Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
20.5.2014 11.21
Joosef Arimatialainen
Rikas temppelineuvoston jäsen antoi Jeesukselle hautapaikan ja sai itse paikan kuningas Arthurin legendoista.
Minne Jeesus haudattiin, kun hänen ruumiinsa oli otettu alas ristiltä? Nykyään Jerusalemissa on parikin ehdokasta autenttiseksi hautapaikaksi. Täyttä varmuutta asiaan tuskin saadaan koskaan. Ilman yhtä miestä ja tämän halua palvella Vapahtajaa vielä viimeisellä kunnianosoituksella Jeesuksen ruumis olisi saattanut päätyä joukkohautaan muiden rikollisina teloitettujen maallisten jäännösten joukkoon, kuten roomalaisilla oli tapana tehdä. Se mies, jonka ansiosta tältä vältyttiin, oli Joosef Arimatialainen.
Kaikki Raamatun kanoniset evankeliumit ja lisäksi joukko apokryfisia kirjoja, kuten Nikodemuksen evankeliumi, kertovat, kuinka Joosef, jota kutsuttiin Arimatialaiseksi, pyysi Jeesuksen kuoleman jälkeen maaherra Pilatukselta lupaa haudata Nasaretilainen. Tähän Pilatus suostui. Joosef otti Jeesuksen ruumiin alas ristiltä, kääri sen pellavakankaaseen ja vei sen kallioon hakattuun hautaan, johon ei ollut vielä sitä ennen haudattu ketään. Joosef oli hakkauttanut haudan hiljattain itseään varten, mutta tahtoi nyt antaa sen kuolleen opettajan viimeiseksi leposijaksi. (Mark. 15:43-47; Matt. 27:57:60; Luuk. 23:50-55; Joh. 19:38-42)
Joosef ilmestyy mukaan evankeliumikertomuksiin vasta aivan loppumetreillä, Jeesuksen jo kuoltua. Kuka hän oikein oli? Markus ja Luukas kertovat hänen olleen temppelin ylipappein neuvoston eli sanhedrinin jäsen, mutta silti Jeesuksen opetuslapsi. Hän ei ollut osallistunut tämän oikeudenkäyntiin eikä tuomitsemiseen. Johanneksen mukaan Joosefista oli tullut Jeesuksen oppilas salaa, sillä hän pelkäsi "juutalaisia" eli ilmeisesti muiden sanhedrinin jäsenten mielipiteitä, nämä kun suhtautuivat Nasaretilaiseen varauksella ja penseämmin. Matteus kutsuu häntä yksinkertaisesti "rikkaaksi mieheksi". Lisänimensä hän sai kotikaupunkinsa Arimatian mukaan. Arimatia saattaa olla kreikankielinen muunnos Raman kaupungin nimestä.
Evankeliumien mukaan Jeesusta seuranneet ja hänen ristinsä juurella seisseet naiset todistivat Jeesuksen hautaamista, mutta Johannes kuvaa (Joh. 19:39-42), kuinka hän sai apua Nikodemukselta, jonka kanssa hän yhteistuumin laski Vapahtajan alas ristiltä ja kantoi hautaan. Nikodemus, joka esiintyy ainoastaan Johanneksen evankeliumissa, kuului hänkin temppelin suureen neuvostoon; hän oli fariseus, joka oli osoittanut jo varhain kiinnostusta Jeesuksen viisaisiin opetuksiin (Joh. 3:1-21).
Tämän enempää kanoniset evankeliumit eivät Joosefista kerro. Hänen ei mainita olleen läsnä, kun neuvosto käsitteli alkuseurakunnan muodostamaa ongelmaa Apostolien teoissa. Puhtaan arvauksen varassa voisi epäillä hänen tulleen erotetuksi sanhedrinista, kun hänen sympatiansa teloitettua Jeesusta kohtaan paljastuivat. Tähän aspektiin pureutuu apokryfinen Nikodemuksen evankeliumi. Siinä kerrotaan, että neuvoston jäsenet saivat selville Joosefin pyytäneen Pilatukselta Jeesuksen ruumista, minkä jälkeen he etsivät vihoissaan käsiinsä tämän ja Nikodemuksen. Ylipapit vangitsivat Joosefin ja aikoivat surmauttaa hänet, kunhan sapatti olisi mennyt: "Me annamme lihasi taivaan linnuille!" he uhosivat. Mutta sapatin mentyä, kun he tulivat hakemaan Joosefia tyrmästä, jonne tämä oli teljetty, tämä oli sieltä mystisesti kadonnut, vaikka ylipappi Kaifas oli ainokainen, jolla oli hallussaan avain. Jeesuksen todistaja pelastui siis "haudastaan" samalla tavoin kuin Mestari itse. (Nikodemus 12:1-2)
Monet Vanhan testamentin ennustuksista, erityisesti Jesajan kirjan kuvaus "kipujen miehestä" (Jes. 53), yhdistettiin sittemmin Jeesukseen. Kyseisessä profetiassa puhutaan myös "rikkaan miehen haudasta", josta hän saisi leposijansa (53:9). Yleisimmän uskontulkinnan mukaan Joosef Arimatialaisen myötä tämä ennustus kävikin toteen.
Joosefin merkitys kristillisessä perinteessä alkoi kuitenkin rikastua ja kasvaa vasta vuosisatoja evankeliumien kirjoittamisen jälkeen. Etenkin keskiajalla hänen spekuloitiin olleen Neitsyt Marian kautta Jeesuksen sukulainen. Monet kirkkoisät laajensivat hänen osuuttaan, esimerkiksi Johannes Khrysostomos (347 - 407) uskoi hänen olleen yksi Jeesuksen valitsemasta seitsemästäkymmenestäkahdesta apostolista. Hippolytos Roomalainen (170 - 235) lienee ensimmäinen, joka mainitsee Joosefin päätyneen levittämään evankeliumia Britanniaan, joka tuolloin oli roomalainen provinssi.
Nämä käsitykset Arimatialaisen roolista lähetystyössä loivat paljon myöhemmin pohjustusta hänen pyhimyskulttinsa nousulle Glastonburyn luostarissa Englannissa; munkit, jotka luonnollisesti toivoivat näkyvyyttä ja pyhiinvaeltajien suosiota omalle pyhätölleen, nimesivät kronikoissaan Joosefin kirkon peruskiven muuraajaksi. Vielä huikeampia kertomuksia sepitti ranskalainen runoilija Robert de Boron 1200-luvun taitteessa. Trubaduuri Robert kynäili ahkerasti kuningas Arthurin ja tämän Pyöreän pöydän ritarien seikkailuja ritariromantiikan kulta-aikaa elävälle Euroopalle. Robertin kertoman mukaan Joosef piti hallussaan pyhää Graalia, Jeesuksen viimeisellä ehtoollisella käyttämää maljaa, jonne hän keräsi ristillä riippuneen Vapahtajan veripisaroita. Joosef kuljetti Graalin mukanaan Britanniaan ja vei sen Glastonburyyn, jota Artturin taruissa kutsutaan Avaloniksi. Erään toisen legendan mukaan Joosef taas reissasi teini-ikäisen Jeesuksen, sukulaispoikansa, kanssa kauppamatkalla Cornwallissa, Britanniassa. Monet kuninkaatkin väittivät sittemmin polveutuvansa suoraan tästä kunnioitetusta pyhimyksestä.
Olipa Joosef sitten pyhän Graalin salainen vartija tai ei, hän nousee evankeliumeista esille jälleen yhtenä esimerkillisenä henkilönä Jeesuksen sanan kuulijoiden joukossa. Hän oli sanhedrinin jäsen ja rikas mies - siis juuri niitä miehiä, joiden elämänmenoa Jeesus kritisoi kaikkein ankarimmin. Silti Vapahtajan omien joukosta löytyi paikka myös hänelle, yhdessä publikaanien, kalastajien, seloottien, roomalaisten sotilaiden ja Herodeksen hoviväen rinnalta. Joosefin tapauksessa hänen etuoikeutettu asemansa ja varakkuutensa tarjosi hänelle ainutlaatuisen mahdollisuuden palvella osana Jumalan suurta suunnitelmaa.
Kaikki Raamatun kanoniset evankeliumit ja lisäksi joukko apokryfisia kirjoja, kuten Nikodemuksen evankeliumi, kertovat, kuinka Joosef, jota kutsuttiin Arimatialaiseksi, pyysi Jeesuksen kuoleman jälkeen maaherra Pilatukselta lupaa haudata Nasaretilainen. Tähän Pilatus suostui. Joosef otti Jeesuksen ruumiin alas ristiltä, kääri sen pellavakankaaseen ja vei sen kallioon hakattuun hautaan, johon ei ollut vielä sitä ennen haudattu ketään. Joosef oli hakkauttanut haudan hiljattain itseään varten, mutta tahtoi nyt antaa sen kuolleen opettajan viimeiseksi leposijaksi. (Mark. 15:43-47; Matt. 27:57:60; Luuk. 23:50-55; Joh. 19:38-42)
Joosef ilmestyy mukaan evankeliumikertomuksiin vasta aivan loppumetreillä, Jeesuksen jo kuoltua. Kuka hän oikein oli? Markus ja Luukas kertovat hänen olleen temppelin ylipappein neuvoston eli sanhedrinin jäsen, mutta silti Jeesuksen opetuslapsi. Hän ei ollut osallistunut tämän oikeudenkäyntiin eikä tuomitsemiseen. Johanneksen mukaan Joosefista oli tullut Jeesuksen oppilas salaa, sillä hän pelkäsi "juutalaisia" eli ilmeisesti muiden sanhedrinin jäsenten mielipiteitä, nämä kun suhtautuivat Nasaretilaiseen varauksella ja penseämmin. Matteus kutsuu häntä yksinkertaisesti "rikkaaksi mieheksi". Lisänimensä hän sai kotikaupunkinsa Arimatian mukaan. Arimatia saattaa olla kreikankielinen muunnos Raman kaupungin nimestä.
Joosef oli sanhedrinin, ylipappien neuvoston, jäsen, mutta useimmista muista poiketen hän suhtautui myötämielisesti Jeesuksen opetuksiin Jumalan valtakunnasta.
Evankeliumien mukaan Jeesusta seuranneet ja hänen ristinsä juurella seisseet naiset todistivat Jeesuksen hautaamista, mutta Johannes kuvaa (Joh. 19:39-42), kuinka hän sai apua Nikodemukselta, jonka kanssa hän yhteistuumin laski Vapahtajan alas ristiltä ja kantoi hautaan. Nikodemus, joka esiintyy ainoastaan Johanneksen evankeliumissa, kuului hänkin temppelin suureen neuvostoon; hän oli fariseus, joka oli osoittanut jo varhain kiinnostusta Jeesuksen viisaisiin opetuksiin (Joh. 3:1-21).
Tämän enempää kanoniset evankeliumit eivät Joosefista kerro. Hänen ei mainita olleen läsnä, kun neuvosto käsitteli alkuseurakunnan muodostamaa ongelmaa Apostolien teoissa. Puhtaan arvauksen varassa voisi epäillä hänen tulleen erotetuksi sanhedrinista, kun hänen sympatiansa teloitettua Jeesusta kohtaan paljastuivat. Tähän aspektiin pureutuu apokryfinen Nikodemuksen evankeliumi. Siinä kerrotaan, että neuvoston jäsenet saivat selville Joosefin pyytäneen Pilatukselta Jeesuksen ruumista, minkä jälkeen he etsivät vihoissaan käsiinsä tämän ja Nikodemuksen. Ylipapit vangitsivat Joosefin ja aikoivat surmauttaa hänet, kunhan sapatti olisi mennyt: "Me annamme lihasi taivaan linnuille!" he uhosivat. Mutta sapatin mentyä, kun he tulivat hakemaan Joosefia tyrmästä, jonne tämä oli teljetty, tämä oli sieltä mystisesti kadonnut, vaikka ylipappi Kaifas oli ainokainen, jolla oli hallussaan avain. Jeesuksen todistaja pelastui siis "haudastaan" samalla tavoin kuin Mestari itse. (Nikodemus 12:1-2)
Monet Vanhan testamentin ennustuksista, erityisesti Jesajan kirjan kuvaus "kipujen miehestä" (Jes. 53), yhdistettiin sittemmin Jeesukseen. Kyseisessä profetiassa puhutaan myös "rikkaan miehen haudasta", josta hän saisi leposijansa (53:9). Yleisimmän uskontulkinnan mukaan Joosef Arimatialaisen myötä tämä ennustus kävikin toteen.
Joosef Arimatialainen lasimaalaus Glastonburyssa. Katolisessa traditiossa Joosefia kunnioitetaan (ei lainkaan yllättävästi) hautausurakoitsijoiden suojeluspyhimyksenä.
Joosefin merkitys kristillisessä perinteessä alkoi kuitenkin rikastua ja kasvaa vasta vuosisatoja evankeliumien kirjoittamisen jälkeen. Etenkin keskiajalla hänen spekuloitiin olleen Neitsyt Marian kautta Jeesuksen sukulainen. Monet kirkkoisät laajensivat hänen osuuttaan, esimerkiksi Johannes Khrysostomos (347 - 407) uskoi hänen olleen yksi Jeesuksen valitsemasta seitsemästäkymmenestäkahdesta apostolista. Hippolytos Roomalainen (170 - 235) lienee ensimmäinen, joka mainitsee Joosefin päätyneen levittämään evankeliumia Britanniaan, joka tuolloin oli roomalainen provinssi.
Nämä käsitykset Arimatialaisen roolista lähetystyössä loivat paljon myöhemmin pohjustusta hänen pyhimyskulttinsa nousulle Glastonburyn luostarissa Englannissa; munkit, jotka luonnollisesti toivoivat näkyvyyttä ja pyhiinvaeltajien suosiota omalle pyhätölleen, nimesivät kronikoissaan Joosefin kirkon peruskiven muuraajaksi. Vielä huikeampia kertomuksia sepitti ranskalainen runoilija Robert de Boron 1200-luvun taitteessa. Trubaduuri Robert kynäili ahkerasti kuningas Arthurin ja tämän Pyöreän pöydän ritarien seikkailuja ritariromantiikan kulta-aikaa elävälle Euroopalle. Robertin kertoman mukaan Joosef piti hallussaan pyhää Graalia, Jeesuksen viimeisellä ehtoollisella käyttämää maljaa, jonne hän keräsi ristillä riippuneen Vapahtajan veripisaroita. Joosef kuljetti Graalin mukanaan Britanniaan ja vei sen Glastonburyyn, jota Artturin taruissa kutsutaan Avaloniksi. Erään toisen legendan mukaan Joosef taas reissasi teini-ikäisen Jeesuksen, sukulaispoikansa, kanssa kauppamatkalla Cornwallissa, Britanniassa. Monet kuninkaatkin väittivät sittemmin polveutuvansa suoraan tästä kunnioitetusta pyhimyksestä.
Glastonburyn luostarikirkon valkea orapihlaja versoi legendan mukaan Arimatialaisen sauvasta, mutta Oliver Cromwellin kiihkopuritaaniset kannattajat hakkasivat valitettavasti moisen katolisen hapatuksen klapeiksi Englannin sisällissodan (1642 - 1651) aikaan. Nykyinen Glastonburyn puu on istutettu 1951.
Olipa Joosef sitten pyhän Graalin salainen vartija tai ei, hän nousee evankeliumeista esille jälleen yhtenä esimerkillisenä henkilönä Jeesuksen sanan kuulijoiden joukossa. Hän oli sanhedrinin jäsen ja rikas mies - siis juuri niitä miehiä, joiden elämänmenoa Jeesus kritisoi kaikkein ankarimmin. Silti Vapahtajan omien joukosta löytyi paikka myös hänelle, yhdessä publikaanien, kalastajien, seloottien, roomalaisten sotilaiden ja Herodeksen hoviväen rinnalta. Joosefin tapauksessa hänen etuoikeutettu asemansa ja varakkuutensa tarjosi hänelle ainutlaatuisen mahdollisuuden palvella osana Jumalan suurta suunnitelmaa.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja