Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
23.6.2014 10.12
Elisabet
Papin hedelmätön vaimo synnytti vanhoilla päivillään pojan, josta oli varttuva Johannes Kastaja.
Evankeliumikertomukset Jeesuksen lapsuudesta sisältävät paljon hämmästyttäviä ja ihmeellisiä tapahtumia. Ne kertovat Jumalasta, jolla Pyhän Henkensä välityksellä oli sormensa pelissä aivan alusta asti - jo paljon ennen kuin Jeesus kolmekymppisenä aikamiehenä otti Jordan-virran rannalla kasteen ja aloitti työnsä Jumalan valtakunnan rakennusmiehenä. Tuon kasteen hänelle antoi Johannes, lisänimeltään Kastaja. Luukkaan evankeliumin mukaan miehet eivät olleet muukalaisia toisilleen, vaan sukulaisia, ja jos Jeesuksen syntymään olikin liittynyt ennenkuulumattomia asioita, tiesi Luukas kertoa sellaisia myös Johanneksesta ja tämän vanhemmista.
Johanneksen äiti oli Luukkaan mukaan Elisabet-niminen nainen, joka sukulinjansa puolesta polveutui itsestään Aaronista, Mooseksen veljestä ja Israelin ensimmäisestä ylipapista (Luuk. 1:5). Elisabetin oli nainut pappi Sakarias, joka hoiti virkaansa Jerusalemin temppelillä. Elisabet nautti mainetta hurskaana ja hyveellisenä naisena, mutta hänen elämäänsä varjosti monelle naiselle tuttu murhe: yrityksestä, toiveista ja rukouksista huolimatta hän ei ollut tullut raskaaksi. Toivo lapsesta hiipui, kun hänelle alkoi karttua ikää. (Luuk. 1:6-7) Koska juutalaiset ajattelivat lasten olevan Jumalan lahja ja merkki Hänen siunauksestaan, hedelmättömyys oli naiselle rankka paikka ja saattoi Elisabetin kaltaisen papin puolisonkin tapauksessa johtaa ihmisten halveksuntaan.
Pappi Sakarias oli hänkin jo luopunut toivosta nähdä vaimonsa vielä jonakin päivänä raskaana, ja kun enkeli Gabriel ilmestyi hänelle kesken temppelipalveluksen ja ilmoitti, että Elisabet synnyttäisi pojan, mies ei voinut kuulemaansa sulattaa. Näpäytyksenä Sakariaan epäuskolle Gabriel teki hänet väliaikaisesti mykäksi. (Luuk. 1:8-22) Mutta niin kävi, että Elisabet alkoi kuin alkoikin odottaa lasta. Luukkaan mukaan hän vetäytyi pois näkyvistä, kun huomasi odottavansa. "Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni ja päästää minut ihmisten halveksunnasta", vanha vaimo riemuitsi. (Luuk. 1:24-25)
Sitten Luukas tekee "jymypaljastuksen" ja kertoo, että Elisabet oli sukua nuorelle nasaretilaiselle Marialle, joka Jumalan tahdosta alkoi myös samoihin aikoihin odottaa. Kirkkoisä Hippolytos Roomalaisen (n. 170 - 235) mukaan Marian äiti Anna ja Elisabetin äiti Sobe olivat sisaria, ja Maria siis Elisabetin serkku. Kun Maria tajusi odottavansa, hän jätti kotinsa ja kiiruhti tapaamaan vanhempaa sukulaisnaistaan. Tulevien äitien kohdatessa Elisabet tunsi, miten lapsi hypähti hänen kohdussaan aivan kuin riemastuneena, ja hän puhkesi Pyhän Hengen innoittamana ylistämään Mariaa ja poikaa, jonka tämä olisi synnyttävä. (Luuk. 1:39-45) Odottavan Marian tulon Elisabetin taloon on uskottu pyhittäneen myös vielä syntymättömän Johanneksen.
Elisabet oli vuosikausia elänyt hedelmättömyyttään häveten ja ihmisten halveksunnan kohteena. Kun hän sitten vihdoin oli tullut raskaaksi, hän vetäytyi omaan rauhaansa - kenties häntä kalvoi yhä huoli, että raskaus vielä keskeytyisikin ensimmäisten kuukausien aikana. Marialla sen sijaan oli toisenlainen huoli: hän oli vielä naimaton, ja nyt äkkiä kantoikin lasta. Nyt hän oli vaarassa joutua toisenlaisen halveksunnan ja syytösten kohteeksi. Onkin helppo ymmärtää, miksi hän hakeutui kolmeksi kuukaudeksi (Luuk. 1:56) sukulaisnaisensa hoiviin, eikä jäänyt esimerkiksi Nasaretiin vanhempiensa luo - saati etsiytynyt ensi töikseen kihlattunsa Joosefin tykö. Elisabet otti nuoren ja hämmentyneen tytön siipiensä suojiin ja oli varmasti tälle korvaamattomana apuna ja tukena.
Kun sitten Elisabetin aika tuli ja hän synnytti potran pojan, olettivat hänen sukulaisensa ja ystävänsä, että pienokaisesta tulisi ilman muuta Sakarias nuorempi, isänsä mukaan. Elisabetillapa oli kuitenkin toinen nimi mielessään: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes." Kun mykkää pappia sitten kehotettiin puhumaan hassahtaneelle vaimolleen järkeä, tämäkin kaikkien yllätykseksi vaati Johannesta pojan nimeksi, ja sai samassa puhekykynsä jälleen takaisin. Toriämmät ja joutopenat tietysti päivittelivät ympäri Juudeaa, mitä tämmöisestä Elisabetin pojasta vielä oikein tulisikaan. (Luuk. 1:57-66)
Sakarias ja Elisabet olivat Luukkaan mukaan jo iäkkäitä, kun Johannes syntyi. Koska Kastaja ja Jeesus olivat samanikäisiä, Elisabetin poika oli noin kolmekymppinen toimiessaan erämaaprofeetan työtehtävissä. Evankeliumi ei puhu myöhemmissä kertomuksissa Johanneksen vanhemmista enää mitään, joten lienee varsin todennäköistä, että niin Elisabet kuin Sakariaskin olivat jo aikaa sitten kuolleet.
Elisabetin raskausaikaan on apokryfisessa kirjallisuudessa sepitetty lisää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jaakobin evankeliumin mukaan Elisabet pienokaisineen joutui hengenvaaraan, kun kuningas Herodes itämaan tietäjien vierailun jälkeen julmistui ja määräsi kaikki alle kaksivuotiaas poikalapset murhattaviksi. Elisabet pakeni vuoristoiseen erämaahan ja huusi taivaille: "Oi Jumalan vuori, ota vastaan äiti lapsen kanssa!" Välittömästi vuori halkesi kahtia niin että paukahti ja otti hänet suojiinsa, ja enkeli pysytteli koko ajan hänen kanssaan häntä vartioiden. Herodeksen kätyrit eivät löytäneetkään Elisabetia ja Johannesta, eikä Sakarias suostunut kuoleman uhallakaan paljastamaan, minne hänen perheensä oli kätkeytynyt. Niinpä Herodes tapatti vanhan papin. (Jaakob 22-23)
Katolisessa kirkossa Elisabetia muistetaan pyhänä, ja hänen juhlapäivänsä on 5. marraskuuta. Häntä kunnioitetaan - varsin sopivasti - erityisesti odottavien äitien suojeluspyhimyksenä.
Johanneksen äiti oli Luukkaan mukaan Elisabet-niminen nainen, joka sukulinjansa puolesta polveutui itsestään Aaronista, Mooseksen veljestä ja Israelin ensimmäisestä ylipapista (Luuk. 1:5). Elisabetin oli nainut pappi Sakarias, joka hoiti virkaansa Jerusalemin temppelillä. Elisabet nautti mainetta hurskaana ja hyveellisenä naisena, mutta hänen elämäänsä varjosti monelle naiselle tuttu murhe: yrityksestä, toiveista ja rukouksista huolimatta hän ei ollut tullut raskaaksi. Toivo lapsesta hiipui, kun hänelle alkoi karttua ikää. (Luuk. 1:6-7) Koska juutalaiset ajattelivat lasten olevan Jumalan lahja ja merkki Hänen siunauksestaan, hedelmättömyys oli naiselle rankka paikka ja saattoi Elisabetin kaltaisen papin puolisonkin tapauksessa johtaa ihmisten halveksuntaan.
Pappi Sakarias oli hänkin jo luopunut toivosta nähdä vaimonsa vielä jonakin päivänä raskaana, ja kun enkeli Gabriel ilmestyi hänelle kesken temppelipalveluksen ja ilmoitti, että Elisabet synnyttäisi pojan, mies ei voinut kuulemaansa sulattaa. Näpäytyksenä Sakariaan epäuskolle Gabriel teki hänet väliaikaisesti mykäksi. (Luuk. 1:8-22) Mutta niin kävi, että Elisabet alkoi kuin alkoikin odottaa lasta. Luukkaan mukaan hän vetäytyi pois näkyvistä, kun huomasi odottavansa. "Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni ja päästää minut ihmisten halveksunnasta", vanha vaimo riemuitsi. (Luuk. 1:24-25)
Sekä Elisabet että Sakarias olivat jo vanhoja tullessaan vanhemmiksi. Kertomukselle on vanhatestamentillinen esikuva Saarasta ja Abrahamista, tosin silloin iäkäs äiti oli epäileväinen - ja kehtasi nauraakin! (1. Moos. 18)
Sitten Luukas tekee "jymypaljastuksen" ja kertoo, että Elisabet oli sukua nuorelle nasaretilaiselle Marialle, joka Jumalan tahdosta alkoi myös samoihin aikoihin odottaa. Kirkkoisä Hippolytos Roomalaisen (n. 170 - 235) mukaan Marian äiti Anna ja Elisabetin äiti Sobe olivat sisaria, ja Maria siis Elisabetin serkku. Kun Maria tajusi odottavansa, hän jätti kotinsa ja kiiruhti tapaamaan vanhempaa sukulaisnaistaan. Tulevien äitien kohdatessa Elisabet tunsi, miten lapsi hypähti hänen kohdussaan aivan kuin riemastuneena, ja hän puhkesi Pyhän Hengen innoittamana ylistämään Mariaa ja poikaa, jonka tämä olisi synnyttävä. (Luuk. 1:39-45) Odottavan Marian tulon Elisabetin taloon on uskottu pyhittäneen myös vielä syntymättömän Johanneksen.
Elisabet oli vuosikausia elänyt hedelmättömyyttään häveten ja ihmisten halveksunnan kohteena. Kun hän sitten vihdoin oli tullut raskaaksi, hän vetäytyi omaan rauhaansa - kenties häntä kalvoi yhä huoli, että raskaus vielä keskeytyisikin ensimmäisten kuukausien aikana. Marialla sen sijaan oli toisenlainen huoli: hän oli vielä naimaton, ja nyt äkkiä kantoikin lasta. Nyt hän oli vaarassa joutua toisenlaisen halveksunnan ja syytösten kohteeksi. Onkin helppo ymmärtää, miksi hän hakeutui kolmeksi kuukaudeksi (Luuk. 1:56) sukulaisnaisensa hoiviin, eikä jäänyt esimerkiksi Nasaretiin vanhempiensa luo - saati etsiytynyt ensi töikseen kihlattunsa Joosefin tykö. Elisabet otti nuoren ja hämmentyneen tytön siipiensä suojiin ja oli varmasti tälle korvaamattomana apuna ja tukena.
Kun sitten Elisabetin aika tuli ja hän synnytti potran pojan, olettivat hänen sukulaisensa ja ystävänsä, että pienokaisesta tulisi ilman muuta Sakarias nuorempi, isänsä mukaan. Elisabetillapa oli kuitenkin toinen nimi mielessään: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes." Kun mykkää pappia sitten kehotettiin puhumaan hassahtaneelle vaimolleen järkeä, tämäkin kaikkien yllätykseksi vaati Johannesta pojan nimeksi, ja sai samassa puhekykynsä jälleen takaisin. Toriämmät ja joutopenat tietysti päivittelivät ympäri Juudeaa, mitä tämmöisestä Elisabetin pojasta vielä oikein tulisikaan. (Luuk. 1:57-66)
Sakarias ja Elisabet olivat Luukkaan mukaan jo iäkkäitä, kun Johannes syntyi. Koska Kastaja ja Jeesus olivat samanikäisiä, Elisabetin poika oli noin kolmekymppinen toimiessaan erämaaprofeetan työtehtävissä. Evankeliumi ei puhu myöhemmissä kertomuksissa Johanneksen vanhemmista enää mitään, joten lienee varsin todennäköistä, että niin Elisabet kuin Sakariaskin olivat jo aikaa sitten kuolleet.
Elisabetin raskausaikaan on apokryfisessa kirjallisuudessa sepitetty lisää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jaakobin evankeliumin mukaan Elisabet pienokaisineen joutui hengenvaaraan, kun kuningas Herodes itämaan tietäjien vierailun jälkeen julmistui ja määräsi kaikki alle kaksivuotiaas poikalapset murhattaviksi. Elisabet pakeni vuoristoiseen erämaahan ja huusi taivaille: "Oi Jumalan vuori, ota vastaan äiti lapsen kanssa!" Välittömästi vuori halkesi kahtia niin että paukahti ja otti hänet suojiinsa, ja enkeli pysytteli koko ajan hänen kanssaan häntä vartioiden. Herodeksen kätyrit eivät löytäneetkään Elisabetia ja Johannesta, eikä Sakarias suostunut kuoleman uhallakaan paljastamaan, minne hänen perheensä oli kätkeytynyt. Niinpä Herodes tapatti vanhan papin. (Jaakob 22-23)
Katolisessa kirkossa Elisabetia muistetaan pyhänä, ja hänen juhlapäivänsä on 5. marraskuuta. Häntä kunnioitetaan - varsin sopivasti - erityisesti odottavien äitien suojeluspyhimyksenä.
Renessanssiaikaan tulivat suosituksi kuva-aiheet, joissa Jeesuksen pyhä perhe esitettiin yhdessä Elisabetin ja Johannes Kastajan kanssa, kuten tässä Rafaelin maalauksessa.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja