – sunnuntaimessujen aikatauluja on hyvä hajottaa, alkamaan esimerkiksi klo 10, klo 12 ja klo 18. Ihmisten – myös ‘uusien’  –  rentoutuminen ja mukana pysyminen varmistettava joko selkeillä ‘välijuonnoilla’ tai käsiohjelmilla, jotka jaetaan kaikille haluaville suoraan käteen kirkon ovella tervetulotoivotusten kera. Ei pitäisi olla vaikeaa, tuntuu olevan.

3)     Kristillisen elämän esillä pito julkisuudessa on tärkeää ja keskeinen lähetystyön muoto nykymaailmassa.

A) Julkisuuteen tarvitaan jatkuvia ulostuloja yhteiskunnassamme ja maailmalla eri tavoin heikoimpien ja hiljaisimpien puolesta. Tarvitaan termin 'kristilliset arvot' (lähimmäisenrakkaus, anteeksianto, oikeudenmukaisuus) uudelleenesittely ja kaappaus pois uskonnollisten lahkojen käsistä.

B) Vastaavasti tarvitaan hengellisen elämän, rukouksen, mietiskelyn ja kilvoittelun esiin tuominen ja näiden asioiden kaappaamista takaisin elämäntapakonsulttien riepottelulta. Seurakuntien tiedotustoiminta pitäisi muuttaa aktiiviseksi, ei vain reagoinniksi paikallisiin asioihin ja puheenaiheisiin (kun edes reagointi ei tunnu aina onnistuvan, on tässä kyllä haastetta).

4)     Kirkon kannalta toisarvoisista ja kunnille kuuluvista toiminnoista on luovuttava, vaikka kyseessä olisi kuinka 'hyvä työ' (en todellakaan usko ja tarkoita, että seurakunnissa turhaa tai huonoa työtä tehdäänkään!), joka toisi vaikka kuinka paljon imagohyötyä seurakunnille. Kuitenkaan seurakunnat eivät saa lähteä paikkaamaan kunnallisten palvelujen puutetta – sille tielle ei ole loppua. Toisin sanoen: sähly-, puutyö- ja musiikkikerhojen (ja musiikinopetuksen) tarpeellisuutta on mietittävä paljon tarkemmin kuin nykyisin tehdään.

5)     Yhteisöverosta on luovuttava: hautausmaiden hoito, kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpito, väestörekisterit ja kaikki muutkin yhteiskunnalliset toiminnat valtio saisi ostaa käypään hintaan, ilman mitään outoja ja epäoikeudenmukaisia verotuskiemuroita – jotka lisäksi ovat seurakunnille hyvin hankalia: Vaikka tulot vaihtelevat vuosittain suhdanteiden mukana, menot ovat vuodesta vuoteen melko lailla vakiot.

Bonus: Edellä sanottuun on lisättävä hyvään toimintakulttuuriin pyrkiminen myös seurakuntalaisten ja luottamushenkilöiden kesken: kunnioitus toisin ajattelevia ja toisin uskovia kohtaan on säilytettävä. Kuinka armotonta onkaan väittää, että toisen usko olisi ’epäraamatullista’ silloin, kun kyse on mielipide-eroista. Olemme  heikkoja ja haavoittuvia, ja tietomme on vajavaista. Kukaan ei voi omistaa Kristusta. Vastaavasti seurakuntavaaleissa olisi reilusti tuotava esiin se erityinen arvopohja, jolta itse kukin ponnistaa. Ei ole mitään järkeä siinä, että naisten pappeutta vastustavien lähetysjärjestöjen tukijat ja näiden kritisoijat ovat samoilla vaalilistoilla. ”Seurakuntaväen” listat ovat aivan liian usein vain äänestäjien huijausta! Keskustelu ja eri näkökulmien esiin tuominen ei ole epäkristillistä – epäkristillistä on peittää erimielisyydet vaaleissa, ja korostaa niitä valtuustosaleissa.